27.11.2018
Yliopiston uutiset
Hakijauutiset

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle myönnettiin arvostettu AACSB-akkreditointi

AACSB International (The Association to Advance Collegiate Schools of Business) -akkreditointi on kansainvälisesti merkittävin kauppatieteelliselle koulutusyksikölle myönnettävä korkealaatuisen opetuksen ja tutkimuksen tunnustus. Kaikista alan yksiköistä maailmassa vain noin viisi prosenttia on saanut AACSB-akkreditoinnin

- AACSB-akkreditointi myönnetään korkeakouluille, jotka ovat kyenneet osoittamaan opetuksensa, tutkimuksensa, opetussuunnitelmansa kehittämisen ja opiskelijoidensa oppimistulosten laadukkuuden, kertoo AACSB Internationalin varatoimitusjohtaja ja AACSB-akkreditoinnin johtaja Stephanie M. Bryant

Akkreditointi nostaa kauppakorkeakoulun kansainvälistä profiilia

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun erityisiksi vahvuuksiksi AACSB mainitsi mm. koulun vahvan sekä vakaan johdon ja henkilökunnan sekä opiskelijoiden välisen kannustavan kulttuurin. Näiden lisäksi myös kauppakorkeakoulun selkeille ja monialaisille tutkimuksen painopistealoille ja aktiiviselle opiskelijajärjestölle annettiin tunnustusta.

AACSB-akkreditointi nostaa erityisesti Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun kansainvälistä profiilia. Se tuo kauppakorkeakoululle myös laajempia mahdollisuuksia kansainvälisillä koulutus- ja tutkimusmarkkinoilla. Suomen kauppatieteellisistä koulutusyksiköistä Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu on neljäs AACSB-akkreditoinnin saavuttanut yksikkö.

Kauppakorkeakoulu sitoutunut vahvasti laatutyöhön

AACSB:n mukaan Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun korkea opiskelijatyytyväisyys, tutkinnon suorittaneiden vahva työllistyminen ja nousussa oleva korkealaatuisten vertaisarvioitujen julkaisujen määrä ovat osoitus kauppakorkeakoulun opetuksen ja tutkimuksen laadukkuudesta. Myös kauppakorkeakoulun vahvaa sitoutumista laatutyöhön kiiteltiin.

- Olemme erittäin iloisia ja ylpeitä — akkreditointi on iso asia niin Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle kuin koko yliopistolle. Aktiivinen, systemaattinen ja pitkäaikainen toimintamme kehittäminen on tiivistynyt viisivuotisessa akkreditointiprosessissa. Prosessissa on vuosien varrella ollut mukana valtava määrä ihmisiä, ja haluankin kiittää kaikkia henkilökunnan jäseniä, opiskelijoita sekä yhteistyökumppaneita yhteistyöstä, kommentoi dekaani, professori Hanna-Leena Pesonen.

AACSB:n kansainvälinen vertaisarviointiryhmä vieraili kauppakorkeakoulussa lokakuun 2018 alussa ja tarkasteli muun muassa opetus- ja tutkimushenkilökunnan pätevyyttä, tutkimustulosten laatua sekä vaikuttavuutta ja tutkinto-ohjelmien toteutusta. AACSB-akkreditointi edellyttää jatkuvaa laadun parantamista sekä toiminnan kehittämistä ja akkreditoinnin jatkuminen arvioidaan viiden vuoden välein.

Lisätietoja: Dekaani Hanna-Leena Pesonen, hanna-leena.pesonen@jyu.fi, +358 50 3732 132
Viestintäharjoittelija Miia Luoma, miia.s.luoma@jyu.fi, +358 40 8054 636