20.06.2018
Yliopiston uutiset

Kansainvälinen tiedeopetuksen kesäkoulu ensimmäistä kertaa Suomessa

ESERA Science Education Summer School 2018 26.6.2018 — 30.6.2018 Ruusupuisto

Mitä tiedeopetuksen tähtinimet ajattelevat suomalaisen tiedeopetuksen tilasta? Se selviää kansainvälisen European Science Education Research Association (ESERA) -järjestön 15. kesäkoulussa. Luonnontieteen opetuksen ja oppimisen alan jatko-opiskelijoille suunnattu tapahtuma tuo noin 50 jatko-opiskelijaa ja noin 20 kokenutta tutkijaa Jyväskylään. Opettajankoulutuslaitoksen luonnontieteiden pedagogiikan tutkijat järjestävät tämän tapahtuman ensimmäistä kertaa Suomessa.

Kesäkoulun aikana jatko-opiskelijat esittelevät omia tutkimuksiaan toisilleen ja saavat palautetta sekä vertaisiltaan että kokeneemmilta tutkijoilta. Jyväskylän yliopiston aineenopettajaopiskelijoilla on mahdollisuus osallistua kesäkoulun luennoille.

Kansainväliset huippuluennoitsijat esittelevät ajankohtaisia aiheita Ruusupuistossa (luennot joka päivä klo 11.15-12.15).

Tiistaina 26.6. lehtori Jan Alexis Nielsen (Kööpenhamina, Tanska) käsittelee myös Suomen uudesta opetussuunnitelmasta tuttuja laaja-alaisia osaamistavoitteita tiedeopetuksen näkökulmasta. Hän esittelee haasteita, joita näiden opettamiseen liittyy ja perehdyttää yleisön siihen, miksi tällaiset osaamistavoitteet ovat opettajalle haasteellisempia opetettavia.

Keskiviikkona apulaisprofessori Lucy Avraamidou (Groningen, Alankomaat) käsittelee eri tapoja tutkia luonnontieteiden opettajan identiteettiä ja antaa tästä katsauksen 20 vuoden ajalta.

Torstaina apulaisprofessori Ralph Levinson (Lontoo, Iso-Britannia) puhuu tiedeopetuksen taustaolettamista ja luonnontieteen luonteesta. Hän kytkee tiedeopetukseen oikeudenmukaisuuden ja sosiaalisen oikeuden käsitteitä.

Perjantaina vuorossa on professori Gillian Roehrig (Minnesota, USA). Hän esittelee peruskoulun ja lukion opettajien käsitystä LUMA-aineita yhdistävästä opetuksesta (luonnontiede, matematiikka, teknologia, insinöörialat) ja millaisena niitä oppilaille tarjotaan.

Lauantaina tutkijatohtori Sami Lehesvuori (Jyväskylä) kuvailee dialogisuutta luokkahuoneessa, erityisesti tiedeopetuksen tunnilla. Hän esittelee uusia tapoja analysoida luokkahuoneessa ilmentyviä vuorovaikutuksia ja haastaa yleisön kokeilemaan niitä.

Lisätietoja:

Tutkijatohtori Pasi Nieminen, Opettajankoulutuslaitos, pasi.k.nieminen@jyu.fi, puh. +358408053355

Aikataulu: https://www.jyu.fi/edupsy/en/collaboration/international-co-operation/esera2018/summer_school_schedule.png