16.01.2017

Älä ajattele elefanttia

Taina Saarinen, kuvaaja Tiina-Leena SaloYhdysvaltain presidentti Richard Nixon oli isossa pulassa uudelleenvalintansa jälkeen, kun Watergate-skandaaliksi paisunut salakuuntelu alkoi vuotaa julkisuuteen. Loppuvuonna 1973 Nixon piti kuuluisan ”I am not a crook” -puheensa, jossa vakuutti kansalle, ettei ole roisto.  Tämän jälkeen loputkin yhdysvaltalaisista pitivät häntä roistona. Mutta eihän siinä niin pitänyt käydä!
 

Kotimainen versio Nixonin kompastuskivestä on Anneli Jäätteenmäen kommentti ”puhun niin totta kuin osaan”. Jäätteenmäki yritti kumota valehteluepäilyjä vastatessaan Irak-vuotoja koskeviin kysymyksiin. Lausuman seurauksena Jäätteenmäen poliittisten vastustajien ei enää tarvinnut vakuutella kansalaisille tämän valehdelleen.

George Lakoff, kielikuvien tutkimuksesta tuttu kielitieteilijä, on avannut tätä ilmiötä kirjassaan Don’t think of an elephant.  Kun avaat aiheen, muut seuraavat perässäsi – ja elleivät ole tarkkana, myös puhuvat sinun kieltäsi ja käyttävät sinun käsitteitäsi. Näin pääset freimaamaan keskustelua, määrittelemään sen lähtökohtia. Sekä Jäätteenmäen että Nixonin ongelma oli, että he lähtivät mukaan poliittisten vastustajiensa puheeseen sen sijaan, että olisivat kääntäneet keskustelun omalle kotikentälleen.

Viimeisen vuoden aikana Suomessakin on yleistynyt ilmiö, jossa poliitikko ei hevin lähde keskustelemaan kannoistaan. Pääministeri Juha Sipilän isällisen huolestunutta televisiopuhetta tai opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen paimenkirjettä yliopistoväelle pidettiin kummallisen yksiäänisinä poliittisina avauksina. Puolustusministeri Jussi Niinistön toimittajille antamat ”lähdenkö pois” ja ”en vastaa tähän” -vastaukset antoivat aihetta kaikennäköiselle irvailulle parisuhde- ja kotityöteemoista alkaen.  

Näissäkin tapauksissa on kyse Lakoffin kuvaamasta poliittisen kentän käsitteistöjen ja puhetapojen haltuunotosta. Sipilä ja Grahn-Laasonen tavoittelivat toki puheenvuoroillaan monenlaisia asioita, joista yksi oli varmasti halu vallata keskustelukenttä ilman häiriöitä. Niinistö puolestaan epäilemättä tiesi, että toimittajan kysymykseen vastaaminen veisi hänet sellaisella tavalla avattuun keskusteluun, johon hän ei ollut halukas osallistumaan.

Toimittaja Tuomas Muraja toistaa Twitterissä usein toiselta toimittajalta, Jarmo Mäkelältä, lainaamaansa suomalaisen poliittisen diskurssin kolmea rautaista lakia. ”Mikä jyrkästi kielletään, on aina totta. Mistä ei koskaan sanota sanaakaan, on aina tärkeää. Mistä jauhetaan loputtomasti, on yhdentekevää.”

Poliitikon näkökulmasta: jos haluat että poliittinen ongelma unohtuu, älä kiellä sitä. 

Ajatteletko vielä elefanttia?

27.1.2016 Taina Saarinen, yliopistotutkija, soveltavan kielentutkimuksen keskus