Tiedeblogi

Kari Kulovaara: Kofeiiniton tiede

Kari Kulovaara, kuvaaja Petteri Kivimäki
Kari Kulovaara, kuvaaja Petteri Kivimäki

On ollut aika, jolloin suomeksi ei ole julkaistu juuri mitään tieteisiin vivahtavaakaan.

Vuonna 1842 Suomen Tiedeseuran Acta Societatis Scientiarum Fennicae -julkaisusarjassa ilmestyi tekstejä, joiden kirjoituskielenä oli joko latina (27 % kokonaismäärästä), ranska (38 %), ruotsi (32 %) tai saksa (3 %).

Suomenkielistä tekstiä sai sarjalta odottaa vuoteen 1875, jolloin toimituksessa äidyttiin julkaisemaan muutama suomenkielinen muistopuhe. Suomalaisen kirjallisuuden seuran Suomi – Tidskrift i forsterländska ämnen -sarjassa vuosina 1841–1843 julkaistuista teksteistä joka ikinen oli ruotsiksi.

Kielipolitiikka oli 1800-luvun puolivälissä kuumimpia kysymyksiä autonomisessa Suomessa. Erityisen tulista se oli Helsingissä, jossa sijaitsi maamme ainoa yliopisto, Keisarillisen Aleksanterin yliopisto.

Vielä tuolloin yliopiston sijainti Helsingissä ei ollut itsestäänselvyys, ja keskustelua käytiin sen siirtämiseksi muualle. Senaatin talousosaston varapuheenjohtaja – ja siten aikansa merkittävimpiä vallankäyttäjiä Suomessa – Lars Gabriel von Haartman oli siirrolle myötämielinen. Liikanimen ”Hänen Hirmuisuutensa” saanut von Haartman katsoi, että yliopiston sai kaikin mokomin siirtää pois Helsingistä, kunhan sitä ei asetettaisi paikkaan, jossa sen olisi mahdollista ”suomalaistua”.

Syntyjään ruotsinkielisen von Haartmanin mielestä suomi oli poliittisesti kumouksellisten fennomaanien käyttämä ”perkeleen kieli”, ”la langue du Perkelä”. Hän itse suosi itse kirjeissään usein ranskaa, joka oli eurooppalaisen sivistyksen ja diplomatian kieli.

Suomen kielen tietä metsätöllistä tieteen kieleksi voi turvallisesti kuvata vaiherikkaaksi. 157 vuotta Lars Gabriel von Haartmanin jälkeen suomalaisten ei enää tarvitse olla huolissaan oman kielensä asemasta lukuisissa yliopistoissaan. Kielen sisällöstä sen sijaan olisi syytä olla hyvinkin huolissaan.

Samalla kun kommunikaation väylät ovat moninkertaistuneet, tiede on muuttunut yhä useamman mielessä objektiivisten faktojen etsimisestä henkilökohtaisten mielipiteiden esittämiseksi. Nousevana trendinä on, että mikäli tutkijoiden lausunnot eivät kansan syviä rivistöjä miellytä, niistä loukkaannutaan syvästi ja samalla haukutaan kovaan ääneen mokomien ”mielipiteiden” esittäjät.

Viime vuonna Helsingin Sanomissa uutisoitiin, kuinka ”Vihapuhe tukkii monen tutkijan suun” (HS 18.2.2016). Artikkelissa pohdittiin, miten tutkijoille esitetyt törkypuheet ja uhkaukset saattavat ajan myötä johtaa tieteentekijöiden itsesensuuriin. Kun ”sensitiivisistä” tutkimusaiheista julkisuudessa raportoiminen johtaa pahimmassa tapauksessa tutkijoihin kohdistuviin laittomiin uhkauksiin, moni katsoo parhaimmaksi vaieta tutkimuksensa tuloksista tai – mikä vielä pahempaa – valita tutkimusaiheensa sellaisiksi, että niistä ei kerta kaikkiaan voi loukkaantua. En ole varma, onko jälkimmäinen enää nykypäivänä mahdollista.

Slovenialainen filosofi Slavoj Žižek esitti muutama vuosi sitten, että myöhäiskapitalistisissa yhteiskunnissa keskeisimmäksi ihmisoikeudeksi on noussut se, ettei yksilö joudu miltään taholta häirinnän kohteeksi, vaan kaikilla on oikeus olla turvallisen matkan päässä muista. Nykyaika kuvastuu Žižekin mukaan alati kasvavasta markkinasegmentistä eli tuotteista, joista on otettu pois vahingollisina pidettävät ominaisuudet.

Kahvia myydään ilman kofeiinia, kermaa ilman rasvaa ja olutta ilman alkoholia. Tämä on Žižekin mukaan johtanut meidät tietyntyyppiseen oman aikamme peruskokemukseen, jossa Toinen on riisuttu Toiseudestaan eräänlaiseksi ”kofeiinittomaksi Toiseksi”.

Tänä päivänä suomenkielisen tieteen uhkana on, että siitä on tulossa eräänlaista ”kofeiinitonta tiedettä”, josta on yleisen miellyttävyyden nimissä riisuttu kaikki aidosti mielenkiintoiset ja ajatuksia herättävät elementit. Mikäli yliopistomaailma yrittää miellyttää kansalaisten keskuudessa alati kasvavaa mielensäpahoittajien ja uhriutujien joukkoa, nähtäisiin pian, miten politiikantutkimuksesta poistetaan politiikka, historiantutkimuksesta kansalaissota, filosofiasta Friedrich Nietzsche.

Tällöin suomenkielisestä tieteestä todella tulisi ”perkeleen kieli”, sivistymätöntä, epä-älyllistä ja tosiasioista piittaamatonta tyhjää puhetta.

Kari Kulovaara, valtio-opin yliopistonopettaja, 15.2.2017

URN:NBN:fi:jyu-201702151461

Erkki Kolehmainen
Erkki Kolehmainen says:
torstai 16. helmikuuta 2017, 12.36
Minusta uskonto täyttää hyvin nuo "perkeleen kielen" kriteerit: sivistymätöntä, epä-älyllistä ja tosiasioista piittaamatonta tyhjää puhetta.
Vesa Kupari
Vesa Kupari says:
torstai 16. helmikuuta 2017, 14.00
Hyvä kommentti!
Timo Taskinen
Timo Taskinen says:
torstai 16. helmikuuta 2017, 23.56
Kiitti Kari kiintoisasta blogistasi! Kielipolitiikka on myös tätä päivää. Kansallisen Juuli-tutkimustietoportaalin mukaan vuonna 2015 suomalaisten tutkimusorganisaatioiden tutkijat olivat mukana kirjoittamassa 40600 tieteellistä artikkelia. Näistä ruotsinkielisiä oli 804, suomen kielellä kirjoitettuja 13086 ja englanniksi kirjoitettuja 23757 kappaletta.

Kofeiiniton tiede on varmasti uhkana tieteen tekemiselle julkaisukielestä riippumatta. Mahtaako ongelma yleisen miellyttävyyden sensuroimasta tieteestä olla jo laajempi ongelma, kuin mitä Kari kirjoitit?
Kari Kulovaara
Kari Kulovaara says:
perjantai 17. helmikuuta 2017, 14.39
Paljon kiitoksia kommenteista! Timolle vastauksena: näkisin, että ajallemme on leimallista eräänlainen tunteiden ylikorostuminen. Tarkoitan tällä sitä, että yhteiskunnallisessa keskustelussa vaikuttaa usein olevan paljon merkityksellisempää se, millaisia tuntemuksia asiat ihmisissä herättävät kuin se, miten asiat faktisesti ovat. Koska tiedemaailma ei ole muusta yhteiskunnasta erillään oleva saareke, törmäämme myös yliopistoissa tähän ilmiöön. Käsittelemäni asia ei tietenkään ole pelkästään suomalainen ilmiö, vaan ongelma on - kuten Timo oletit - paljon laajempi. Kansainvälisessä uutisoinnissa tämä ilmiö kytketään usein ns. poliittisen korrektiuden käsitteen yhteyteen, ja aiheesta kiinnostuneet löytävätkin helposti kansainvälisistä sanomalehtiarkistoista hyvinkin absurdeja tapauksia pyrkimyksistä tieteen kielen sensurointiin.
Kaija Hammar
Kaija Hammar says:
perjantai 17. helmikuuta 2017, 20.18
Suosittelen luettavaksi kirjaa Heikkinen: Paholaisen liittolaiset. Siinä on kuvattu juonitteluja Turun yliopistossa 1600-luvulla, kun virkaan pääsemisen esteenä oli kiellettyjen kirjojen hallussapito. Uskottiin nimittäin noitiin ja kun kielten opiskelija oppi hyvin, hänet erotettiin Akatemiasta, koska niin hyvin ei kukaan voisi oppia muuta kuin Perkeleen juonien ja noituuden avulla.
Erkki Kolehmainen
Erkki Kolehmainen says:
tiistai 21. helmikuuta 2017, 08.28
Kaija Hammarin kommentti palautti mieleeni erään huvittavan tapahtuman Turusta ja kielestä. Åbo akademi'in valittiin takavuosina orgaanisen kemian professori, joka tultuaan valituksi anoi heti vuoden virkavapautta opiskellakseen orgaanista kemiaa. Tässä tapauksessa valinnan tärkeimpänä perusteena oli perkeleen "ruotsinkielen" hallinta!
Lisää kommentti

You can add a comment by filling out the form below. Plain text formatting. Web and email addresses are transformed into clickable links. Comments are moderated.