Väitösuutiset SCIENCE

15.6.2018: Tarkempaa aikaa etsimässä (Pohjalainen)

Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksen kiihdytinlaboratoriossa on kehitetty menetelmää reaktiivisten raskaiden alkuaineiden erottelemiseksi. Näistä ns. aktinideista erityisen mielenkiintoinen on 229Th, jonka avulla voidaan mitata aikaa jopa tarkemmin kuin atomikellolla. Tutkimuksessa todettiin, että menetelmässä käytettyjen helium- ja argonkaasujen puhdistaminen paransi menetelmän tehokkuutta.

Torjunta-aineiden käyttö vaikuttaa vieraslajien menestymiseen

Ihmiset levittävät vieraslajeja, joista on tullut merkittävä uhka luonnon monimuotoisuudelle. Ne voivat uhata alkuperäislajistoa mm. kilpailemalla samoista resursseista, levittämällä tauteja ja loisia sekä muovaamalla niiden elinympäristöä. Useat vieraslajit ovat esimerkiksi tuholaisia ja niitä vastaan käytetään erilaisia torjunta-aineita. Torjunta-aineiden käytöllä voidaan vaikuttaa tuholaisten menestymiseen ja leviämiseen.

4.10.2018 Luonnonaineet askeleen lähemmäksi lääkekaappia

Luonnonaineilla on useita erilaisia biologisia vaikutuksia: kahvin kofeiini piristää, unikoiden morfiini lievittää kipua ja kärpässienten muskariini on hermostoon vaikuttava myrkky. Jotta näitä tai muita luonnonaineita voidaan soveltaa lääkeaineina, on luonnonaineita pystyttävä valmistamaan laboratoriossa.