13.10.2017

Olli-Pekka Moisio: Hidas akateeminen oppiminen

Olli-Pekka Moisio, kuvaaja Petteri Kivimäki

G. W. F. Hegel kirjoittaa hengästyttävässä teoksessaan Phänomenologie des Geistes siitä, kuinka kaikki, mikä kehittyy, on jatkuvassa hitaassa liikkeessä kohti täydempää muotoa. Oleminen on prosessi, joka muuntuu vähitellen elämäksi ja korkeimmassa muodossaan mieleksi. Akateeminen oppiminen on tällainen hidas kasvun ja kehittymisen prosessi.

Ehkä keskeisimpänä koulutuspoliittisena ongelmana on viime aikoina pidetty opiskelijoiden pitkiä opintoaikoja. Talouselämästä lainattuihin sanoihin tukeutuen opintoja on tehostettu ja joustavoitettu. Opiskelijoita on pyritty saamaan nopeammin työelämään.

Kurssimääriä on vähennetty ja niiden sisältöä täsmennetty vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksia. Kaikesta tästä tehostamisesta huolimatta valmistumisajat ovat kuitenkin venyneet. Paikoin on tuntunut siltä, että olemme tehostamispuheen keskellä unohtaneet olennaiset asiat ja sen, miksi yliopistollinen koulutus ylipäätään on olemassa.

Taloustieteen nobelisti Daniel Kahneman kirjoitti vuonna 2011 kirjan nopeasta ja hitaasta ajattelusta. Kirjassa on tärkeä sanoma: akateemisen koulutuksen tulisi johdattaa opiskelijat hitaaseen ajatteluun. Kahneman jakaa ajattelun kahteen systeemiin. Systeemi 1 on ihmiselle luontainen, nopea, vaistonvarainen, ja sillä on taipumus uskoa ja sopeutua, tulkita ja keksiä syitä ja intentioita sekä ylikorostaa tunneperäistä johdonmukaisuutta. Systeemi 2 on hidas, harkitseva, kriittinen, looginen sekä tosiasioihin ja tietoon vetoava.

Maailma on täynnä ikäviä esimerkkejä siitä, kuinka nopean ajattelun laajeneminen miltei kaikille elämänalueille, ja sitä tukeva kulttuuri, on alkanut tuottaa huonoja seurauksia niin yksilöllisellä hyvinvoinnin ja onnellisuuden alueella kuin myös yhteiskunnallisella tasolla, esimerkkinä näistä ovat erinäiset linjaukset koulutuksessa sekä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Kansainvälisessä politiikassa seuraukset näkyvät ääriliikkeiden suosion voimistumisena.

Nopea ajattelu ei ole ainoastaan huonoa ajattelua, vaan se on yksinkertaisesti vaarallista ajattelua. Uusien viestintäteknologioiden aikakaudella hidas, vastuullinen ja kriittinen ajattelu on tärkeä taito asiantuntijoille, mutta sitä on myös pidettävä yhtenä olennaisimmista kansalaistaidoista.

Yliopiston alkuperäinen tehtävä on nimenomaan hitaan ajattelun oppiminen. Tämä oppimisprosessi on historiallisesti tarkasteltuna yhteiskunnallisesti ja ihmiskunnan kannalta merkittävä ja hyödyllinen asia.

Hitaan ajattelun oppiminen vaatii aikaa. Se lähtee liikkeelle ihmisen luontaisten ajattelutottumusten, käsitysten ja kokemusten tasolta ja löytää niistä polttoaineen, jonka hyvä pedagogi sytyttää liekkeihin. Näiden liekkien kajossa Hegelin sanoja mukaillen paljastuu salaman iskun tavoin uuden maailman rakenne: arkielämälle välttämättömän ja hyödyllisen, mutta perustavassa mielessä sille vieraan ajattelun muoto.

Olli-Pekka Moisio, yliopistonlehtori, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen pedagoginen johtaja 9.2.2017

URN:NBN:fi:jyu-201702081383