06.06.2018
Yliopiston uutiset
Koulutusuutiset

Koulutuksen tutkimuslaitoksen juhlaseminaari 7.6. ”Sivistys, isänmaa ja ihmiskunta”

Koulutuksen tutkimuslaitos juhlii 50-vuotista historiaansa juhlaseminaarissa Jyväskylän yliopiston Ruusupuiston aulassa torstaina 7.6. klo 12.00–15.30. Seminaarin teemana on ”Sivistys, isänmaa ja ihmiskunta”. Siinä luodataan syvältä suomalaisen koulutuksen tutkimuksen historiaa, nykyhetkeä ja tulevaisuutta.

Ohjelma nostaa esiin yllättäviäkin puolia tästä aikaansa seuraavasta viisikymppisestä. Päivänsankari haastaa pohtimaan koulutuksen ja tutkimuksen kysymyksiä taide-esitysten välityksellä, joista pönötys on kaukana. Tapahtumassa heittäydytään myös performansseihin ja tarinateatteriin. Esillä on myös laitoksen kuvitettu historia.

Juhlaseminaarin avaa Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen. Pääpuhujana esiintyy maailmankuulu professori ja Jyväskylän yliopiston kunniatohtori Stephen Kemmis Australiasta. Hän hahmottelee, mikä on tärkeintä opettajien ja tutkijoiden työssä, jotta maailma voi säilyä elämisen arvoisena paikkana meille ja tuleville sukupolville. Lopuksi Koulutuksen tutkimuslaitoksen johtaja, professori Jussi Välimaa visioi koulutuksen tutkimuksen tulevaisuutta. Päivän ohjelmaa luotsaavat professorit Hannu Heikkinen ja Päivi Tynjälä.

Lisätietoja

Koulutuksen tutkimuslaitoksen johtaja
Professori Jussi Välimaa
0400 248 112
jussi.p.valimaa@jyu.fi

Viestintäsihteeri Kirsi Häkämies
040 805 4249
kirsi.m.hakamies@jyu.fi