29.05.2018
Yliopiston uutiset

Lasten kielileiri alkaa ennätyssuurena

Lasten toiminnallinen kielileiri järjestetään nyt jo seitsemättä kertaa koulujen kesäloman ensimmäisellä viikolla eli 4.–8.6.2018. Leirin toteuttaa Jyväskylän yliopiston Kielikampus yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa. Paikkana on tuttuun tapaan Seminaarinmäki ja sen lähiympäristö.

Ilmoittautuneita oli tänä vuonna hurjat 250! Heidän joukostaan arvottiin 90 onnekasta alakoululaista, jotka pääsevät tutustumaan uuteen kieleen ja kulttuuriin. Aiempien vuosien lailla kielileirillä on kaksi englannin ryhmää sekä yksi ryhmä ranskaa, saksaa, espanjaa, ruotsia ja venäjää.

Kieliä-leikin-varjolla_Petteri-Kivimäki.jpg

– Kielikattaus on tänä vuonna monipuolistunut, ja uutuutena tarjontaan on tullut suomi toisena kielenä -pilottiryhmä. Tämä on toivottu ja tarpeellinen lisä, joka toivottavasti jää pysyväksi osaksi myös tulevien leirien kielivalikoimaa, iloitsee yliopistonlehtori Katja Mäntylä.

Kielileirillä lapset pääsevät oppimaan ja käyttämään kieltä, sekä tutustumaan eri kulttuureihin hauskan yhdessä puuhastelun lomassa. Ohjelman järjestämisestä vastaavat kielten- ja luokanopettajaksi opiskelevat. Heidän tukenaan ovat opettajankouluttajat.

Ryhmien ohjaajilla on vapaat kädet ohjelman suunnittelussa – mukana voi olla mitä tahansa roolileikeistä lauluihin, askarteluun, peleihin, kokkaukseen ja retkeilyyn.

– Tänä vuonna leirillä on lisätty eri ryhmien välistä yhteistä toimintaa, jotta lapset saavat maistiaisia myös muista kielistä, kertoo itsekin aiemmin leirillä ohjaajana toiminut projektisihteeri Réka Gruborovics.

Leiri huipentuu päättäjäisjuhlaan, jossa lapset pääsevät esittelemään toisilleen ja perheilleen, mitä kaikkea ovat viikon aikana oppineet.

Leiritunnelmia voi seurata kielileirin Instagramissa (@kielileiri) sekä nettisivuilla osoitteessa https://www.kielileiri.jyu.fi.


Lisätietoja:

kielileirin projektisihteeri Réka Gruborovics
044 949 0842
reka.r.gruborovics@student.jyu.fi

yliopistonlehtori Katja Mäntylä
040 805 3214
katja.mantyla@jyu.fi