Runebergistä riimuihin -verkkokurssin tekstinymmärrysharjoitukset

 

Tekstinymmärrysosioon

 

Verkkoresurssiin

 

Harjoitus 7.

 

Vastaukset on palautettava opettajalle viimeistään tiistaina 24. huhtikuuta klo 16.00.

 

Tehtävä käydään yhdessä lävitse torstaina 26. huhtikuuta klo 16.30 alkaen.

 

 

Nykyruotsin pohjalta voidaan melko pitkälle tavailla ja ymmärtääkin tekstejä,  jotka on laadittu 1400 - 1800-luvuilla, mutta sitten tulkinta käy ainakin aloittelijalle vaikeaksi. Historiallisen ajan ruotsin kieli koki suurimmat rakenteelliset muutoksensa 1300- ja 1400-lukujen vaihteessa, jonne vanhemman ja nuoremman muinaisruotsin murros ajoitetaan. (Riimuista latinalaiseen kirjaimistoon siirtyminen 1200-luvulla ei muuttanut kielen rakenteita samassa määrin. Toki ruotsin kieli oli muuttunut melkoisesti jo aikaisemminkin, kansainvaellusaikana ja sitä seuraavina vuosisatoina, jolloin riimuaakkosistokin uusiutui, mikä heijasteli myös kielessä tapahtuneita muutoksia, mutta nämä muutokset tunnetaan myöhäiskeskiaikaisia muutoksia huonommin.)

 

Vanhemmalle eli klassiselle muinaisruotsille oli tyypillistä verbien ja nominien nykyistä paljon monimuotoisempi taivutus, jolla on paljon yhtymäkohtia nykysaksan rakenteiden kanssa. Vertailukohtia löytää myös mm. tietyistä latinan ja englannin piirteistä. Näitä piirteitä kuvataan tarkemmin esimerkiksi verkkoresurssin kielioppiosiossa, mutta lyhyesti mainittakoon, että verbit taipuivat persoonan ja subjektin luvun mukaan (periaatteessa samaan tapaan kuin suomen kielessä) ja sijamuotoja oli neljä (kuten nykysaksassa): nominatiivi (periaatteessa subjektin sija), akkusatiivi (periaatteessa objektin sija, mutta tietyt prepositiot vaativat sitä muutenkin), genetiivi (periaatteessa omistusmuoto, mutta tietyt prepositiot järjestyivät usein genetiivin kanssa ilman, että kyse oli varsinaisesta omistamisesta) ja datiivi (periaatteessa muoto, joka ilman prepositioitakin vastasi kysymykseen 'kenelle?' tai 'keneltä?', mutta tietyt prepositiot saattoivat vaatia datiivia; latinasta vertailupohjaa hakeville kerrottakoon, että muinaisruotsin datiivi suoritti periaatteessa myös niitä tehtäviä, joita ablatiivilla oli ja on latinassa). Myös lausejärjestyksessä oli poikkeamia nykyruotsin säännöistä. Kaikki tämä voi tuntua aluksi vieraalta.

 

Ja tietysti myös kirjoitusasu oli horjuvampi ja arkaaisempi, mikä vaikeuttaa tekstinymmärrystä entisestään. Välimerkkejä ei aina käytetty tai sitten niiden ulkoasu tai käyttöperiaatteet poikkesivat nykyisistä. Lähdejulkaisuissa välimerkitys on voitu muuttaa nykyruotsin käytäntöjen mukaisesti, mutta näin ei aina ole. Käsinkirjoitetuissa teksteissä ongelmia tuottavat lisäksi runsaat lyhenteet, koska sanoja piti lyhentää kalliin pergamentin säästämiseksi. Lähdejulkaisuissa "puretut" lyhenteet on joskus merkitty kursiivilla.

 

Kirjaimistokin oli nykyruotsista poikkeava: Käytössä oli ensinnäkin riimuaakkosista jäljelle jäänyt Ž, joka kuitenkin muuttui jo muinaisruotsin kaudella muotoon t(h) ja uusruotsin kaudella d: tai t:ksi (esim. Žy > thy > ty ; Žera > theras > d(h)eras > deras; Žu > t(h)u > d(h)u > du). Ž on edelleen jäljellä islannin kirjoitusmerkeissä, ja sen ääntämyksellisiä vastineita on nykyenglannissa esimerkiksi sanoissa this ja that.  Toinen äännearvoltaan sama tai samankaltainen kirjain oli đ, joka esiintyy edelleen nykyislannissa. Sitä vastoin å puuttui kokonaan, ja ä:n ja ö:n tilalla olivat ę ja ų. (Jos painetussa muinaisruotsalaisessa tekstissä on ä ja ö, syytä voidaan hakea 1) lähdejulkaisun laatijan lukijaystävällisestä asenteesta 2) painoteknisistä rajoituksista 3) tekstistä itsestään (osa muinaisruotsalaisista kirjoituksista ei itse asiassa ole säilynyt alkuperäisinä versioina, vaan myöhempinä jäljennöksinä: esimerkkinä voidaan mainita lakitekstit samoin kuin maallisen ja hengellisen kirjallisuuden tuotteet, joita kopioitiin 1400-luvulta alkaen ja joissa vanhemman ja nuoremman muinaisruotsin piirteet saattoivat sekoittua; toisen esimerkin tarjoavat myöhemmin tehdyt maa-asiakirjojen jäljennökset, joita sisältyy 1500 - 1700-luvuilla laadittuihin tuomiokirjoihin ja joiden kirjoitusasua jäljentävät tavallisesti tulivat modernisoineeksi; siten tällaiset jäljennökset ovat itse asiassa muinais- ja uusruotsin sekoituksia, joissa saattaa esiintyä myös å, ä ja ö ja jossa kieli muutenkin voi olla uudenaikaisempaa kuin tuhoutuneessa alkutekstissä; joka tapauksessa muinaisruotsalaisten tekstien lukeminen voi edellyttää uusruotsin tuntemusta ja päinvastoin).

 

Vanhemmalla muinaisruotsilla kirjoitettuja tekstejä ei ole säilynyt yhtä paljon kuin nuoremmalla muinaisruotsilla kirjoitettuja - meillä ei esimerkiksi ole ainuttakaan tuomiokirjaa tai raadin pöytäkirjaa 1200-luvulta tai 1300-luvun alkupuolelta. Silti vanhemmalla muinaisruotsilla laadittuja tekstejä on lukuisia. Vanhempi muinaisruotsi yhdistetään usein lakiteksteihin, joita on säilynyt 1200-luvulta alkaen, samoin kuin eräisiin kertomakirjallisuuden tuotteisiin, joista merkittävimpiä olivat Erikskrönikan, Konungastyrelsen, Eufemia-runot ja muutama varhainen hengellinen teos. Suurin osa näistä muinaisruotsiksi laadituista kertovista teksteistä on julkaistu ja osa jopa käännetty nykykielille, ainakin otteina. Muinaisruotsalaista kirjallisuutta on myös digitoitu, ja laajimmat kokoelmat ovat selattavissa Fornsvenska textbankenissa (ks. myös verkkoresurssin linkit-sivu).

 

Harjoitusteksti käsittää kaksi otetta, jotka ovat peräisin niin kutsutusta muinaisruotsalaisesta legendaariosta (Fornsvenska legendariet), joka on julkaistu seuraavissa editioissa:

Fornsvenska legendariet, julk. G. Stephens. Samlingar utgivna av Svenska Fornskriftsällskapet 7:1-3. Stockholm 1847-1874). (Tämä varhainen lähde-editio ei enää täysin täytä tieteellisen lähdejulkaisun tuntomerkkejä, mm. sen vuoksi, että siinä on muutettu alkuperäistekstin esittämisjärjestystä.)

Valter Jansson, Fornsvenska legendariet: handskrifter och språk. Nordiska texter och undersökningar 4. Stockholm & Kųbenhavn 1934.

Valter Jansson, Fornsvenska legendariet.  Samlingar utgivna av Svenska Fornskriftsällskapet, Serie 1: Svenska skriffter 181. Stockholm 1938.

Fornsvenska textbanken -tietokanta

 

Fornsvenska legendariet kuvaa kristikunnan historiaa 1200-luvun puoliväliin, ja se perustuu Jacobus de Voraginen 1200-luvulla laatimaan Legenda aureaan, joka levisi laajalle keskiajan Euroopassa. Fornsvenska legendariet on kuitenkin muun käännöskirjallisuuden tavoin mukautettu ruotsalaisia käsityksiä vastaavaksi. Teos koostuu lukuisista lyhyistä episodeista, jotka yleensä liittyvät pyhimyksiin, hengenmiehiin ja hallitsijoihin.

 

Teksti on säilynyt kolmessa käsikirjoituksessa, joista vanhin (Codex Bureanus) on peräisin 1300-luvulta, toiseksi vanhin (Codex Bildstenianus) 1400-luvun ensimmäiseltä puoliskolta ja nuorin (Codex Passionarius 1400-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta). Keskiaikaiset käsikirjoitusvolyymit eli koodeksit kantavat usein myöhempien filologien antamia nimityksiä. Eri koodeksien sisältöä vertailemalla voidaan selvittää käsikirjoitusten eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä ja niiden välisiä keskinäisiä riippuvaisuussuhteita samoin kuin suhteita tuhoutuneeseen alkuteokseen ja muunkielisiin rinnakkaisversioihin. Tällaista rekonstruoivaa tutkimusta kutsutaan stemmatologiseksi; termi on johdettu juurta tai kantaa tarkoittavasta latinan kielen sanasta stemma. Metodia on selitetty ja selvennetty havainnollisesti mm. Tuomas Heikkilän teoksessa Pyhän Henrikin legenda. Helsinki, SKS 2005.

 

Harjoitusteksti on peräisin Codex Bildstenianuksesta, siis nuoremman muinaisruotsin kaudelta. Siinä onkin tiettyjä 1400-luvun kielen piirteitä, jotka ovat tuttuja edellisen harjoituksen pohjalta, mutta silti kieliasu on selvästi "klassista". Teksti on kuitenkin hivenen lähempänä nykyruotsia kuin seuraava harjoitusteksti, joka itse asiassa on tätä hieman nuorempi mutta käytettävissä autenttisena 1300-luvun versiona (ja on varmaankin hivenen tätä vaikeampi).

 

Harjoitusteksti:     word     pdf

 

Tehtävä: Avaa ja lue molemmat lyhyet tekstiotteet sinnikkäästi lävitse ja vastaa sitten mahdollisimman moneen alla esitettyyn kysymykseen. Hakasulkujen sisässä olevat kohdat on tarkoitettu selventämään epäselvästi tai jopa kielioppivirheen sisältäviä fraaseja. Vaikka teksti voi ensi silmäyksellä tuntua vaikealta, kyseessä on kuitenkin esimerkiksi tänkebok- ja tuomiokirja-aineistoa selvästi kerronnallisempi lähde, jossa tekstimassaa on enemmän ja jossa mahdollisuudet ymmärtää konteksti ja riippuvaisuussuhteet ovat paremmat kuin niukoissa oikeudellisissa muistiinpanoissa.

 

 I

1.      Miten teksti määrittelee Ruotsin?

2.      Minne pakanat veivät Philippuksen?

3.      Mitä pakanat halusivat Philippuksen tekevän?

4.      Mitä silloin tapahtui?

5.      Mitä Philippus sanoi ja teki?

6.      Kauan hän jatkoi toimintaansa?

7.      Minne hän lähti?

 

II 

8.      Minkä tehtävän Rooman herttua Gallicanus sai?

9.      Näyttikö hän onnistuvan tehtävässään?

10.      Millä ehdoin hän sai apua?

11.      Minkälaisen ilmestyksen hän näki?

12.      Oliko ilmestystä seuraava taistelu verinen?

13.      Mitä Julianus toivoi?

14.      Kuka tai ketkä teloitettiin ja minkä vuoksi?

 

Tehtävää tukevat varsinkin seuraavat verkkoresurssin tekstinymmärrysharjoitukset:

 

    Pyhän Birgitan ilmestyksiä: ote luostarisäännöstä

 

    Eerikinkronikka (ote)

 

Ylös