22.10.2018
Yliopiston uutiset

Anna taiteiden ja luovuuden viedä

Kuinka tutkija paljastaa vuosisatoja vanhan taideväärennöksen? Entä mitä sanottavaa populismin tutkijoilla on tämän päivän politiikan ja median puhetapoihin? Miten musiikki vaikuttaa ihmisiin? Päihitätkö pelitutkijan peleissä? Tätä ja paljon muuta on tarjolla perjantaina 26.10.2018, kun Yliopistopäivät valtaavat kampuksen ja kaupungin!

Tämän vuoden Yliopistopäiviä isännöi Jyväskylän yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Päivien teemana on – luonnollisesti! – taiteet ja luovuus.

Päivien järjestäjäryhmään kuuluva Henna-Riikka Peltola kertoo, että valmistelu on ollut hektistä, mutta inspiroivaa.
HennaRiikkaPeltola.jpg

– On mahtavaa tuoda kaupunkilaisten ja muiden yliopistolaisten tietoisuuteen kaikkia niitä hienoja juttuja, joita laitoksellamme tehdään, Peltola sanoo.

Yliopistopäivien ohjelmassa laitoksen tutkimus, opetus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus pääsevätkin kiehtovalla ja helposti lähestyttävällä tavalla esiin.

– Luvassa on mielenkiintoisia keskusteluja ja tutkimusnäkökulmia taiteista, luovuudesta ja niiden merkityksestä. Lisäksi tarjolla on monitaiteisia spektaakkeleita ympäri kaupunkia, Peltola kertoo.

Puisevuus ei todellakaan vaivaa tätä tapahtumaa. Musiikin ystävät saavat nauttia elävästä musiikista ja kirjallisuudesta kiinnostuneet voivat tutustua vaikkapa Susi Nousiaisen ja Nasti Ringsin eroottisen kodinkonerunouden taustoihin. Yhteiskunnallisista asioista viehättyneille tiukkaa asiaa populismista tarjoavat Tuija Saresma ja Urpo Kovala.

Konkreettisempaa tekemistä kaipaavat pääsevät osallistumaan taidetta ja matemaattisia aineita yhdistelevään työpajaan ja testaamaan opetuskäytössä olevia musiikkiteknologian välineitä. Rohkeimmat uskalikot voivat haastaa pelitutkijat lautapelikisaan.

– Taiteita ja luovuutta pidetään helposti ylimääräisenä luksuksena tai asiana, joka kuuluu vain rajatulle joukolle ihmisiä. Me musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella haluamme haastaa tätä näkökulmaa. Haluamme tarkastella taiteita ja luovuutta kaikkien elämään vaikuttavina ilmiöinä, sekä edistää näiden tuomista jokaisen ulottuville, Peltola sanoo.

Heittäydy taiteiden ja luovuuden vietäväksi, ja tule vaikuttumaan Yliopistopäiville!

Yliopistopäivien ohjelman ja aikataulun löydät tapahtuman sivuilta.


Lisätietoja:

Henna-Riikka Peltola
henna-riikka.a.peltola@jyu.fi
050 385 4857

Heli Mäki
heli.m.maki@jyu.fi
050 361 0979