Jyväskylän yliopiston tiedemuseo

Luontomuseo

ilves1

Jyväskylän maamerkki on Vesilinna Harjulla, jota aluksi kutsuttiin Syrjänharjuksi. Se kuuluu Sisä-Suomen reunamuodostumaan. Harju on merkittävä kaupungin viheralue.

Kaupunginarkkitehti Olavi Kivimaan suunnittelema Vesilinna valmistui vuonna 1953. Sitä ennen Harjulla sijaitsivat puinen näkötorni ja kivinen vesisäiliö.

Luontomuseo on osa Jyväskylän yliopiston tiedemuseota ja sen luonnontieteellistä osastoa. Tiedemuseo ja kirjasto yhdistyivät 1.1.2017 Avoimen tiedon keskukseksi.

Luontomuseon päämääränä on osaltaan auttaa ihmistä löytämään, ymmärtämään ja vaalimaan luonnon monimuotoisuutta: museo tutkii, säilyttää ja esittelee aineistoa erityisesti keskisuomalaisen luonnon monimuotoisuudesta. Museoon on kertynyt vuosikymmenten aikana laaja kokoelma eläin-, kasvi- ja kivinäytteitä, jotka palvelevat sekä opetusta että tutkimusta. Luontomuseon perusnäyttely Perintönä ympäristö on suunniteltu ympäristökasvatusta silmällä pitäen, ja se rohkaisee liikkumaan ja virkistymään luonnossa.
Tervetuloa ja -menoa luontoon!

 

Yhteystiedot

Jyväskylän yliopiston tiedemuseo
PL 35
40014 Jyväskylän yliopisto

IMG_2980.jpg

Näyttelykeskus Soihtu:
Seminaarinmäki, S-rakennus
avoinna  ke-pe 12-17, la 12-16
puh. 040 8054 579
kampusmuseo[at]jyu.fi
Vapaa pääsy!

 


Luontomuseo
puh. 040 805 4043,
040 805 3826
luontomuseo[at]jyu.fi

Käyntiosoite:
Vesilinna, Ihantolantie 5

Aukioloajat:
ti-pe 11-18, la-su 12-17
Vapaa pääsy!

 

g_rakennus

Kulttuurihistoriallinen museo, työtilat
puh. 040 527 2802,
040 550 6099
kampusmuseo[at]jyu.fi

Käyntiosoite:
Seminaarinkatu 15

Museon työtilat:
Seminaarinmäki, G-rakennus

 

Laskutusosoitteet