30.08.2018
Yliopiston uutiset

Vuoden 2020 kongressissa esillä kemian laitoksen huippututkimus

Eurooppalainen molekyylispektroskopian alan kongressi järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa, Jyväskylässä, kesällä 2020. Päätös tehtiin juuri päättyneessä 34. kongressissa Portugalin Coimbrassa.

European Congress on Molecular Spectroscopy (EUCMOS)  on joka toinen vuosi järjestettävä molekyylispektroskopian kongressi, jonka tarkoituksena on yhdistää eri tieteenalojen edustajat keskustelemaan molekyylien tunnistamisesta, muokkaamisesta ja tutkimusmenetelmien käytännön sovellusten mahdollisuuksista ja saavutuksista. Kongressi kerää yhteen niin perustutkimusta tekevät kuin teollisuuden tai terveydenhoidon soveltajat.

- EUCMOS –kongressi on kunnianosoitus suomalaiselle molekyylispektroskopian osaamiselle. Jyväskylän valinta osoittaa Jyväskylän yliopistossa tehtävän tutkimuksen näkyvyyttä ja arvostusta, toteaa professori Jan Lundell, jonka johdolla kongressi saatiin vihdoin Suomeen.

Jyväskyläläistä osaamista ulkomaille

Tieteellisen tasonsa lisäksi Jyväskylä kiehtoi valintaprosessissa ympäristönsä ja suomalaisen kesän valoisuudella. Kongressiin odotetaan osallistuvan satoja kansainvälisen tason huippuasiantuntijaa ja jatko-opiskelijaa kymmenistä eri maista luoden uusia kanavia kansainvälisen yhteistyön kehittämiseen.

- Portugalissa oli noin 250 osallistujaa 40 eri maasta. Uskon, että Jyväskylä pystyy houkuttelemaan vähintään saman verran osallistujia. Samalla viedään jyväskyläläistä spektroskopian osaamista, luodaan yhteistyöverkostoja ja tunnettavuutta Eurooppaan, kertoo Lundell.

Lisätietoja: