27.09.2017

Sami Kolsi 10.5.2017: Gradu ja Volkswagen kriisissä - kolmas kerta toden sanoi

Puheviestinnän graduprojektini oli melkoinen Via Dolorosa. Seminaarit, tutkimuskurssit ja muut humpat menivät hyvin, mutta siinä vaiheessa, kun ohjaajalle piti esittää joku järkevä tutkimusaihe, niin pikku-Samilla hakkasi apina symbaaleja korvien välissä siihen tahtiin, että hyvä kun sai omaa nimeä sanottua.

kolsi sami.jpgNoh, lähdin matkaan syksyllä 2015 ensimmäisen graduni kanssa jopa ihan innostuneena. Tarkoituksena oli tutkia joukkoliikenneyhtiöiden eli Finnairin, VR:n ja Tallink-Siljan asiakaspalvelua Facebookissa. Kuvakaappaukset asiakaspalvelutilanteista sain tehtyä muutamassa tunnissa ja koko kehoni valtasi eläimellisen raju voittajafiilis.

Perustin ensimmäisen yritykseni tammikuussa 2014. Pieni ja pippurinen viestintätoimistoni upotti minut yllättävän syvälle viestinnän maailmaan, oman alan hommiin. Joku vielä maksoikin siitä. Olin onnekas ja motivoitunut, tosin kaikkea muuta kuin gradua kohtaan. Oli aika päästää tekele valmistumattomien gradujen taivaaseen.

Yrityksen perustaminen kulminoitui vahvasti siihen, että löysin täydellisen markkinaraon moottoriurheiluviestinnästä ja oikeastaan harrastuksesta tuli ammatti. Uutta gradua pohtiessani mietin, että jokohan sitä kehtaisi tehdä sen jostain aiheesta, joka oikeasti kiinnostaisi. Toisaalta pyöriminen moottoriurheilun parissa tuli ja tulee aina ajoittain korvista ulos, mutta toisaalta taas tietotaito aihepiiristä on kohdallaan.

Toinen graduni, joka olisi tutkinut nuorten autourheilijoiden viestintä- ja esiintymistaitoja, jäi sekin jaloistaan työjyrän alle melkein välittömästi. Pidin aihetta kuitenkin hengissä useamman kuukauden, sillä tätä taistelua minulla ei ollut enää varaa hävitä, eihän? Onneksi oli.

Oli nuorelle miehelle kova paikka tajuta, että vielä pitää kolmannen kerran pyytää lupa tehdä uusi gradu. Tunnemyrsky oli valtaisa, mutta graduohjaajani reaktio vieläkin suurempi yllätys: totta kai se onnistuu. Apina alkoi hakata taas symbaaleita, mutta pelkästään positiivisessa mielessä. Ennen kuin elämyskonsertti pääsi huipennukseensa, pudotti ohjaaja vielä suuremman yllätyspommin ja kertoi, että hänellä olisi aihekin valmiina: Volkswagenin päästöhuijauskriisi ja yhtiön toimitusjohtajien retoriikan tutkiminen. Maailma seisahtui ja olin täysin pöllämystynyt siitä, miksi en itse ollut tajunnut tuollaista aihetta. Kiitos!

Kolmannen graduni kanssa lähdin aivan eri tavalla liikkeelle kuin kahden aiemman. Suurimpana syynä ohjaajani mainio neuvo aloittaa suoraan tuloksista. Tutun teoriataustan kanssa homma soljui kuin puro paratiisissa ja sain ensimmäisen 1,5 kuukauden aikana reilut parikymmentä sivua pelkkiä tuloksia aikaiseksi. Enemmän kuin kahden ensimmäisen gradun kanssa ikinä yhteensä.

Silloin taittui myös se kuuluisa selkäranka, nimittäin gradupainajaisen selkäranka. Silloin tiesin, että tällä mennään finaaliin asti.

Olin lukenut ensimmäisen gradun aikana ties mitä graduoppaita ja hakenut korkeampaa johdatusta aina Timen tanssilattialta asti, mutta vasta sitten kun oikeasti aihe ja motivaatio kohtasivat toisensa, ja rakastelivat niin kuin vain aihe ja motivaatio voivat ikinä rakastella, niin tulosta alkoi syntyä.

Toinen merkittävästi prosessia auttanut keino oli hyvin yksinkertaisen gradupäiväkirjan pitäminen. Kirjasin joka työkerran jälkeen lauseella tai kahdella mitä olin tehnyt ja mitä pitää tehdä seuraavaksi. Työvaihe säilyi näin aina kirkkaana mielessä, eikä ensimmäisiä läppärinavaushetkiä tarvinnut käyttää siihen piinalliseen arvontaan, että mitähän sitä tänään tekisi.

Niinhän siinä sitten kävi, että gradu valmistui ja minäkin valmistuin huhtikuussa 2017 - kolmas kerta toden sanoi. Jos minä pystyin siihen, niin pystyt sinäkin.

Kirjoittaja valmistui puheviestintä-oppiaineesta filosofian maisteriksi huhtikuussa 2017. Opintojen ohella yrittäjyys vei sen verran mennessään, että toiminta on kasvanut vuosi vuodelta ja pystyssä on jo kolmas viestintätoimisto.

Gradu: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/53009/URN%3aNBN%3afi%3ajyu-201702101411.pdf?sequence=1