05.09.2017

Tutkijoiden yön ohjelma

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Katso täältä lapsille suunnatut ohjelmat.

Lapsille suunnattuihin ohjelmiin vaaditaan ilmoittatuminen (avautuu uuteen ikkunaan).

Avoimen tiedon keskus

@ Jyväskylän yliopiston kirjasto, Seminaarinkatu 15

Tunnet museon. Tunnet kirjaston. Mutta mitä tapahtuu, kun ne yhdistävät voimansa? Me kokeilimme. Jyväskylän yliopiston kirjaston ja tiedemuseon yhteenliittymä Avoimen tiedon keskus tuo tieteen lähellesi Tutkijoiden yössä. Selvitä, kuinka pitkälle tietämyksesi riittää tiedonhankinnassa, tekijänoikeuksissa ja plagioinnin välttämisessä. Mikä eläin olet tiedonhakijana? Tai ryhdy ekologiksi, bongaa ja nimeä riistakameramme tallentamia olentoja. Metsästämme myös sekä uusia että kokeneita wikipedistejä kokoamaan tietoa yhteisestä Seminaarinmäestämme. Luontomuseossa kuulet, kuinka voit tehdä puutarhastasi tai parvekkeestasi ympäristöystävällisen. Juhlavuoden kunniaksi Pysy Suomessa pyhänä -näyttelyssämme selviää, miksi Suomella on juuri siniristilippu. Kirjaston kellarissa korviasi hivelee muukin kuin kellarimme kummitus, sillä esillä on astetta arveluttavampaa materiaalia arkistokokoelmastamme. 

  • Seek! - Tiedonhankintataidot kortilla klo 10-16

Korttipeli evästää pelaajaa tiedonhakijana ja -käyttäjänä. Selvitä hakusanojen, tiedonhankinnan, plagiarismin ja lähdekritiikin koukerot. Pelaa parin kanssa - voittaja palkitaan!

  • Tiedonhakijan tyypit eläiminä klo 10-16

Mikä eläin olet tiedonhakijana? Selvitä vastaus vain yhteen kysymykseen vastaamalla!

  • Testaa tietosi! klo 10-16

YLE:n ja Kopioston testeillä testaat tietosi tekijänoikeuksista, kuvaamisesta ja some-julkaisemisesta. Osallistujien kesken arvotaan kirjapalkintoja!

  • Avaimesi norsunluutorniin klo 10-16

Jyväskylän yliopisto ylläpitää JYX-julkaisuarkistoa, josta löydät Jyväskylän yliopistossa tuotettua tutkimusta – ilmaiseksi. Tutkimusta julkaistaan avoimesti myös monissa muissa yliopistoissa ympäri maailman. Tule kuulemaan, mitä on Green Open Access, ja tutustu Unpaywall-työkaluun, jonka voit asentaa omalle laitteellesi. Sen avulla saavutat JYXin ja muiden julkaisusarkistojen aineistot.

  • Avoin tiede klo 10-18

Millaista olisi olla ekologi ja tutkia nisäkkäiden liikkumista riistakameroiden kuvien avulla? Tule ja kokeile Avointa Tiedettä! Voit tutkia, kerätä ja mitata havaintoja kaikille avoimesta riistakameraprojektista. Kuinka monta hirveä, poroa, ahmaa tai karhua löydät? Mihin aikaan päivästä ne liikkuvat? Mihin suuntaan ja kenen kanssa? Mitä tapahtuu talven tultua tutkimusalueelle?

  • Suomen lipun tarina -näyttely klo 10-18

Miksi meillä on siniristilippu? Suomen lipun tarina -näyttelyssä on esillä yliopiston tiedemuseon kokoelmissa säilyneitä siniristilipun eri vaihtoehtoja. Esillä on myös maakuntavaakunoita ja muita kansallisia symboleja eläimiä ja kasveja unohtamatta. Näyttely on osa Suomi 100 -ohjelmaa.

  • Wikipaja Seminaarinmäen kulttuuri- ja luonnonympäristöstä klo 14-18 @ sali B232

Tule kokoamaan ja päivittämään tietoja Seminaarinmäen arkkitehtuurista ja luonnonympäristöstä. Tapahtuma sopii sekä kokeneille wikikirjoittajille että aloittelijoille.

  • Yliopiston kirjaston salaiset kansiot K-18 klo 17 & klo 18:30 @ kokoontuminen ala-aulassa

Kirjaston arkistokokoelman ovet avautuvat yleisölle Tutkijoiden yössä. Opastetuilla kierroksilla tutustaan eri aikoina (ja vieläkin!) kohahduttaneeseen ja vaaralliseksikin arvioituun aineistoon. Esillä on monenlaista arveluttavaa, salassapidettyä ja epäkorrektia julkaisutuotantoa, kuten seksiin, sukupuolielämään, rotuhygieniaan ja kieltolakiin liittyvää aineistoa, sotapropagandaa ja muitakin isojen, pahojen poikien juttuja.

  • Kaupunkiekologia klo 11-18 @ Keski-Suomen luontomuseo, Vesilinna, Ihantolantie 5

Maailmamme elää muutoksessa; yhä useampi ihminen elää kaupungeissa. Tämä avaa myös mahdollisuuksia kaupunkiekologian tutkimukselle. Tule tutustumaan kuinka puistot auttavat kaupunkien ravinnontuotannossa, miten tehdä puutarhastasi tai parvekkeestasi ympäristöystävällinen ja opi samalla alan kansainvälisiltä tutkijoilta elinympäristömme monitahoisuudesta.

EU kulma

@ Agora, Mattilanniemi 2, klo 13-20

EU KULMASTA löydät ajankohtaista tietoa Euroopan Unionista, EU:n tutkimusrahoituksesta sekä pääset tutustumaan EU-rahoitteisiin tutkimushankkeisiin ja tutkijoihin.

Matemaattis-luonnonieteellinen tiedekunta

Bio- ja ympäristotieteiden laitos

@ Ambiotica

  • Uusimpia tutkimustuloksia klo 10-12

Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen henkilökunta kertoo kuluneen vuoden tärkeimmistä löydöistä.

  • Evoluutiotyöpajat klo 10-12 kouluryhmille, avoin kaikille klo 20:00-20:30

Järjestämme kaksi evoluutiotyöpajaa kouluryhmille. Molemmat työpajat on mitoitettu 10-20 henkilölle ja ne kestävät noin puoli tuntia. Työpajat järjestetään neljästi päivässä, joista viimeinen on kaikelle yleisölle avoin. Työpajat on tarkoitettu alkaen 7-vuotiaille. Ne järjestetään suomeksi ja englanniksi.

Ensimmäisen työpajan aiheena on invaasiobiologia. Tässä työpajassa keskitytään invasiivisten lajien merkityksen ymmärtämiseen. Osallistujat pääsevät tutkimaan invasiivisen hyönteislajin käyttäytymistä (ravinto, sen välttäminen, lisääntyminen) eri ravintokasveilla. Havaintoja tehdessä osallistujia innostetaan tekemään lisäkysymyksiä tutkimusaiheesta ja päättelemään mitä niistä seuraa. Työpaja opettaa siten invasiivisista lajeista sekä niiden tuomasta ekologisesta ja taloudellista uhkasta alkuperäislajistolle. Opetamme myös mitkä ominaisuudet tekevät tulokaslajeista tehokkaita levittäytyjiä ja miten ne täytyy ottaa huomioon lajien suojelussa.

Toinen työpaja keskittyy aposematismin ja varoitussignaloinnin evoluutioon. Osallistujat tutustutetaan varoitussignaaleiden toimintaan interaktiivisen pelin kautta, missä saalistetaan sekä huomiota herättäviä että taustaan sulautuvia karkkisaaliita. Muuttamalla taustaansa sulautuvien hyvänmakuisten sekä huomiota herättävien pahanmakuisten saaliiden lukusuhteita että katsomalla toisten pelaajien kokemuksia (sosiaalinen informaatio), pelaajat näkevät kuinka erityyppisten saaliiden menestys (runsastuminen ja väheneminen) riippuu niiden käyttämästä strategiasta. Peli alkaa hypoteesin rakentamisella, joten pelin aikana oppii myös tieteellisen ajattelutavan perusteita. Tutkijat auttavat hypoteesien ja koeasetelman muuntelussa, mikäli pelaajat haluavat testata omaa kysymyksen asettelua pelin kautta.

  • Pokemon-evoluutio klo 18-23

Kaikki me tiedämme, että pokemonit “kehittyvät”, mutta tiesitkö, että pokemonit perustuvat oikeisiin lajeihin? Uusimpiin taksonomisiin menetelmiin perustuen tutkijat Yhdysvalloista ja Japanista ovat muodostaneet pokemonien sukupuun. Tule katsomaan mitkä kehittyivät ensiksi, maapokemonit vai ruohopokemonit. Täällä lapset voivat muodostaa pokemonien sukupuita omaan tietämykseensä perustuen ja oppia miten tutkijat rakentavat sukupuita. Näe myös mitkä oikeat lajit ovat toimineet pokemonien esikuvina. Eikä tässä vielä kaikki - tapahtuman aikana laitoksella toimii useita pokehoukuttimia, joten voit koettaa pyydystää niin monta pokemonia kuin vain ehdit kerätä.

  • Tiedepäivä klo 14-16 & klo 18-23

Tule tutustumaan Jyväskylän Yliopiston Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen tutkimukseen ja kysy lisää tutkijoilta itseltään!

Fysiikan laitos

@ Fysiikan laitos YFL

Jyväskylän yliopiston Fysiikan laitos sekä Kiihdytinlaboratorio tarjoavat ainutlaatuisen ympäristö fysiikan tutkimisille sekä opiskelulle. Kiihdytinlaboratorio on ainoa laatuaan Suomessa. Siellä sijaitsee Suomen suurin hiukkaskiihdytin sekä maan laajin ydinfysiikan tutkimuksen infrastruktuuri. Laboratoriosta löytyy säteilytystestiasema, RADEF, joka on yksi kolmesta Euroopan avaruusjärjestön, ESA:n, tukemasta asemasta. Ydinfysiikan tutkimuksen lisäksi fysiikan laitoksen tutkimusaiheita ovat kosmologia, hiukkasfysiikka sekä materiaalifysiikka.

  • Koululaisvierailuja Kiihdytinlaboratoriossa klo 10-13

Kouluryhmille. Ilmoittautuminen.

  • Avoimet ovet klo 16-23

Sekä Fysiikan laitos, että Kiihdytinlaboratorio ovat avoinna yleisölle. Illan aikana, yleisön on mahdollista tutustua tutkimuslaitteistoihin sekä niitä käyttäviin tutkijoihin. Tule kuulemaan ja näkemään, kuinka ydinfysiikan teoriat voidaan yhdistää kokeellisiin mittauksiin. Miten atomin ydintä tutkitaan? Miten tämä liittyy maailmankaikkeuden syntyyn? Säteilyn vaikutuksia avaruuselektroniikan komponentteihin ja materiaaleihin demonstroidaan, kuten myös tekniikoita, joiden avulla taideväärennöksiä voidaan paljastaa. Kolmiulotteisesti tehdyn kuvantamisen avulla saadaan uskomattomia näkymiä eri rakenteista mikro- ja nanometrien kokoluokassa. Maailmankaikkeuden yleisin näkyvän aineen olomuoto, plasma, ja sen ominaisuudet ovat myös esittelyssä.

  • Kun mustat aukot törmäsivät… klo 18-20

Yleisöpuhe aiheena "Kun mustat aukot törmäsivät…", puhujana professori Kimmo Kainulainen. (Kesto noin 30min, tarkka aika ilmoitetaan myöhemmin.)

  • CERN interaktiivinen liveyhteys klo 18-20

Tule ja koe miten suuren mittaluokan kokeellisia mittauksia tehdään. Yleisöllä on mahdollista olla yhteydessä suoraan tutkijoihin CERN:issä Sveitsissä. (Kesto noin 1 tunti, tarkka aika ilmoitetaan myöhemmin.)

  • Avaruusrekka klo 16 alkaen, @ Hotelli Alban vieressä

Suomen avaruusteknologia esittäytyy. Tule kuulemaan viimeisimmät uutiset Suomen avaruuden valloituksesta. Nähtävillä satelliittimalleja ja paljon muuta.

  • Havaitseminen Hankasalmen etäkäytettävällä observatoriolla klo 20-23, @ Fysiikan laitos

Demonstraatio kuinka Suomen ainoalla etäkäytettävällä teleskoopilla tehdään tähtitieteellisiä havaintoja ja mitä sillä voidaan tutkia. Sään salliessa live-havaitsemista ja pilvisellä säällä esitellään aikaisemmin tehtyjä havaintoja.

  • Avoimet ovet tähtitornilla! klo 20-24

Jyväskylän Siriuksen Rihlaperän tähtitornilla on avoimet ovet kello 20-24. Selkeällä säällä mahdollisuus katsoa kaukoputkella erilaisia tähtitaivaan kohteita, pilvisellä säällä laitteiden esittelyä ja mahdollisuus kysyä tähtitieteestä ja tähtiharrastuksessa. Tähtitorni löytyy Rihlaperästä Kyllön terveysaseman ja Kypärämäen välistä. Kartta tähtitornille.

Kemian laitos

@ Ambiotica, YAA303

  • Unconventional Chemistry - kaikille avoin demonstraatioluento (englanniksi) klo 17:00 – 18:45

Mistä kemiassa oikeastaan on kyse? Tähän ja moniin muihin kysymyksiin saadaan vastauksia näyttävien demonstraatiokokeiden avulla. Posauksia, pamauksia, kuohuntaa ja muuta! Luento pidetään englanniksi.

Nanotiedekeskus

@ Nanotiedekeskus (Nanoscience Center) NSC, Ylistön kampus, Survontie 9

Yleinen käsitys nanotieteestä on, että se on jotain todella pientä mitä on mahdoton nähdä ja aivan liian monimutkaista ymmärtää - ja ehkä hieman jopa pelottavaakin. Tämän käsityksen hälventämiseksi kaikilla on nyt mahdollista itse nähdä ja kokea nanotieteen ilmiöitä ja jopa kokeilla nanotieteessä käytettäviä menetelmiä makroskooppisilla malleilla.

Nanotiedekeskuksessa on mahdollista käydä tutustumassa nanotieteen ilmiöihin havaintoesityksin ja niiden tutkimiseen käytettäviin laitteistoihin keskuksen huippulaboratorioissa. Oppaina näillä laboratoriokierroksilla toimivat Nanotiedekeskuksen omat tutkijat, jotka myös mielellään vastaavat kysymyksiin – nanotieteestä, tutkimuksesta tai vaikkapa tutkijan elämästä yleensä.  Havaintoesityksissä käytetään nanotieteen opetustarkoitukseen kehitettyä yksinkertaistettuja ja suurennettuja malleja, jotka selkeästi havainnollistavat metodeja. Joitakin metodeja on mahdollista jopa itse kokeilla.

  • Koululaisvierailuja Nanotiedekeskuksessa klo 10-15

Koululaisvierailuun vaaditaan ennakkoilmoittautuminen.

  • Avoimet ovet klo 16-23
    • Havaintoesityksiä nanoskaalan ilmiöistä mm. nanopartikkelien valmistuksesta ja ominaisuuksista, molekyylien ja malmien fluoresenssista, lämpötiloista lähellä absoluuttista nollapistettä, biologisista nanoeliöistä jne.
    • Mahdollista nähdä nanokokoluokan tutkimukseen käytettäviä tutkimuslaitteita toiminnassa. Lisäksi laitteita käyttävät tutkijat kertovat niiden toiminnasta ja vastaavat kysymyksiin. Opi kuinka pintaa voi tunnustella atomin tarkkuudella, kuinka elektronimikroskooppi toimii, kuinkan nanomittakaavassa voi rakentaa, kuinka lähes kaikki lämpöliike saadaan pysähtymään, kunika ultranopeita lasereita käytetään nanokokoluokan tutkimukseen jne.
    • Osaa tutkimusmenetelmistä voit kokeilla ihan itse makroskooppisten mallien avulla.
    • Hauskoja aktiviteetteja myös nuoremmille lapsille

Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta

Epistemic Transitions in Islamic Philosophy, Theology and Science

Did you know that ancient philosophical and scientific learning was developed in a parallel tradition independent of European philosophy and science? This is a unique chance to engage with cutting edge research in this rising field of intellectual history.

  • klo 11-16 Q&A with researchers, display of digitized manuscripts, etc. 
  • klo 18-20 Brief presentation of various topics or figures from Islamic philosophy and theology, every 15 minutes

Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos

  • Oppilaat innostavat oppilaita STEAM-aiheissa klo 9:30-11 @ Seminaarinmäki, Seminarium (S), Vanha juhlasali

Kansainvälisen Erasmus+ projektin “KIDS INSPIRING KIDS IN STEAM (KIKS)” oppilaat kutsuvat muita oppilaita ja opettajia kokeilemaan ja kokemaan STEAM-ihmeitä. STEAM tarkoittaa luonnontieteitä, teknologiaa, insinööritieteitä, taidetta ja matematiikkaa (Science, Technology, Engineering, Art and Mathematics). Työpajoissa rakennetaan pahvista BBC micro:bitillä ohjelmoitava robotti, luodaan värillisiä varjoja, tehdään fraktaaleja ja rakennetaan suuri ”luovuuden tiivistäjä” 4Dframe-välineillä. Hienoimmat STEAM-projektit palkitaan. KIKS-oppilaat toteuttavat kaikki työpajat. KIKS-projektissa on mukana Huhtasuon yhtenäiskoulu, Sydän-Laukaan koulu, Mankolan yhtenäiskoulu, Palokan yhtenäiskoulu, Viitaniemen koulu, Jyväskylän kristillinen koulu ja Jyväskylän Nykyteatteriyhdistyksen OF[F] Humanity verkostotaideprojekti.

  • Musiikintutkimus @ Seminaarinmäki, Musica (M)

Tule nauttimaan mielenkiintoisista presentaatioista, jotka esittelevät MUTKUssa tehtyä tutkimusta. Aktiviteetit soveltuvat kaikenikäisille. Ohjelma on sekä suomeksi että englanniksi.

  • Koululaisvierailuja Musica-rakennuksessa klo 9-12
  • Soittimena rakennus klo 9-22

Musica-rakennus toimii soittimena tässä interaktiivisessa installaatiossa. Tule kuulemaan, miltä 100-vuotias Suomi kuulostaa.

  • TOÛA TOÛA klo 9-22

Audiovisuaalinen installaatio, joka pureutuu tunteiden ilmaisuun, eksintentialismiin ja ihmiskehoon.

  • "Marvelous Music-Making Mirroring Matches" klo 9-12

Soita musiikkia liikkumalla kaverin peilikuvana. 

  • Musiikkiteknologiaa klo 16 & klo 18

Musiikkikäsineet ja musiikkimatto. Demonstraatio 

  • Musiikkiterapian mahdollisuudet klo 16:30 & klo 18:30

Lyhyt esitelmä musiikkiterapian käytöstä syöpädiagnoosipotilaille. Vain englanniksi.

Muistoja ja kokemuksia mielisairaalasta. Monitieteinen tutkimushanke (Koneen säätiö 2017-2020)

@ Ruusupuisto, Alvar Aallon katu 9, klo 14-17

Mielisairaalat ovat osa suomalaista kulttuurihistoriaa. Ne ovat kuuluneet suomalaisten elämään monin tavoin, ja niihin liittyy kipeitä ja vaiettuja, mutta myös positiivisia muistoja.

Monitieteinen tutkijaryhmämme ( FT Saara Jäntti, FT Karoliina Maanmieli, FM Anu Rissanen, FT Sari Kuuva ja TansT Kirsi Heimonen) tutkii mielisairaalamuistoja SKS:n kansanrunousarkiston kanssa yhteistyössä 2014-2015 kerätyn, ainutlaatuisen moniäänistä muisteluaineiston avulla. Muistelutekstejä ovat tuottaneet niin sairaaloiden potilaat, omaiset, henkilökunta kuin henkilökunnan lapsetkin. Ne kattavat mielisairaanhoidon monia vaiheita 1930-luvulta 2000-luvulle.

Tutkijoiden yössä hankkeen tutkijat avaavat muistoja ja esittelevät mielisairaalahistoriikeissa käytettävää kuva-aineistoa, otteita mielisairaalan lääkärin Laura Siippaisen päiväkirjanomaisesta teoksesta Tuulien talo sekä mielisairaalamuistoista poimittuja ajatelmia.

Keräämme myös uusia muistoja. Olet lämpimästi tervetullut jakamaan omasi.

Romaaniset ja klassiset kielet

@ Jyväskylän yliopiston pääkirjasto (B), Seminaarinkatu 15

  • Kirjoja! Kirjoja! klo 16-18 @ B232

Tule tutustumaan kirjahistoriaan! Perehdy inkunaabeleihin Jyväskylän yliopiston kirjahistorioitsijoiden johdolla!

Suomen kieli

@Ruusupuisto, Alvar Aallon katu 9

Tule kuuntelemaan ajankohtaisia suomen kieleen liittyviä puheenvuoroja, huollattamaan kieltäsi asiantuntijoiden avustuksella ja löytämään vastauksia sinua askarruttaviin kielikysymyksiin.

Suomen kielen oppiaine sai ensimmäisen professorinsa 1936 ja laitos aloitti toimintansa 1937 ja on siten yksi yliopiston vanhimpia oppiaineita. Juhlimme oppiaineen 80-vuotista taivalta esittelemällä oppiaineen nykyistä toimintaa ja tutkimusta ja luomme katsauksia myös historiaan.

Esitysten aiheet koskettavat monia suomalaisia. Käsittelemme mm. nuorten lukutaitoa, ammatillista kielitaitoa ja ikäihmisten kokemuksia suomesta ja Suomesta. Pohdimme myös sitä, millaista suomen kieli on oppimisen näkökulmasta, miten suomen kieli muuttuu ja mitä sillä tehdään sosiaalisessa mediassa.

Yleisöluentojen lisäksi pääset myös itse pohtimaan kieltä ja kielenkäyttöä. Voit kysyä neuvoa kieliasiantuntijoilta, tutustua suomen kielen sanakirjoihin ja laajoihin kieliaineistoihin. Tule kysymään, mikä suomessa askarruttaa. Asiantuntijat päivystävät kielinurkassa klo 12 - 18.

  • Yleisöluentoja ja tietoiskuja (puolen tunnin välein, kesto 30 min) klo 12-15

Suomen kielen helppous; puhutun suomen muutos ja kehitys; verkkokielen vaikutus nuorten puhekieleen; meemit yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuudentunteen rakentajina; poliisin kielenkäyttö ja käytänteet rikoksesta epäiltyä kuulusteltaessa; kieli ja ajattelu keskustelupalstoilla

  • Vierailuja koululaisryhmille

Ennakkoilmottautuminen - ota etukäteen yhteyttä ja sovi aika! 

  • Lisää yleisöluentoja ja tietoiskuja (puolen tunnin välein, kesto 30 min) klo 17-20

Suomen PISA-tulokset ja lukutaidon kehittäminen; ikäihmisten kokemukset suomesta ja Suomesta; kielen oppiminen työelämässä; työelämän uskonnollinen kielenkäyttö; myönteisen palautteen merkitys kirjoittajalle; YTL:n sensorit ylioppilasesseiden arvioijina 

  • Kielikulma klo 12-18

Tapaa kieliasiantuntijoita Kielikulmassa, tule tutustuaan, juttelemaan ja kysymään.

IT tiedekunta

@ Agora, klo 10-14 (koululaisryhmät) ja 16-22 (avoin kaikille)

  • Millaista on tehdä VR-peliä?

Tule kokeilemaan yliopiston opiskelijaryhmien kehittämiä virtuaalitodellisuuspelejä. Pelit toimivat Oculus Rift / HTC Vive –virtuaalilaseilla. Kuulet myös kokemuksia VR-pelien kehittämisestä, pelialalla työskentelystä ja peliajan opiskelu- ja uramahdollisuuksista.

  • Making sense of experience - Kokemuksen synnyinseutuja selvittämässä

Miten ihmisen kokemukset syntyvät? Tässä työpajassa pääsette kokeilemaan ja kokemaan ihan kummallisia asioita, joita tutkijat ovat selvittäneet. Tule testaamaan miten eri tavoin pystyt ilmaisemaan aistikokemuksiasi. Miten voimme tietää, kuinka muut ihmiset kokevat asioita? Entä mikä on kielen ja kokemuksen suhde? Mitä kokemus oikeastaan on ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat? Tule ottamaan selvää!

  • Mitä ohjelmointi oikein on?

Tule tutustumaan ohjelmointiin sekä ohjelmoinnilliseen ajatteluun koulutusteknologian opiskelijoiden vetämiin työpajoihin. Työpajoissa riittää puuhaa sekä lapsille että aikuisille, koululaisille ja opettajille, kuin myös jo varttuneemmallekin väelle. Tule haastamaan omaa ajatteluasi ja ratkomaan visaisia pulmia sekä puuhaamaa toiminnallisiin pajoihin.

  • Hacking smart home devices -työpaja

Tule katsomaan, miten Hacking smart home devices -työpajassa hakkeroidaan kodin älylaitteita! Esineiden internet (IoT, Internet of Things) on erilaisten laitteiden kytkeytymistä tietoverkkoon – esimerkiksi television, kahvinkeittimen tai sykemittarin. Kun IoT-laite kytketään verkkoon, sen ohjaus on mahdollista esimerkiksi internetselaimen tai älypuhelinsovelluksen avulla. IoT-laite altistuu kuitenkin samanlaisille tietoturvahaasteille ja haavoittuvuuksille kuin mikä tahansa tietokone – tietoturva-aukkojen hyödyntäminen on jopa helpompaa IoT-laitteiden heikon tietoturvan vuoksi. Tule näkemään ja kuulemaan, miten IoT-laitteita voidaan hakkeroida, mitä niillä voidaan sen jälkeen tehdä ja miten tämä vaikuttaa käyttäjien yksityisyyteen ja turvallisuuteen - jopa terveyteen.

Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta

Monitieteinen aivotutkimuskeskus - Mitä aivomme puuhaavat öisin?

@ Kärki-rakennus, aula & MEG-laboratorio, Mattilanniemi 6

Eräs aivojen suurista salaisuuksista on niiden yöllinen elämä. Onko sitä? Miksemme tiedä tai muista siitä mitään? Tarvitaanko sitä johonkin? Tule näkemään ja kuulemaan aivotutkijoiden näkökulmia uneen ja nukkumiseen sekä muuhun ajankohtaiseen aivotutkimukseen, sekä vierailemaan MEG-aivotutkimuslaboratorioon. Avauspuheenvuoro klo 18.

  • Jatkuvaa tapahtumaa 18:15-21:00

Luvassa tutkimuksen esittelyä postereiden ja esitysten muodossa, "tapaa tutkija" -nurkkaus sekä aivovisa!

  • Tiedeisku klo 19:00-19:15

Tohtoriopiskelijoiden tiiviitä esityksiä

  • Tutustuminen MEG-aivotutkimuslaboratorioon klo 19:15-20:00

Vierailijat pääsevät tutustumaan aivotutkimuslaboratorioon.

Oppimisen ja opetuksen tutkimuksen keskus & kasvatustieteen kansainväliset maisteriohjelmat

@ Ruusupuisto, Alvar Aallon katu 9

Jyväskylän yliopisto profiloituu vahvasti oppimisen ja opetuksen tutkimukseen. Vasta perustettu Opetuksen ja oppimisen tutkimuksen keskus (Centre for Research on Learning and Teaching, CLT) kokoaa yhteen tutkijoita opettajankoulutuslaitokselta, kasvatustieteiden laitokselta, psykologian laitokselta ja Aivotutkimuskeskuksesta. Keskeisiä teemoja ovat oppimisen neuraaliset prosessit, vuorovaikutus, oppiminen, oppimisvaikeudet, motivaatio ja opetusteknologian käyttö sekä näiden rajapinnoilla olevat kysymykset. Monialaisella tutkimusyhteistyöllä pyritään saamaan yhä tarkempaa kuvaa oppimisen ja opetuksen prosesseista.

Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa on kaksi kasvatustieteen alan kansainvälistä maisteriohjelmaa, jotka sisältävät kursseja kaikilta kolmelta laitokselta. Tavoitteena on kouluttaa kasvatusalan ammattilaisia ja lisätä koulutuksen laatua muuttuvassa globaalissa yhteiskunnassa. Opiskelijat tulevat eri puolilta maailmaa tuoden mukanaan asiantuntijuutensa ja ymmärryksensä oppimisesta niin ohjelmien kuin koko tiedekunnan käyttöön.

Tutkijoiden yössä yleisölle on tarjolla monipuolista ohjelmaa klo 9-21. Kouluvierailuja lukuun ottamatta tapahtumat järjestetään Ruusupuistossa.

  • Taikametsän seikkailut odottavat päiväkotiryhmiä, eskareita ja eppuja klo 9-13

Lähde opettajasi kanssa seikkailemaan Taikametsään! Seikkailun aikana kuunnellaan, ihmetellään, kysellään ja etsitään ratkaisuja yhdessä. Saat tutustua kolmeen toimintaan tunnin aikana. Ohjaajina ovat tulevat opettajat ja esiopettajat. Tapahtumaan ilmoittaudutaan etukäteen. Enimmäisryhmäkoot 8 lasta (4-6-vuotiaat) ja 12 lasta (oppilasryhmät). Suurempia ryhmiä pyydetään varaamaan useampi aika.

  • Luokat ympäri maailman! klo 9-15 Huom! Kouluvierailu

Keskustele muissa maissa opiskelevien oppilaiden kanssa, vertaile kokemuksia ja kehitä samalla kielitaitoasi. Kansainväliset opiskelijamme jalkautuvat kouluihin ja keskusteluttavat jyväskyläläisiä ja muiden maiden oppilaita (Eurooppa, osin Aasia). Tapahtuma on suunnattu 4.-9.-luokkalaisille, suositus 1 luokka / keskustelu. Edellyttää mahdollisuutta käyttää Skypeä. Varaattehan oman aikanne etukäteen.

  • Tapaa Oppimisen ja opetuksen tutkimuksen keskuksen tutkijoita klo 16-20

Tapaa keskuksen tutkijoita ja keskustele viimeisimmistä tutkimustuloksista. Mitä merkitystä vuorovaikutuksella on opetuksessa? Miten teknologia muuttaa vuorovaikutusta? Miksi toinen oppii helposti ja toinen joutuu ponnistelemaan? Miten motivaatio vaikuttaa oppimiseen?

  • Luokat ympäri maailman – avoin tilaisuus klo 17-20

Keskustele muissa maissa opiskelevien oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa, vertaile kokemuksia ja kehitä samalla kielitaitoasi. Kansainväliset opiskelijamme johdattavat Skypen välityksellä keskusteluihin amerikkalaisten luokkien ja/tai opiskelijoiden kanssa. Keskustelut amerikkalaisten luokkien kanssa alkavat puolen tunnin välein alkaen klo 17.

  • Silmät liikkeessä oppimis- ja opetustilanteissa klo 17-20

Miten hakutuloksista löytyy oikea tieto? Mutkistavatko oppimisvaikeudet tai tarkkaavuuden pulmat tiedonhakuprosessia? Miten opettaja havainnoi ryhmäänsä? Saavatko toiset enemmän huomiota kuin toiset? Silmänliiketutkimuksen avulla saadaan entistä tarkempaa tietoa oppimisen ja opetukseen liittyvän vuorovaikutuksen prosesseista.  Pisteessä on mahdollisuus tutustua silmänliikelaseihin että tietokoneella toimiviin silmänliikekameroihin sekä näillä saatuihin tutkimustuloksiin.

Varhaiskasvatus - Mietityttääkö sinua lapsen varhaisvuosien kasvu ja kehitys?

@Ruusupuisto, aula & oppimislaboratorio

Mikä on laatua lapsen varhaisessa kasvatuksessa? Syntyykö laatu kotona, päiväkodissa vai perhepäivähoidossa? Miten vanhemmat voivat tukea lastensa tasapainoista kehitystä? Miten lapsi kehittyy kielellisesti? Milloin lapsi voi emotionaalisesti hyvin? Miten tukea lapsen liikunnallista kehitystä? Miten suhtautua pelaamiseen? Miten tukea lasta siirtymissä päiväkotiin ja kouluun? Miten tasa-arvo ja laatu toteutuvat varhaiskasvatuspalveluissa?

Varhaiskasvatuksesta on esitetty hyvin ristiriitaisia näkemyksiä tiedotusvälineissä. Vanhemmat ovat hämmentyneitä. Nyt vanhemmilla ja muilla kiinnostuneilla on mahdollisuus kuulla mitä tutkimus sanoo lasten tasapainoisen kasvun sisällöistä ja ehdoista. Lisäksi on mahdollisuus keskustella tutkijoiden kanssa lasten kasvatukseen liittyvistä kysymyksistä. Lapset ovat erittäin tervetulleita tapahtumaan mukaan, sillä heille on järjestetty omaa ohjelmaa.

  • Aikuisten ohjelma; lyhyitä luentoja klo 17:30 - 19

Tuoretta ja raikasta tietoa ja keskustelua varhaisvuosien kehityksestä ja varhaiskasvatuksesta.

    • 17.30-18.00 Mitä lapsi tarvitsee tasapainoiseen kasvuun ja kehitykseen? Professori Laakso et al.
    • 18-18.30 Mistä koostuu laadukas varhaiskasvatus? Apulaisprofessori Rutanen et al.
    • 18.30-19.00 Miten ja millä ehdoilla varhaiskasvatus voi vaikuttaa?  Professori Alasuutari et al.
  • Lasten ohjelma klo 17:30 - 19

Kiinnostavaa ohjelmaa pienille tutkijoille.

Kauppakorkeakoulu

@ Agora, klo 16-20

  • Työhyvinvointibingo klo 16-18

Tule pelaamaan työhyvinvointibingoa! Bingot klo 16.00, 16.30, 17.00 ja 17.30.

  • Digijohtajaksi! klo 16-20

Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä (ESR) -hankkeen tavoitteena on vahvistaa digitalisaation osaamista ja johtamista sekä rohkaista uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Hanke tarjoaa ohjausta ja tukea digitalisaation hyödyntämisessä ja työhyvinvoinnin ylläpitämisessä. Hankkeen kohderyhmänä ovat Keski-Suomen mikro- ja pk-yritykset. Hankkeen päätoteuttaja on Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, osatoteuttajana Keski-Suomen Yrittäjät, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto.

  • Black Box klo 10-21

Tubettajien videoita non-stop! Tubettajat ovat 2010-luvun poptähtiä. Yleisö rakastaa heitä ja yritykset haluavat tehdä heidän kanssaan yhteistyötä. Tubettajat kiinnostavat myös tutkijoita - mikä on tubettajien suosion salaisuus, entä millainen suhde yleisöllä on suosituimpiin tubettajiin? Piste on toteutettu osana Opening the Black Box of Content Marketing -tutkimushanketta. 

Kielikampus

@ Ruusupuisto, Alvar Aallon katu 9

Jyväskylän yliopiston Kielikampuksella kieltä ja kielen käyttöä tutkitaan monenlaisissa tilanteissa sekä sosiaalisissa ja kulttuurisissa ympäristöissä. Tutkimuksen ydinalueet ovat monikielinen ja monimediainen yhteiskunta, työn ja arkielämän diskurssit, uuslukutaito tietoyhteiskunnassa, kielen oppiminen ja opettaminen, kielitaidon arviointi sekä kielikoulutuspolitiikka.

Aamulla kutsumme alakoulun 1.–4. luokkalaisia ratkaisemaan Kielikoodin arvoitusta. Ohjelmassa toiminnallista kielilystiä alakoululaisille. Ennakkoilmoittatuminen vaaditaan.

Kielikampuskahvilamme on auki iltapäivän ajan kaikille, jotka ovat kiinnostuneita tarkastelemaan mielenkiintoisia ilmiöitä ja tutkimusmenetelmiä soveltavan kielentutkijan silmin. Ohjelmassa monikielistä keskustelua kielistä ja kielentutkimuksesta sekä kielten kokeilua. Tervetuloa nauttimaan kahvista tai teestä Kielikampuksen tutkijoiden kanssa, jotka ovat valmiina keskustelemaan tutkimuksistaan eri kielillä (mm. suomeksi, englanniksi, venäjäksi, viroksi, saksaksi ja unkariksi). Voit tuoda omat kielesi näkyville graffitiseinällämme ja lähettää twitterseinällemme kuvia ja kommentteja käyttämistäsi tai kohtaamistasi kielistä. Voit myös osallistua humoristiseen kielivisaan ja voittaa Kielikampus-tuotteita.

  • Kielikoodin arvoitus kouluryhmille klo 10-12

Kouluryhmille. Ennakkoilmoittautuminen vaaditaan.

  • Kielikahvila klo 17-21

Tutkimuksen esittelyä, viervokkeita ja keskustelua soveltavien kielentutkijoiden kanssa. Osallistu myös kielivisaan!

Liikuntatieteellinen tiedekunta

@ Seminaarinmäki, Liikunta-rakennus (L), Keskussairaalantie 4

Ota aktiivinen lähestymistapa oppimiseen! Tiedekunnassamme pääset käyttämään kehoasi ja me kerromme samalla sen toiminnasta. Tutustu omaan fysiikkaasi meidän tieteellisten mittausten avulla ja testaa suorituskykysi monipuolisilla mittalaitteillamme. Illan aikana esittelemme aivoista lihaksiin ulottuvaa tutkimustamme jota teemme ymmärtääksemme miten ja miksi ihminen on tehty liikkumaan. Varustaudu iltaan rennoilla vaatteilla ja seikkailumielellä!

Mikäli mielessäsi siintää hieman vähemmän aktiivinen ilta, mutta olet halukas oppimaan lisää vaikkapa liikuntakulttuurista ja sen historiasta tai siitä miten säilytät fyysisen ja henkisen aktiivisuuden iän karttuessa, tule seuraamaan uusinta tietoa luentotietoiskuillemme!

  • Luennot klo 16:30-22:00, @ L302 & L304

Lyhyitä luentoja ajankohtaisista aiheista liikunnan kentältä. Liikuntatieteellisen tiedekunnan luento-ohjelman löydät täältä.

  • Testitori klo 16-22 @ ala-aula ja 2. krs aulatilat

Mittauspisteitä, joissa tuloksiaan voi vertailla mahdollisimman monipuolisesti, esimerkiksi oman ikäryhmän viitearvojen mukaan. Vertaa itseäsi myös urheilijoihin, julkkikisiin ja eläimiin!

  • Move! -demot klo 17-22 @ Voimistelusali (VS)

Olitpa sitten minkä ikäinen tahansa, toimintakykyä tarvitaan! No mihin? Ihan vaan siihen, että jaksat porskuttaa päivästä toiseen niin koulussa, töissä kuin vapaa-ajallakin. Lisäksi papua on hyvä olla lihaksissa, nopeutta sopivasti kintereissä ja pystyssäkin on hyvä pysyä. Move!-järjestelmä on kehitetty lasten ja nuorten fyysisen toimintakyvyn mittaamiseen. Täällä sinäkin pääset kokeilemaan mittauksia itse ja kuulet muutakin hyödyllistä asiasta. Tervetuloa! Demon järjestävät yhteistyössä LIKES ja liikuntapedagokiikan oppiaine.

  • Ultraääni-demot klo 16-22 @ L209

Liikuntabiologian järjestämä jatkuva demo aiheesta "kurkistus kehoon: liikettä lihaksissa".

Keski-Suomen LUMA-keskus (LUMA-KS) 

  • Mitä tiede on? LUMA-aiheisia aktiviteetteja lapsille klo 9-10 & 10-11 @ Fysiikan laitos (YFL), Ylistön kampus, Survontie 9

Ohjelmaa suositellaan 4-6 -vuotiaille. Ennakkoilmoittautuminen.

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan luonnontieteisiin ja matematiikkaan, kokemaan oivaltamisen iloa ja saamaan mukavia tiede-elämyksiä!

Miltä maailma näyttääkään mikroskoopin läpi? Mikä kumma on Möbiuksen nauha? Mikä saa hiukset nousemaan pystyyn?

Tiedetoiminta toteutetaan kiertämällä pienryhmissä eri tiedepisteissä, jotka käsittelevät biologiaa, fysiikkaa, kemiaa sekä matematiikkaa ja tilastotiedettä. Tapahtumassa on mahdollisuus tutustua tieteeseen hauskasti tekemällä sitä itse!

  • CSI-rikospaikkatutkimuksia koululaisille ja perheille klo 10-15 (kouluryhmät) & klo 17-19 (perheet) @ Kemian laitos (YF), Survontie 9 

4.-9.-luokkalaisille (klo 17-19 alakouluikäiset aikuisen kanssa). Rikosta ratkotaan ryhmissä kemian tutkimuksen keinoin. Toimipisteelle otetaan kerralla n. 20 osallistujaa. Toiminnan kesto on 60 min, ja aktiviteettiin vaaditaan ennakkoilmoittautuminen.

Kemian laitoksella on tapahtunut karmea rikos: joku on murtautunut laitoksen tutkimustiloihin! Salassa pidettävää tutkimustietoa on varastettu.Tarvitsemme apuanne johtolankojen tutkimisessa syyllisen selvittämiseksi.

SIMHE ohjaus- ja neuvontapalvelut: Tukea ja tietoa korkeakoulutuksesta kiinnostuneille siirtolaisille

@ Ruusupuisto, Alvar Aallon katu 9

Ohjelman kohderyhmänä ovat aikki siirtolaiset, jotka ovat kiinnostuneita suomalaisen korkeakoulutuksen historiasta ja opiskelusta korkeakoulussa Suomessa. SIMHE tarjoaa käytännön neuvontaa opiskelun verkkopalvelujen käyttämisessä, katsauksen koulutuksen historiaan sekä ryhmä- ja vertaisohjausta kysynnän mukaan.

Ohjelmassa on katsaus korkeakoulutuksen historiaan viimeisten 100 vuoden ajalta (klo 13 & klo 18:30). Tarjolla on myös tutustumista Opintopolku.fi-hakupalveluun sekä OLS (organic Linguistic Support) -kieltenoppimisjärjestelmään (klo 14-15:30). Ryhmä- ja vertaisohjausta järjestetään korkeakoulutuksesta kiinnostuneille (klo 17-18:30) - tule ja tapaa myös Jyväskylän yliopiston kansainvälisten maisteriohjelmien opiskelijoita!

Teknologian tutkimuskeskus VTT

@ Agora, Mattilanniemi 2 klo 14-20

VTT:llä on avoimet ovet (Koivurannantie 1, Jyväskylä) lauantaina 30.9. klo 12–15, jolloin sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä tutustumaan meidän pilot toimintaan ja laboratorioihin. Tee oma paperiarkkisi ja kuule uusimmat uutiset aurinkoenergiasta!

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy (www.vtt.fi) on Pohjois-Euroopan johtava tutkimus- ja teknologiayhtiö, joka tuottaa kansainvälistä kilpailukykyä lisääviä tutkimus- ja innovaatiopalveluita yrityksille ja julkiselle sektorille. Teemme teknologiasta tulosta – ihmisten parhaaksi.

Mitä uutta puukuidusta voisi tehdä? Millaisia uusiutuvan energian ratkaisuja ja polttoaineita meillä kehitetään? Miten kaivosvesiä puhdistetaan? Tule tapaamaan tutkijoitamme ja kysymään lisää!

Valoa ja välähdyksiä

@ Jyväskylän taidemuseo, Kauppakatu 23

Checkpoint Leonardo Network, Opettajankoulutuslaitos, Fysiikan laitos ja Jyväskylän taidemuseo järjestävät luonnontiedettä ja kuvataidetta törmäyttävän tapahtuman taidemuseon “Sata vuotta, tuhat tulkintaa” –näyttelyn yhteydessä. Tapahtumassa on esillä luonnontieteiden tutkijoiden tulkintoja näyttelyteoksista. Lisäksi kaikenikäiset kävijät voivat osallistua työpajoihin, joissa tuotetaan ja tulkitaan kuvateoksia luonnontieteen näkökulmia ja menetelmiä hyödyntäen. Työpajoihin osallistuminen ei vaadi ennakkotietoja tai –taitoja.

  • Opintoryhmät klo 11-16

Ohjelmaan osallistuminen vaatii ennakkoilmoittautumisen.

  • Näyttely & työpajat klo 11-21

Tule tutustumaan näyttelyyn ja osallistu mieleisiisi työpajoihin. Avoinna kaikelle yleisölle.