Tervetuloa Jyväskylän yliopiston Perhetutkimuskeskuksen kotisivuille!

null

Jyväskylän yliopiston Perhetutkimuskeskus on vuonna 1990 perustettu monitieteinen tutkimuskeskus, jonka päätieteenalat ovat kasvatustieteet, psykologia ja sosiaalitieteet. Tutkimuksen kohteena ovat erilaiset perheeseen liittyvät ilmiöt, kuten lapsiperheiden hyvinvointi ja moninaiset perhesuhteet. Tutkimuksen lisäksi keskuksen tehtävänä on edistää sekä tohtorikoulutusta että post doc -tutkimusta. Keskus on koordinoinut vuodesta 2003 lähtien valtakunnallista ja monitieteistä Perhetutkimuksen tohtoriohjelmaa. Tavoitteena on lisäksi välittää tieteellistä tutkimustietoa käytäntöön ja osallistua perheistä käytävään keskusteluun.

 

Tapahtumia

Edellinen ESFR-konferenssi järjestettiin Dortmundissa syyskuussa 2016. Olemme olleet järjestämässä myös ESFR:n kansainvälistä perhetutkimuskonferenssia The 7th Congress of the European Society on Family Relations, joka pidettiin Madridissa 3.-6.9.2014. Suomesta osallistui konferenssiin iso perhetutkijoiden joukko. 

Edelliset perhetutkimuksen päivät pidettiin Helsingissä keväällä 2016. Järjestelyvastuussa oli THL:n aihealue ”Lapset, nuoret ja perheet".   

Vuoden 2014 Perhetutkimuksen päivät järjesti Jyväskylän ammattikorkeakoulun hyvinvointiyksikkö yhteistyössä Perhetutkimuskeskuksen ja THL:n kanssa. Katso lisätietoja tästä.