14.12.2018

Tie­don­han­kin­nan ja -hal­lin­nan koulutukset tutkijoille keväällä 2019

Tauon jälkeen tutkijaksi

Koulutuksessa palautetaan mieliin erilaiset tieteelliseen tiedonhankintaan liittyvät keinot ja pohditaan tiedonhankinnan tarpeita väitöskirjaprosessin eri vaiheissa. Kurssi on tarkoitettu väitöskirjatyötään aloittaville.

Väitöskirjastartti

Kurssilla käydään läpi väitöskirjaprosessin systemaattinen tiedonhankinta ja -hallinta. Tavoitteena on, että kurssille osallistuva saa valmiudet käsiteanalyysin ja kirjallisuuskatsauksen tuottamiseen. Lisäksi tavoitteena on, että väitöskirjaansa työstävälle tohtorikoululaiselle hahmottuu käsitys niistä kirjaston vastuulla olevista tutkimusosaamistaidoista, joita väitöskirjatyössä häneltä edellytetään. Koulutuksessa korostuu erityisesti tieteellinen keskustelu osana avoimen tieteen kulttuuria.

Lähteet talteen RefWorksilla

RefWorks-viitteidenhallintaohjelman avulla keräät, muokkaat ja kansioit omat lähdeviitteesi sekä teet lähdeluettelon lähes käsin koskematta. Myös esimerkiksi viittaustyylin muuttaminen onnistuu hetkessä.

Opi käyttämään Refworksia mukavien harjoitustehtävien avulla. Koulutuksen tavoitteena on, että jokainen osaa tuoda ja tallentaa viitteitä Refworksiin yleisimmistä tietokannoista sekä luoda Word-tekstinkäsittelyohjelmassa tekstinsisäiset viittaukset ja valmiin lähdeluettelon.

Metodioppaat tutkimuksen tukena

Koulutuksessa tarkastellaan sekä metodiopaskirjallisuuteen liittyvää tiedonhankintaa eri tieteenalojen tietokannoissa ja hyödynnetään arvostettua SAGE Research Methods Online (SRMO) -tietokantaa. Kurssi soveltuu hyvin väitöskirjan tutkimussuunnitelmaa tekevälle jatko-opiskelijalle. Kurssi tukee myös tutkimuksen aineistonhallinnan suunnitelman tuottamista.

Tunnista tutkimusansiosi

Koulutuksessa perehdytään tutkijatunnisteisiin, joiden avulla tutkija voi varmistaa, että hänen tieteellinen toimintansa liitetään oikeaan tutkijaprofiiliin. Kurssilla ohjataan ORCID-tunnisteen käyttöönottoa ja tunnisteen liittäminen Convers -tutkimustietojärjestelmään. Lisäksi kurssilla käydään läpi muita ORCID-tunnisteen hyödyntämistapoja. Kurssilla tarkastellaan esimerkkien avulla tutkijoiden sosiaalisen median yhteisöjen mahdollisuuksia lisätä tutkijan tunnettavuutta ja miten avoimen tieteen kulttuuri mahdollistaa tieteellisten ansioiden esittämisen.

Kurssi antaa valmiudet TENKin tutkijan ansioluettelomallin mukaiseen oman tieteellisen toiminnan vaikuttavuuden ja näkyvyyden esittämiseen tieteenalalle tarkoituksenmukaisten tietokantojen avulla. Malli ohjaa esittämään tiedot on mahdollisimman kattavasti, totuudenmukaisesti ja vertailukelpoisina.

 

Lisätietoja kirjaston koulutuksista ja niihin liittyvistä itseopiskelumateriaaleista löydät kirjaston verkkosivuilta.