17.11.2018
Yliopiston uutiset

Viestinnän ansioituneen alumnin palkinto Vilja Laaksoselle

Ansioituneen alumnin palkinto annetaan joka toinen vuosi viestinnän alumnille, joka menestyy työssään ja luo viestinnän asiantuntijana uraa, joka sopii nykyopiskelijoille hyväksi esimerkiksi. Palkittu alumni pitää yhteyksiä oppiaineeseensa ja levittää sen hyvää mainetta maailmalla. Palkinto myönnettiin nyt seitsemännen kerran.

Viestintä-oppiaine nimesi vuoden 2018 ansioituneeksi alumnikseen filosofian tohtori Vilja Laaksosen.

Vilja Laaksonen valmistui puheviestinnän maisteriksi vuonna 2009 ja tohtoriksi vuonna 2014. Hänellä on myös yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinto. Laaksonen on työskennellyt freelancer-toimittajana, viestintäkonsulttina sekä Jyväskylän yliopistossa puheviestinnän yliopistonopettajana, apurahatutkijana ja tohtorikoulutettavana.

Vuosina 2013–16 hän toimi CreaMentors Oy:ssä viestinnän asiantuntijana ja kehitysjohtajana. Vuodesta 2017 alkaen FT Laaksonen on työskennellyt Aava & Bang Oy:ssä liiketoimintajohtajana. Työssään hän tuo viestinnän näkökulmaa yritysten johtamisen, osaamisen ja liiketoiminnan kehittämiseen.

– Suhtaudun intohimoisesti viestintään, sillä kaikki tärkeä elämässä kiteytyy lopulta siihen. Siksi viestinnällä on merkittävä rooli työelämän onnistumisten rakentamisessa, Laaksonen kertoo.

Väitöskirjassaan Laaksonen tutki lasten vertaissuhteita ja kiusaamista esikoulun vertaisryhmissä. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää keinoja kiusaamisen kitkemiseen. Tutkimustulostensa tuotteistamisen hän on hoitanut asiantuntijayrityksensä RALLA Oy:n avulla. Yritys tarjoaa tutkimukseen perustuvia työkaluja lapsen kasvun ja oppimisen tueksi perheiden, varhaiskasvattajien ja kuntoutuksen ammattilaisten käyttöön.

– Vuorovaikutuksen tutkijana toivon, että kaveritaitojen harjoittelemiseen ja lapsiryhmän yhteisöllisyyden vahvistamiseen kiinnitettäisiin entistä enemmän huomiota niin pienten kuin isompienkin lasten parissa, pohtii Laaksonen.

Viestintä-oppiaine järjesti 16.–17.11.2018 seminaarin ”Vuorovaikutusta rakentamassa”. Siihen osallistui noin sata nykyistä opiskelijaa sekä maisteriksi valmistunutta viestinnän alumnia.


Lisätietoja:

Filosofian tohtori Vilja Laaksonen
050 347 2299

Professori Maarit Valo
050 524 3556