24.09.2018
Yliopiston uutiset
Opiskelu-uutiset

Seuraa tiedon valoa – tule Tutkijoiden yöhön pe 28.9.

Jyväskylän yliopistossa vietetään tämän viikon perjantaina Tutkijoiden yötä. Vuoden suurin tiedetapahtuma tuo yliopiston kampukselle suuren joukon vierailijoita jo heti aamusta alkaen. Tule tutustumaan, kokeilemaan ja oppimaan!

Viime vuonna tapahtuma saavutti Jyväskylässä valtavan suosion, ja yliopistolla vieraili tapahtumapäivänä noin 12 000 kävijää. Vierailijoille on tänäkin vuonna tarjolla laaja kattaus monitieteellistä ja mielenkiintoista ohjelmaa aina aamupäivästä puolille öin saakka.JYTutkijoidenYO2017-15.JPG

Ohjelmaan ja päivän aikatauluun voit tutustua tarkemmin verkkosivuilla. Tapahtumia järjestetään ympäri kampusaluetta. Tiedossa on esimerkiksi robotiikkaa, tekoälyä ja kemiallisia reaktioita. Tule selvittämään, miltä maailma näyttää koiran silmin. Entä millainen on suvullisen lisääntymisen ihmeellinen maailma?

Tutkijoiden yö järjestetään yhtä aikaa Valon kaupunki –tapahtuman kanssa, minkä ansiosta vierailijat voivat ihastella valoinstallaatioita myös kampusalueella.  Lisäksi Jyväskylän liikenteen vihreät Linkki-bussit liikennöivät tapahtuman aikana koko illan maksutta, joten pääsy kampusalueelle on vaivatonta.

JYTutkijoidenyo_nano_032.JPGIllan aikana myös Semman ravintolat palvelevat vierailijoita pidennetyin aukioloajoin: Uno 08.00–19.00, Piato 07.45–18.30 ja Ylistö 8.30–22.30. Semma Ylistössä on ruokailumahdollisuus klo 21.00 saakka.

Tule juhlistamaan tutkijoita ja tiedettä – tervetuloa Tutkijoiden yöhön!

Tutustu tapahtuman ohjelmaan ja aikatauluun täällä!


Lisätietoja
Kansallisen tapahtuman koordinaattori Janne Pakarinen, 040 8054900
Viestintäpäällikkö Liisa Harjula, 040 805 4403
Tapahtumakoordinaattori Riikka Heiskanen, 040 805 4134
Tämä Tutkijoiden yö -projekti rahoitetaan Euroopan komission Marie Skłodowska-Curie toimien alaisena sopimusnumerolla 817987.