Jyväskylän yliopiston tiedemuseo

Kasvitieteellinen puutarha

Jyväskylän yliopiston kasvitieteellisen puutarhan historia alkoi 1880-luvun alussa, kun Jyväskylän seminaarille rakennettiin Harjupellon alueelle ensimmäiset tiili- ja puurakennukset, ja niiden ympäristöön istutettiin puita ja pensaita. Puisto edusti 1800-luvun romanttista ja luonnonmukaista maisemapuutarhatyyliä.


Kasvatusopillisen korkeakoulun uudisrakentamisen yhteydessä 1950-luvulla syntyi uusi puistoalue, Aallonpuisto. 1970-luvulla yliopiston uudet rakennukset sijoitettiin Seminaarinpuistoon, ja rakennustöiden yhteydessä vanha maisemapuutarha hävisi lähes kokonaan.


Kasvitieteelliseen puutarhaan kuuluvat myös Jyväskylän yliopiston uudet kampukset. Mattilanniemen puisto kuvaa 1980-luvun kaupunkirakentamista, ja Ylistönrinne esittelee Suomen luonnonvaraisten kasvien käyttömahdollisuuksia viherrakentamisessa. Ylistönrinteen luonnonmetsä on vapaana kasvava rinnelehto.

Kasvitieteellisen puutarhan tunnuskasvi

 

Suviruusu Seminaarinpuistossa. Kuva: Tapani Kahila.

 

 

Terttu Raatikainen: Jyväskylän yliopiston viheraluepuutarhan esiselvitys
Jyväskylän yliopiston Biologian laitoksen Tiedonantoja 21
Jyväskylä 1979

Ekologian ja luonnonhoidon pääaineopetuksen alettua vuonna 1970 Jyväskylän yliopistossa otettiin esille myös kasvitieteellisen puutarhan tarve. Professori Mikko Raatikainen esitti, että Jyväskylään perustettaisiin viheraluepuutarha, joka palvelisi yliopiston ekologian ja luonnonhoidon sekä muiden biologian alojen opetusta ja tutkimusta, opettajainkoulutuslaitosta, muita oppilaitoksia ja myös yleisön valistus- ja virkistystoimintaa.

Uudenlainen puutarha sai kannatusta yliopistossa ja opetusministeriössä. Yliopisto kutsui viheraluepuutarhan suunnittelua ohjaavan työryhmän, jonka tuli selvittää tarvittavien osastojen ja kasvilajien tarve, viheraluepuutarhan mahdolliset alueet ja sijoitus sekä kyseisten alueiden senhetkinen tila.

Hankkeen edistämiseksi tehtiin useita kasvillisuus- ja maaperäselvityksiä. Terttu Raatikaisen tekemä selvitys on ensimmäinen viheraluepuutarhaa valmisteleva selonteko. Tarkastelussa on mukana Seminaarinmäki ympäristöineen, Seminaarinmäen rinne, Mattilanniemen puisto, Ylistönrinne ja Tiepuutarha. Selvitys käsittelee yliopiston puutarhan historiaa, selittää viheraluepuutarhan tehtävät ja suunnitelmat, määrittelee kasvilajien, maa-alueiden ja osastojen tarpeen ja tarkastelee suunniteltujen sijoituspaikkojen tilannetta tutkimusaikana.

1980-luvun alussa käynnistyi koko Jyväskylän kattava viheraluepuutarhasuunnittelu, jonka tutkimus- ja perusselvityksessä käytettiin hyväksi Terttu Raatikaisen laatimaa selvitystä. Viheraluepuutarhan toteutus aloitettiin 1980-luvulla kaupungin ja valtion eri hallintokuntien mailla.

Yhteystiedot

Jyväskylän yliopiston tiedemuseo
PL 35
40014 Jyväskylän yliopisto

 

g_rakennus

Kulttuurihistoriallinen osasto
puh. 040 527 2802,
040 550 6099
kampusmuseo[at]jyu.fi

Käyntiosoite:
Seminaarinkatu 15

Museon työtilat:
Seminaarinmäki, G-rakennus

Näyttelykeskus Soihtu:
Seminaarinmäki, S-rakennus
avoinna  ke-pe 12-17, la 12-16
puh. 040 8054 579
Vapaa pääsy!

 

 


Keski-Suomen luontomuseo
puh. 040 805 4043,
040 805 3826
luontomuseo[at]jyu.fi

Käyntiosoite:
Vesilinna, Ihantolantie 5

Aukioloajat:
ti-pe 11-18, la-su 12-17
Vapaa pääsy!

Laskutusosoitteet