13.10.2016

Terhi Komulainen 13.10.2016: Gradun sietämätön olemus

Gradu on monen tekijän summa, johon vaikuttavat aiemmat yliopistossa ja sen ulkopuolella vietetyt vuodet: kaikki kurssit, kokemukset, ajatukset sekä kohdatut opettajat, vertaistoverit, ohjaajat ja muut vastaantulijat. Tuli hyväksyä gradun olemus. Siihen kuului matkanteko omaan itseen, mikä teki prosessista kiehtovan mutta samaan aikaan - niin sietämättömän!

Terhi Komulainen, gradublogikuvaGraduprosessi syvensi suhdetta itseeni. Opin tuntemaan istuinlihaksieni heikkouden, selkäni ryhdittömyyden ja jalkojeni levottomuuden. Fyysisten oppituntien lisäksi prosessi antoi laajan kattauksen itsesyyttelytaidoista. Kun graduni ei edennyt, sain luvan ruoskia itseäni. Syy etenemättömyyteen löytyi valinnoistani, toimintatavoistani, ajatuksistani tai asenteestani – joka tapauksessa aina itsestäni.

Gradussani pääsin tarkastelemaan naisfitness-harrastajien ihmisenä kehittymistä. Koen, että tutkimusjoukollani ja minulla graduntekijänä oli yhdistävänä tekijänä aikamme yksilökeskeisyyden oodi. Tutkimusjoukkoni, fitness-harrastajat, voi nähdä individualismin ilmentymänä: fitness-naiset edustavat sitä ideaalia naiskuvaa, joka yhteiskuntamme seinälle on ripustettu. He ovat yksilökeskeisen kulttuurin janoamia tehokkaita, tavoitteellisia, päämäärätietoisia ja itsenäisesti voittonsa ja tappionsa kantavia ihmisiä. Kun omaksuu yksilöä ihannoivan ajattelutavan, ruoska käy kuumana silloin, kun tavoitteisiin ei yllä. Vian on oltava silloin itsessä.

Aiempien yliopistovuosien kuuluu valmistaa opiskelija gradun taisteluareenalle, jossa kamppailupariksi määräytyy henkilö, jonka katseen kohtaa opiskelijakämpän vessan peilistä. Gradutyön parissa vietetään lukuisia tunteja, päiviä, kuukausia – jopa vuosia.  Gradun yksilötyömäinen luonne haastaa tekijän itsensä johtamistaidot, kärsivällisyyden ja itsensä sietokyvyn. Kun viettää niin paljon aikaa graduprosessissa, jonka tuottoa tai hyötyä ei välttämättä edes pysty mittamaan, on luonnollista ajautua miettimään työnsä tekemisen hyödyttömyyttä ja järjettömyyttä. Omassa mielessä hyödyttömäksi määritelty gradu alkaa mustekalan lonkeroina kietoutua graduntekijän ympärille tehden hänet gradunsa vangiksi ja muuttaen opintojen lopputaipaleen Stephen King -tyyppiseksi kauhuromaaniksi.

Tutkimani fitness-naiset kertoivat narratiivisessa tutkimuksessani henkisen kasvun matkastaan fitness-maailmassa, jossa heidän elämäänsä muodostui uusia ulottuvuuksia. Tuli määränpäitä, jonne kohti kulkea, tilaa omalle äänelle ja varmuus omasta suunnasta. Havaitsin yhden omasta graduprosessistani uupuvan fitness-harrastajille tärkeän ulottuvuuden. Huolimatta harrastuksen yksilökeskeisyydestä fitness-naiset korostivat lajin sosiaalisen puolen merkitystä.  Sain kuulla tarinoita oman paikan löytämisestä uudessa aktiivisessa verkostossa, kaveritreeneistä ja boby fitness -kisaajien yhteisistä pyjamabileistä. Vieraslista oli yksipuoleinen omissa graduhetkissäni, joissa yritin pukea pyjamaa päälle eri tiedostoihin hajaantuneelle gradukumppanilleni. Tällaisten juhlien peruminen tuntui houkuttelevalta.

Ehkä osa ruoskan osumista osui oikeaan paikkaan: välttelemällä gradua tavoitteilla on taipumus upota Titanicin tavoin Atlantin pohjaan. Gradu on kuitenkin monen tekijän summa, johon vaikuttavat aiemmat yliopistossa ja sen ulkopuolella vietetyt vuodet: kaikki kurssit, kokemukset, ajatukset sekä kohdatut opettajat, vertaistoverit, ohjaajat ja muut vastaantulijat. Kun aloin ymmärtää, että gradu ja siinä jumiutuminen ei ole sataprosenttisesti lähtöisin minusta, ruoskaniskujen tahti alkoi hiipua. Työn alle tuli hyväksyä gradun olemus. Siihen kuului matkanteko omaan itseen, mikä teki prosessista kiehtovan mutta samaan aikaan - niin sietämättömän!

Siedettävää matkaa tulevien graduntekijöiden taipaleelle!

Kasvatustieteen pro gradu, Supernaiset: kertomuksia fitness-harrastajien ihmisenä kehittymisestä löytyy täältä:

http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201608183820