07.09.2018

Osalla tietoverkon käyttäjistä kirjautumis- ja sähköpostiongelmia identiteetinhallintajärjestelmään liittyen

Kirjautuminen sähköposti


Uusi identiteetinhallinnan järjestelmä otettiin käyttöön kesäkuussa. Laajasti yhteisöä koskettavaa ongelmaa ei ole, mutta useilla käyttäjillä on ollut ongelmia kirjautumisissa ja sähköpostin toiminnassa.

Miksi uuteen identiteetinhallintajärjestelmään siirryttiin?

Siirtyminen oli yliopistolle pakkotilanne. Edeltävä järjestelmä oli erittäin vanha pienillä resursseilla toteutettu järjestelmä. Sen ylläpito-osaaminen oli kaventunut ja uuden osaamisen saaminen oli lähes mahdotonta. Ratkaisu oli myös teknisesti vanhentuvaa teknologiaa. Olimme siis erittäin huteralla pohjalla asiassa, joka vaikuttaa jokseenkin kaikkeen tietotekniikan käyttöön talossa.

Samaan aikaan EU GDPR asetus, tietoturvan uudet vaatimukset sekä uusien palvelujen kehittämisen mahdollistaminen edellytti uuden ratkaisun käyttöönottoa. Laajaa ja varsin kompleksista identiteetin hallinnan järjestelmää oli rakennettu jo vuosia ja ratkaisu saatiin valmiiksi viime keväänä. Kahden massiivisen testauksen tulosten perusteella ylin johto teki päätöksen käyttöönoton aloittamisesta kesäkuussa.


Mikä on tämän hetkinen tilanne?

Maalaillut isoimmat riskit eivät toteutuneet, mutta vieläkin korjaamme yksittäisiä virheitä. Tavoitteena on saada virheet korjattu mahdollisimman pian, stabiloida tilanne ja päästä arkirutiiniin järjestelmän osalta.

Identiteetinhallintaan liittyvien yksittäisten tukipyyntöjen hoitaminen on ruuhkautunut ja pyyntöjonoa pyritään purkamaan virheiden selvittelyn yhteydessä. Prioriteetti viikoilla 36-37 on uusien opiskelijoiden kirjautumisongelmien ratkaisussa.
 

Miten toimin jos minulla on kirjautumisongelmia?

Raportoi ongelmista normaalisti Digipalveluille:
https://www.jyu.fi/digipalvelut/fi/lomakkeet/tukipyyntolomake


Lisätietoja:

Ari Hirvonen
Digijohtaja

Juha Alioravainen
Asiakastuen päällikkö