14.11.2016

Esittely

Politiikan tutkimuksen päivien 2017 teemana on viime vuosikymmeninä koettu merkittävä politiikka-paradigman muutos hyvinvointivaltiosta uusliberalismiin. Läntisissä teollisuusmaissa, erityisesti pohjoismaissa, tämä on merkinnyt radikaalia siirtymää siinä mitä koetaan toivottavaksi ja mahdolliseksi tavoitella poliittisessa päätöksenteossa. Markkinoistamisen ideologia on kaventanut poliittisen päätöksenteon alaa ja läpäissyt päätöksenteon ja toiminnan käytäntöjä. Samanaikainen hallinnon monitasoistuminen on monimutkaistanut tilivelvollisuussuhteita ja samentanut päätöksenteon läpinäkyvyyttä. Myös kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden, puolueiden, etujärjestöjen ja muiden perinteisten vaikutuskanavien luonne on muuttunut. Sen sijaan pr-toimistojen ja kansainvälisten konsulttiyritysten rooli on Suomessakin korostunut läpinäkyvyyden ja perinteisen asiantuntijuuden kustannuksella. Tämä muutos on kaventanut kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia, ja onkin kysytty, onko nyt siirrytty post-demokratiaan. Päivien teemana on arvioida tätä viime vuosikymmenten kehitystä ja miettiä sen merkitystä demokratian toteutumisen kannalta.

Päivien pääesitelmän pitää Palermon yliopiston professori Antonino Palumbo, joka on mielenkiintoisella tavalla tulkinnut muutosta hyvinvointivaltion kasvun vaiheista uusliberalismin nousuun ja leviämiseen vallitsevaksi politiikkaparadigmaksi. Hän on tuottanut laaja-alaista tulkintaa governance-ideologian ja käytäntöjen muotoutumisesta ja niiden merkityksestä demokratian toteutumiselle. Tämän kautta hänen työssään mahdollistuu myös uuden, osallistavan hallinnan merkityksen arviointi ja tulkinta sekä demokratian tilan arviointi.

Päivät jatkuvat pääesitelmän jälkeen paneelikeskustelulla samaisesta aiheesta. Vuosi 2017 on itsenäisen Suomen satavuotisjuhlavuosi. Myös tämä antaa aihetta keskusteluun ja suomalaisen demokratian tilan arviointiin politiikan tutkimuksen kannalta.

Informaatiota on tarjolla myös päivien Facebook-sivulla.

Työryhmäkutsu! Call for Panels!

Nyt on hyvä hetki lähettää työryhmäehdotus Politiikan tutkimuksen päiville 2017, jotka järjestetään Jyväskylässä 9.-10.3.2017. Ehdotusten takaraja on 1.12.2016.

Työryhmiä toivotaan kaikilta tieteenalan osa-alueilta. Työryhmäehdotuksessa pyydetään lähettämään otsikko sekä nimeämään puheenjohtaja sekä diskussantti, joka avaa keskustelun kommentoimalla kaikkia esityksiä. Työryhmiin toivotaan tällä kertaa korkeintaan neljää esitelmää (à 15 min.), jolloin keskustelullekin jää kohtuullisesti aikaa. Osallistuja ei tarvitse vielä tässä vaiheessa nimetä: kun paneelit on valittu, esitämme erillisen kutsun tarjota niihin kontribuutioita. Työryhmäehdotukset pyydetään lähettämään 1.12. mennessä päivien sihteerille (tuomas.v.parsio@jyu.fi).

The Annual Conference of he Finnish Political Science Association is organized at the University of Jyväskylä on 9.-10. March 2017. The conference theme ”From the Welfare State to Neoliberalism – from Democracy to Post-Democracy?” will be introduced in a keynote by professor Antonino Palumbo from the University of Palermo and discussed in a special panel. 

It's time to submit panel proposals for the Annual Conference of the Finnish Political Science Association held in Jyväskylä on March 9th-10th, 2017. The deadline for the proposals is December 1st, 2016. We welcome panels on all the research fields within political science. Please include the title of your panel and name a chair person as well as a discussant prepared to open the discussion by commenting all the presentations. The objective is to have four presentations of 15 minutes in each panel, so as to provide enough time for discussions. It is not necessary to name the parcipants yet, as we will issue a call for papers once the panels have been selected. Please send your proposal by December 1st to the conference secretary (tuomas.parsio@jyu.fi).

Additional information on the final program and other practical matters will be posted on this page. The call for panels is currently open; a call for papers will be issued at a later date, once the panels have been chosen. Follow us on Facebook.