21.12.2018
Tutkimusuutiset

Koulutuksen uudistamisessa on katsottava sekä navigaattoriin että peiliin

Syksyn 2018 aikana Suomessa ryöpsähti keskustelu koulutuksen uudistamisesta. Erityisesti tapetille nousivat ilmiöoppiminen ja koulutuksen digiloikka. Uutta opetussuunnitelmaa on arvosteltu siitä, että siinä tehdään suuria muutoksia, jotka eivät perustu tutkittuun tietoon.

- Onnistunut kehittäminen edellyttää, että koulutuksen perusarkkitehtuurit tiedostetaan, kuvaa Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen professori Hannu L. T. Heikkinen. – Se tarkoittaa, että eteenpäin mentäessä pitää osata katsoa myös sekä navigaattoriin että peruutuspeiliin.

 - Uudistusten pitäisi liittyä perustua käytäntöarkkitehtuurien tuntemiseen sanojen, tekemisten ja erilaisten suhteiden tasolla, sanoo yksi artikkelin kirjoittajista, dosentti Tomi Kiilakoski. – Puhe koulutuksen digiloikasta lähtee siitä, että kouluista puuttuu jotain, ja siksi pitää nopeasti tehdä jotain. Tämän puutepuheen vuoksi jää analysoimatta se, miten erilaiset digiuudistukset voisivat liittyä koulun käytäntöarkkitehtuuriin, joka asettaa työlle ennakkoehtoja.

- On oikeastaan ihan hullua, että pitää sanoa ääneen, että uudistuksia tehtäessä tai niitä suunniteltaessa pitäisi kuunnella myös työn toteuttajia eli opettajia, lataa Kiilakoski.

Ajatus pohjautuu käytäntöarkkitehtuuriteoriaan, jonka on kehittänyt australialainen professori Stephen Kemmis tutkimusryhmineen.

Ensimmäinen systemaattinen tiedeartikkeli koulutuksen käytäntöarkkitehtuureista julkaistiin Kasvatus-lehden teemanumerossa, joka julkistettiin Jyväskylän yliopistossa pidetyssä seminaarissa 14.12.2018.

Lisätietoja:

Professori Hannu Heikkinen, puh. 050 342 1346, hannu.l.t.heikkinen@jyu.fi

Julkaisutiedot

Heikkinen, H., Kiilakoski, T., Huttunen, R., Kaukko, M. & Kemmis, S. 2018. Koulutustutkimuksen arkkitehtuurit. Kasvatus, 49 (5), 368–383.