4. Pronominit          Kielioppisivulle

                   

                    4.1. Johdanto

                                    Pronominilajit

                    4.2. Persoonapronominit

                                    Suvut ja pronominit

                                Vanhempi uusruotsi

                                    Monikon 2. persoonan pronomini

                                           Monikon 3. persoonan pronomini

                                           Verbiin liitetyt yksikön 3. persoonan objektimuodot

                                           Genetiivit dess, hans ja hennes 

                                        Muinaisruotsi

                                    Persoonapronominien taivutus eri sijamuodoissa

                                    Possessiivimuotojen taivutus

                                        Riimuruotsi

                                    Duaali

                                    Persoonapronominien taivutus

                    4.3. Demonstratiivipronominit                       

                                            Muinaisruotsi

                                                žęn, žęnni   

                                                žęnni-pronominin taivutus

                                                Muita demonstratiivipronomineja

                                            Riimuruotsi

                                                žęn-pronominin taivutus

                                                žęnni-pronominin taivutus

                   4.4. Relatiivipronominit

                                Nykyruotsi

                                Nuorempi uusruotsi

                                    Relatiivinen där (der)

                                      Vanhempi uusruotsi

                                           1600-luvun relatiivipronominit

                                           vilken-pronominin taivutus

                                Nuorempi muinaisruotsi

                                           vilken

                                            then

                                            som

                                Vanhempi muinaisruotsi

                                     ęr

                                            žęr

                                            Tiivistelmä

                                Riimuruotsi

                                                  Relatiivilauseiden synty

                                                  sum

                          4.5.  Eräiden tavallisten pronominien taivutuskaavoja

                                           Muinaisruotsi

                                                  båda

                                                  någon

                                                  ingen

                         4.6.  Eräiden pronominien hakusanamuodot Söderwallin sanakirjassa

                     

 

 

 

Taivutuskaavioista: huomaa, että monikon genetiivi- ja datiivimuodot olivat useissa tapauksissa samat kaikissa kolmessa suvussa (maskuliinissa, feminiinissä ja neutrissa).

 

Esimerkiksi alla oleva taivutuskaavio on tulkittava niin, että genetiivissä ja datiivissa ilmoitettuja muotoja käytettiin kaikissa suvuissa:

 

Monikko

N    Žęssi(r), Žęssa(r), Žęssi(n)

G    Žęssa

D    Žęssum

A    Žęssa, Žęssa(r), Žęssi(r)

 

 

 

4.1. Johdanto

 

Sana pro-nomini viittaa siihen, että pronomineja käytetään substantiivien tapaan, niiden asemesta, samankaltaisissa tehtävissä kuin substantiiveja. Niitä käytetään myös adjektiivinomaisesti - vanhoissa kieliopeissa sekä substantiivit että adjektiivit voitiin sijoittaa nominiluokkaan.

 

Pronominilajit

 

Pronominit voi lajitella ryhmiin eri perustein. Tässä käytetään kaikille tuttua terminologiaa ja jakotapaa.[1] Jaolla adjektiivisiin ja substantiivisiin pronomineihin tarkoitetaan sitä, että kyseinen pronomini voi esiintyä joko substantiivin välittömässä yhteydessä siihen kiinteästi liittyvänä (adjektiivinen käyttö) tai itsenäisesti ilman substantiivia (substantiivinen käyttö).

 

Esimerkkejä nykykielen adjektiivisista pronomineista  ovat esimerkiksi sådan, denna, ingen, samma ja vilken, substantiivisista persoonapronominit, ingenting, densamma, vad ja vem. Adjektiiviset pronominit taipuvat useimmiten adjektiivin tavoin, ja substantiiviset ovat yleensä taipumattomia. Aina tämä ei pidä paikkaansa: samma ei taivu, mutta on adjektiivinen pronomini, kun taas densamma taipuu ja on substantiivinen.

 

Pronominit voidaan myös jakaa merkitys- ja käyttöperustein eri tavoin, esimerkiksi demonstratiivi-, kysymys-, persoona- ja relatiivipronomineihin.

 

Seuraavassa käsitellään vain tärkeimpien pronominityyppien taivutusta lähinnä vanhemmissa  kielimuodoissa, sillä uusruotsin muodot eivät poikkea nykykäytännöstä niin paljon, että se aiheuttaisi ymmärtämisvaikeuksia.

 

 

4.2. Persoonapronominit          ylös

 

Suvut ja pronominit

 

Vanha sukujärjestelmä eli vielä 1500-luvulla, varsinkin raamatunkielessä, ja se näkyy pronominien han ja hon käytössä:

himmelen > han, hand > hon jne. [2] Vähitellen tämä käytäntö muuttui, ja siirryttiin käyttämään pronomineja den ja det. 

 

Wessén kuvaa kehitystä seuraavasti (Wessén I:149): 1500-luvun raamatunkielessä oli vanha substantiivien sukutaivutus vielä jäljellä, ja suku näkyi myös anaforisten pronominien[3] valinnassa. Vähitellen taivutusmallit sulautuivat toisiinsa, ja samoin kävi substantiivien määreille (adjektiiveille, pronomineille ja artikkeleille). Tämä taas johti siihen, että enää ei substantiivien suku ollut itsestään selvää kielen puhujille. Kirjakielessä ruvettiin käyttämään den-pronominia asiasanoihin viittaavana pronominina, ja kirjakielestä tapa siirtyi ylempien luokkien puhekieleen. Murteissa sukukäsite elää vielä tänä päivänäkin.

 

Ruotsin Akatemia piti sinnikkäästi kiinni suvuista: akatemian sanalistassa (SAOL) merkittiin aina 7. painokseen asti substantiivien suku kirjaimilla m, f ja n.  7. painoksessa otettiin huomioon se, että "sivistyneessä puhekielessä" ("de bildades språk") ei juuri enää viitattu elottomiin olioihin[4] pronomineilla han ja hon, vaan käytettiin pronominia den. Toisin sanoen: oli syntynyt uusi suku, realgenus, jonka merkkinä sanastossa on r. Entisistä suvun merkitsijöistä ei kuitenkaan raaskittu luopua, vaan r lisättiin kirjainten m ja f jälkeen. Hakusanat 7. painoksessa olivat siis seuraavan tyyppisiä: flicka f., flinta rf, lag rm , släkting mf (esipuheessa huomautetaan ,että sukulainen voi olla sekä han että hon; luonnollista sukua ei voi siis yksiselitteisesti ilmaista), ackuratess r (sukua ei voi määritellä tarkemmin), björn mr (huom. järjestys: karhu on elollinen olento, siis han tai den), gås fr (hon tai den), axiom n.  Vasta SAOL:n seuraavassa painoksessa (1923) tällaisista merkinnöistä luovuttiin.

 

 

Vanhempi uusruotsi  1526-1732          ylös

 

Monikon 2. persoonan pronomini      

 

Ruotsiin syntyi 1600-luvun keskivaiheilla uusi persoonapronomini ni, joka alun perin oli vain monikon 2. persoonan pronomini. [5] Myöhemmin siitä kehittyi yksikössä käytetty kohteliaisuusmuoto.

 

Ni syntyi epäsuoran sanajärjestyksen (inversion, omvänd ordföljd) ansiosta: arbeten I > arbeten-ni. Tavuraja on toisin sanoen siirtynyt ja verbin pääte siirtynyt pronominiin. Tekstejä luettiin tähän aikaan vielä paljon ääneen, ja tuollainen yhteen liukuminen on ymmärrettävä.

 

Samuel Columbus (1678) käyttää usein pronominia Ni, vaikka hän tietääkin, että sanaa pidettiin "karkeana" (Wessén I:151).[6]

 

Monikon 3. persoonan pronomini

 

Monikon 3. persoonan pronominit de ja dem kirjoitettiin joskus jo 1500-luvulla di (vrt. suomenruotsin nykyinen ääntäminen) ja dom. Dom-muotoa käytettiin subjektinakin Tukholmassa puhutussa kielessä jo 1700-luvulla (Wessén I:152), ja nykyäänhän se on puhekielen vallitseva muoto.

 

Objektina käytetyt kolmannen persoonan muodot saattavat liittyä verbiin kiinteästi (kirjoitetussa kielessä yhteen kirjoitettuina). Muotoina ovat  -en, -n (> han),  -na, -ne (> hon), -et, -t (> det). Murteissa ja kansanomaista puhetta matkivassa tyylissä nämä muodot esiintyvät edelleenkin.[7]

 

Wessén antaa seuraavanlaisia esimerkkejä (Wessén I:150):

at noghor måtte taghan (=den blinde) widh handena och ledhan (GVB)

äret tu (GVB)[8]

Jagh äret (=Jagh är thet) (GVB).

 

Agneta Horn kirjoittaa: Mena i, at inte ala wet, at i görat för krusens (Cruus) skul?

 

Muodot olivat tavallisia 1500- ja 1600-luvun puhutussa ja kirjoitetussa kielessä, mutta alkavat kadota 1700-luvun kielestä.

 

Vastaava feminiinimuoto -na, -ne  oli epätavallisempi Wessénin mukaan (Wessén I:150). Frödingin runoissa pääte esiintyy: När jag ville tala till'na (Wessén I:151).

 

Verbiin liitetyt yksikön 3. persoonan objektimuodot  

 

Vanha sukujärjestelmä eli vielä 1500-luvulla, varsinkin raamatunkielessä, ja se näkyy kirjoituksissa pronominien han ja hon käytössä viitattaessa asioihin, jotka olivat kieliopillisesti maskuliineja tai feminiinejä: himmelen > han; hand > hon jne.[2]  Käytäntö oli periaatteessa sama kuin esimerkiksi latinassa ja saksassa. Vähitellen tämä käytäntö muuttui ja siirryttiin käyttämään pronominia den, neutrisukuisista asioista puhuttaessa pronominia det. 

 

Wessén kuvaa kehitystä seuraavasti (Wessén I:149):

1500-luvun raamatunkielessä oli vanha substantiivien sukutaivutus vielä jäljellä, samoin suku näkyi anaforisten pronominien[3] valinnassa. Vähitellen taivutusmallit sulautuivat toisiinsa, ja samoin kävi substantiivien määreille (adjektiiveille, pronomineille ja artikkeleille). Tämä taas johti siihen, että enää ei substantiivien suku ollut itsestään selvää kielen puhujille. Kirjakielessä ruvettiin käyttämään den-pronominia kirjakielessä asiasanoihin viittaavana pronominina, ja kirjakielestä tapa siirtyi ylempien luokkien puhekieleen. Murteissa sukukäsite elää vielä tänä päivänäkin.

 

Ruotsin Akatemia piti sinnikkäästi kiinni suvuista: akatemian sanalistassa (SAOL) merkittiin aina 7. painokseen asti substantiivien suku kirjaimilla m, f ja n.  7. painoksessa otettiin huomioon se, että "sivistyneessä puhekielessä" ("de bildades språk") ei juuri enää viitata elottomiin olioihin[4] pronomineilla han ja hon, vaan käytetään pronominia den. Toisin sanoen: on syntynyt uusi suku, realgenus, jonka merkkinä sanastossa on r. Entisistä suvun merkitsijöistä ei kuitenkaan raaskittu luopua, vaan r lisättiin kirjainten m ja f jälkeen. Hakusanat 7. painoksessa olivat siis seuraavan tyyppisiä: flicka f., flinta rf, lag rm , släkting mf (esipuheessa huomautetaan ,että sukulainen voi olla sekä han että hon; luonnollista sukua ei voi siis yksiselitteisesti ilmaista), ackuratess r (sukua ei voi määritellä tarkemmin), björn mr (huom. järjestys: karhu on elollinen olento, siis han tai den), gås fr (hon tai den), axiom n.  Vasta SAOL:n seuraavassa painoksessa (1923) tällaisista merkinnöistä luovuttiin.

 

Genetiivit dess, hans ja hennes  

 

Dess-muotoa hans- ja  hennes-muotojen asemasta käytettiin 1600-luvun lopusta 1800-luvulle ylätyylissä ja runoudessa. Wessén huomauttaa, että sitä käytettiin runoudessa useammin hennes-sanan kuin hans-sanan korvikkeena metriikan takia.  

 

Hans, hennes, deras  - sin 

 

Genetiivimuotojen hans, hennes, deras  ja toisaalta refleksiivisen sin-pronominin käyttö ei ole selkiytynyt tämän kauden alkupuolella. Uuden testamentin käännöksessä (NT 1526) kumpiakin käytetään sekaisin, siis sekä viittaamaan lauseen subjektiin että muissa tapauksissa. GVB on selkeämpi, mutta ei vielä nykykäytännön mukainen. Wessén selittää sen uskonpuhdistusajan voimakkaalla saksan vaikutuksella (sein = hänen, -nsa).

 

 

 

Muinaisruotsi 1225-1526       ylös

 

Persoonapronominien taivutus eri sijamuodoissa

 

Alla olevissa taivutuskaavioissa muodot esitetään ryhmiteltyinä yksiköllisiin ja monikollisiin muotoihin, eri sijamuotoihin ja eri sukuihin. Aikalaisvariaatio oli suurta, kuten säilyneistä kirjoituksista voidaan todeta. Vokaalinmuutosten u>o ja i>e vuoksi muodot om- ja e-päätteiset datiivimuodot syrjäyttivät lopulta um- ja i-päätteiset muodot. Grafeemin Ž korvasi lopulta d(h), toisinaan t(h).

 

Nominatiivi

 

Yksikkö

1. pers.     iak , ięk (nuorempi muinaisruotsi iagh)[9]

2. pers.     Žu

3. pers.     han, hon

 

Monikko

1. pers.     vi(r)[10]

2. pers.     i(r)

3. pers.     Že

 

 

Genetiivi (omistus- eli possessiivimuotojen taivutus suvussa, luvussa ja eri sijoissa esitetään alempana)

 

Yksikkö

1. pers.     min

2. pers.     Žin

3. pers.     hans, hęnna(r)

                sin

Monikko

1. pers.     var, var(ra)

2. pers.     iŽar, iŽra

3. pers.     Žera[11]

                sin

 

 

Datiivi

 

Yksikkö

1. pers.     mę(r) (vain vanhimmissa teksteissä), mik

2. pers.     Žę(r)  (vain vanhimmissa teksteissä), Žik

3. pers.     hanum, honum; hęnni

                sęr (vain vanhimmissa teksteissä), sik

 

Harvinaiset muodot mę(r) ja Žę(r) periytyivät riimuruotsin kaudelta, ja niillä on elävät vastineensa nykysaksan datiivimuodoissa mir ja dir.

 

Monikko

1. pers.     os, us

2. pers.     iŽer

3. pers.     Žem, Žęm, Žom, Žųm

                sę(r), sik 

 

 

Akkusatiivi

 

Yksikkö

1. pers.     mik

2. pers.     Žik

3. pers.     han; hana, hona

 

Monikko

1. pers.     os, us

2. pers.     iŽer

3. pers.     Ža(r), Žųn, Že

 

 

Possessiivimuotojen taivutus            ylös

 

Possessiivipronomit ilmaisevat omistamista, ja niitä käytettiin muinaisruotsissa monessa suhteessa samoin kuin nykyruotsissa. Taivutusmuotoja oli kuitenkin paljon enemmän - ensinnäkin siksi, että pronominit taipuivat kaikissa kolmessa kieliopillisessa suvussa (maskuliinissa, feminiinissä ja neutrissa), kun taas nykyisin sukuja on vain kaksi ("en-suku" ja "ett-suku"). Lisäksi pronominit taipuivat määrittämänsä pääsanan mukaan kaikissa kieliopillisissa sijoissa eli nominatiivissa, genetiivissä, datiivissa ja akkusatiivissa. Alla olevissa taivutuskaavioissa muodot esitetään ryhmiteltyinä yksiköllisiin ja monikollisiin muotoihin, eri sijamuotoihin ja eri sukuihin. Aikalaisvariaatio oli suurta, kuten säilyneistä kirjoituksista voidaan todeta. Vokaalinmuutosten u>o ja i>e vuoksi muodot om- ja e-päätteiset datiivimuodot syrjäyttivät lopulta um- ja i-päätteiset muodot. Grafeemin Ž korvasi lopulta d(h), toisinaan t(h).

 

Yksikkö

N        min, min, mit

G        mins, minnar, mins

D        minum, minni, minu

A        min, mina, mit

 

Monikko

N        mini(r), mina(r), min

G        minna

D        minum

A        mina, mina(r), min

 

Taivutusmalli on sama kuin en-pronominilla. Samoin taipuivat pronominit Žin ja sin.

 

Pronomini var taipui kuin adjektiivi langer, mutta yksikön maskuliinin akkusatiivi on varn (Wessén I:84):

 

Yksikkö

A        var, var, vart

G        vars, varra(r), vars

D        varum, varri, varu

A        varn, vara, vart

 

Monikko

N        vari(r), vara(r), var

G        varra, varra, varra

D        varum, varum, varum

A        vara, vara(r), var[12]

 

Aikalaiskielenkäyttö ja -kirjoitustavat olivat kirjavia, ja Söderwallin sanakirjassa on runsaasti variantteja: esim. yksikössä akkusatiivi: mask. wärn, van, waran; fem wora; datiivi: mask. warom, waarom, warum; fem. warre, wårre, varre, waro; neutri varo, wara, ware, wore; genetiivi: mask. ja neutri, waars, vors, uärs, fem. warrä, vara, wara, vare, monikossa nominatiivi: mask. vare, ware; neutri (nominatiivi ja akkusatiivi) vaar, vor, varon, waron, warom, akkusatiivi mask. wara, warä; fem. waara; genetiivi wärrä,  varrä, warrä, wara.

 

iŽar taipui seuraavasti:

 

Yksikkö

N        iŽar, iŽur, iŽart / idhert

G        iŽars, iŽara(r), iŽars

D        iŽrum / iŽrom, iŽri / iŽre, iŽru          

A        iŽan, iŽra, iŽart

 

Monikko

N        iŽri(r) / iŽre, iŽra(r), iŽur

G        iŽra

D        iŽrum / iŽrom

A        iŽra, iŽra(r), iŽur

 

Söderwallin sanakirjan esimerkeissä on useita nykyistä e(de)r-pronominia ortografisesti lähellä olevia edher-variantteja, mikä johtuu vokaalinmuutoksen i>e yleistymisestä nuoremman muinaisruotsin kaudella ja grafeemin Ž korvautumisesta kirjainyhdistelmällä dh.

 

 

Riimuruotsi   800-1225        ylös

 

Vanhimmassa yhteispohjoismaisessa kielimuodossa ei tehty selvää eroa demonstratiivipronominien ja persoonapronominien välillä. hann ja hon ovat pohjoismaisia uusmuodosteita, joilla ei ole vastineita esim. gootissa ja länsigermaanisissa kielissä. Pronomineja han  ja hon käytettiin korvaamassa kaikkia sanoja, jotka olivat maskuliini- tai feminiinisukuisia, ei siis vain eläviä olentoja tarkoittavia sanoja. Neutrisukuiset sanat ja monikolliset sanat korvattiin demonstratiivipronominin žęn muodoilla žęt, že(r), ža(r), žųn.  Demonstratiivipronominin monikko oli myös monikon kolmannen persoonan pronomini.

 

Riimuissa esiintyy kolmannen persoonan pronominina sekä han että sa, sar, su (fem.):

on furs uti krikum 'han omkom ute i Grekland'

on trabu nurminr o kniri asbiarnaR 'honom dräpte norrmän på Åsbjörns skepp'

sa fial austr 'han föll österut'

ian su[13] skal haita kunas bru ia(n) saR uaR  su(n) hakunar 'och hon skall heta Gunnars bro, och han var son till Hakon'

saR uaR austr miž ikuari 'han var österut med Ingvar'[14]

 

Riimukivissä on kolmannen persoonan pronominina myös es (eR), is:

is uas austr miž ikuari tribin 'han var österut med Ingvar dräpt = han blev dräpt österut med Ingvar' (Wessén III: 52)

 

Duaali

 

Vanhimmassa kielimuodossa oli olemassa duaali eli kaksikko[15], josta on vain vähän merkkejä muinaisruotsissa.[16] Duaalin muodot ovat seuraavat:

 

       1. pers                      2. pers.                     

N     vit                            it                                

G     *okkar (okar)             *ikkar

D     oker                         iker

A     oker                         iker

Refleksiiviset muodot ovat sin ja sę(r), sik.

 

Persoonapronominien taivutus

 

Rune Palm antaa pienessä viikinkikieliopissaan[17] seuraavan persoonapronominien taivutuskaavan:

 

1. persoona

 

Yksikkö

N     ek (jak)

G     min

D     mér (fsv. męr)

A     mik

 

2. persoona

 

Yksikkö

N    žu

G    žin

D    žér (žęr)

A    žik

 

Monikko

 

1. persoona

N    vér  (fsv. vi(r))

G    vįr

D    oss (fsv. os, us)

A    oss (fsv. os, us)

 

2. persoona

N    ér, žér (fsv. i(r))

G    yđvar, yđar (fsv. ižar, ižra)

D    yđr (fsv. ižer)

A    yđr

 

                

 

4.3. Demonstratiivipronominit     ylös

 

Demonstratiivipronominit ovat adjektiivisia  ja viittaavat johonkin, joka on tekstiyhteydessä keskeinen. Ne voivat myös  osoittaa, että ilmaus erottuu jotenkin muista samantyyppisistä ilmauksista: Den här boken är bra (mitä samaa ei voi sanoa muista puheena olleista kirjoista).

 

Muinaisruotsi     1225-1526         ylös

 

Muinaisruotsin kaksi tärkeintä demonstratiivipronominia ovat Žęn ja Žęnni.  Žęn -pronominia käytettiin jo varhain määräisenä etuartikkelina, myös rakenteissa, joissa ei ollut adjektiivia, aivan saksan tapaan (Žęn man). Pronomini Žęn taipui samoin kuin määräinen artikkeli.

 

Žęnni taipui seuraavasti (maskuliini, feminiini, neutri):

 

Yksikkö

N    Žęnni, Žęssi, Žętta

G    Žęssa, Žęssa, Žęssa

D    Žęssum, Žęmma, Žęssi, Žęssu

A    Žęnna, Žęssa, Žętta

 

Monikko

N    Žęssi(r), Žęssa(r), Žęssi(n)

G    Žęssa

D    Žęssum

A    Žęssa, Žęssa(r), Žęssi(r)

 

Aikalaiskielenkäyttö oli tässäkin tapauksessa kirjavaa, ja Söderwallin sanakirja antaa lukemattomia variantteja (ortografisia ja muita); ks. hakusana Žęnne.

 

Wessén mainitsee lisäksi seuraavat demonstratiivipronominit: hin  ('tuo'), joka on taivutettu Substantiivit-luvun kohdassa Määräinen loppuartikkeli, Žyliker (Žoliker), sliker (sellainen) ja sięlver, jotka taipuivat kuin adjektiivi langer vahvasti sekä sami ('sama'), joka taipui kuin langer heikosti.[18]

 

Taipumaton oli sva ('sellainen'): med swa fųrord ok welkor (1489, Sdw). Sana merkitsee myös 'niin', ja siitä merkityksestä ja sanasta dan (vrt. verbi dana) syntyi pronomini svadan,  joka alun perin kirjoitettiin kahtena sanana: til swa dant ęrende (Sdw), swa danna sinna brųdhra affgangh (Sdw)).[19]

 

 

Riimuruotsi    800-1225        ylös

 

žęn-pronominin taivutus

 

Demonstratiivipronomini žęn taipui seuraavasti (maskuliini, feminiini, neutri; Palm 2004:449):

 

Yksikkö

N sį (sįR)      sį              žat

žess          žeir(r)ar      žess

žeim         žeir(r)i         žvi / žy

žann         žį               žat

 

Monikko

N  žeir          žęr            žau

žeir(r)a                     

D  žeim

A  žį            žr              žau

 

žęnni-pronominin taivutus

 

Demonstratiivipronomini žęn oli varhaisimmassa yhteispohjoismaisessa kielessä (urnordiska) käytössä myös merkityksessä 'denna'. Kun pronominille tuli muuta käyttöä (määräinen etuartikkeli), sen vähitellen tässä merkityksessä korvasi pronomini žęnni, žęssi, žętta, joka syntyi žęn-pronominiin lisätystä partikkelista -si  (Wessén III:53; vrt. nykykielen den här).

 

Taivutus (maskuliini, feminiini, neutri; Palm 2004:450):

 

Yksikkö

N  sį(R)si / sjį                         sjį / žessi,                        žatsi / žetta

G  žessa                                 žessar / žessar(r)ar            žessa

D  žeimsi / žessum / žeim        žessi / žessar(r)i                žvķsa / žessu

A  žannsi / žannsa / ženna       žessa                               žetta

                        

Monikko

žai(r)si / žessir                    žessar                              žessi

G  žessa / žessar(r)a

D  žessum / žeima

A  žassa                                 žessar                               žessi        

 

Riimuissa on lukuisia esimerkkejä tästä uudesta  pronominista (Wessén III:54-):

(3) raisti stain žansi 'reste denna sten'  'pystytti tämän kiven'

(4) lit raisa stain žina  'lät resa denna sten' 'antoi pystyttää tämän kiven'

(5) fotr risti runaR žasi 'Fot ristade dessa runor'  'Fot piirsi nämä riimut'

 

žęn-pronominia käytettiin paljon itsenäisesti; tätä uutta ei, vaan se oli riimuruotsissa pääasiassa adjektiivinen eli liittyi suoraan substantiiviin (Wessčn III:54).

 


 

4.4. Relatiivipronominit        ylös

 

Nykyruotsi  1906-        ylös

 

Nykyruotsin relatiivipronominit ovat vilken, vad[20] ja tavallisin relatiivilausetta aloittava sana som, jonka SAG laskee kuuluvaksi alistuskonjunktioiden luokkaan.[21] Genetiivimuotona käytetään tavallisimmin muotoa vars, mutta vilken-pronominin genetiivejä (vilkens, vilkets, vilkas) näkee myös, kuitenkin enimmäkseen vain monikkomuotoa vilkas.

 

Vilken-pronominia voidaan käyttää myös attribuuttina: folkpartiet, centern, vpk och moderaterna, vilka partier alla var… Käyttö rajoittuu vanhahtavaan ja byrokraattiseen tyyliin (SAG 2: 351).

 

 

Nuorempi uusruotsi  1732-1906        ylös

 

Nuoremman uusruotsin pronominit ja käyttö olivat pääasiassa samat kuin nykyruotsin; oikeinkirjoitus vain vaihteli ja attributiivisen vilken-pronominin käyttö oli tavallisempaa.

 

Relatiivinen där (der)

 

Sahlstedtin sanakirjassa (1773) ovat relatiivipronominit som, hwilken ja hwad[22], mutta siinä ei mainita relatiivi-ilmauksissa käytettyä sanaa där [23], joka kuitenkin esiintyy vielä esim. Linderin kieliopissa (1886) ja SAOL:n toisessa painoksessa 1874 relatiivisen ilmauksen osana.  Kummankin mukaan där (der) voi  liittyä den-pronominiin relatiivisena: Den der icke är emot oss, han är med oss Mark. 9:40 (Linder 1886:119). Ilmausta käyttivät Linderin mukaan myös "uudemmat kirjailijat" joko välttääkseen relatiivisten som- ja hvilken-sanojen toistoa, matkiakseen vanhahtavaa tyyliä tai ihan turhaan (s. 119). Linderin mukaan ilmausta pitäisi välttää, koska se voidaan sotkea  den där -yhdistelmään.

 

 

Vanhempi uusruotsi   1526-1732        ylös

 

1600-luvun relatiivipronominit

 

1600-luvulla relatiivipronomineina oli, paitsi som ja vilken  myös then, thet, the , hwem (merkityksessä 'den som') ja hwad (yhdistelmässä 'allt vad'.

 

Grammaatikko Aurivilliuksella on myös "relatiivisanojen"[24] joukossa hwar, jonka yksikön genetiivi on hwars; monikon genetiiviä ei sanasta voi muodostaa. Muinaisruotsissa pronominilla oli monia funktioita, joista relatiivipronominina toimiminen oli yksi. Pääsana voi olla kauempana lauseessa, kun relatiivipronominina on taipuva vilken[25]: .. har hon förmahnt amman att hafwa acht på barnet, hwilken lagt det i waggan (Turun Akatemian konsistorin pöytäkirjat vuodelta 1688).

 

Agneta Horn käyttää relatiivipronominina enimmäkseen som-sanaa, aivan nykysääntöjen mukaan (som-sanaan kuuluva prepositio lauseen lopussa jne.).

 

Atrributiivisesta käytöstä on esimerkki mm. otteessa Tukholman kaupungin pöytäkirjasta vuodelta 1550: … 22 march, medh huilke peningar han siig well åthnóie lotth

 

then-pronominin käytöstä tarjoaa esimerkin jouluevankeliumi Kustaa Vaasan Raamatussa: Och j then samma egnden woro någhre Heerdar/ the ther wakadhe (GVD 1541) ... alle the thet hörde

 

vilken-pronominin taivutus

 

Aurivillius (1684) antaa seuraavan vilken-pronominin taivutuskaavan (s.118):

 

      Hwilken                                    Hwilket

      Masculin. et Femin.                   Neutrum

 

Yksikkö

N    hwilken                                    hwilket

G    hwilkens                                  hwilkets

D    hwilkom                                   hwilko, hwilket

A    hwilken                                    hwilket

 

Monikko

N    hwilka                                      hwilka

G    hwilkas                                    hwilkas

D    hwilkom                                   hwilkom, hwilka

A    hwilka                                      hwilka

 

                                                   

Nuorempi muinaisruotsi   1375-1526        ylös

 

vilken

 

Vanhempien relatiivisanojen lisäksi (joista enemmän seuraavassa) nuoremmassa muinaisruotsissa alettiin käyttää kysymyspronominia vilken relatiivipronominina. Käyttöön vaikuttivat sekä latina että alasaksa, joissa vastaavat kysymyssanat (lat. quis,  alasaksa welker) toimivat myös relatiivisina.

 

Teksteissä on käytöstä runsaasti esimerkkejä:

vnfig iach iders kerlige scriffuelse oc faderlige rod nw for nogre daga, huilke jach … anamade (Kristina Magnusdotterin kirje noin vuodelta 1515)

… skal ikke i myne ęrende haffua mųde framdelis, hwaske til santh eller osanth, til huilkit  mik Gudh …ma hielpa (Kristina Magnusdotter)[26]

 

then

 

then oli edelleen tavallinen:

ęn ider eth ord tiltala, thet ider skulde mistękkias (Kristina Magnusdotter)

…och i … mik forlate werdighinss myn broth, thet mik offuersakt ęr (Kristina Magnusdotter)

vtan jach nw motte faa iders werdighetz wenskap och hyllest ighen, then jach formerker migh nw haffua mysth. (Kristina Magnusdotter)

thet kenne Gud oc sancta Birgitta, them  jach iders faderlige werdighet ųdhmjukelica … befeller …(Kristina Magnusdotter)

 

som

 

som tuntuu olleen joka tapauksessa useimmin käytetty relatiivisana tällä kaudella.

 

 

Vanhempi muinaisruotsi   1225-1375        ylös

 

Tavallisin relatiivisana oli sum, muita olivat ęr, jota käytettiin ainoastaan tällä kaudella (Wessén I:86), ja Žęr. Wessén luokittelee kaikki nämä sanat partikkeleiksi, jotka ovat vähitellen tulleet käyttöön relatiivilauseen merkitsijöinä (Wessén III:236). Kaikki nämä kolme ovat taipumattomia, mikä onkin partikkeleille ominaista. Vaikka siis sanaluokka tässä yhteydessä on väärä, sanat käsitellään tässä käytännöllisistä syistä.

 

ęr

 

ęr on Wessénin  mukaan alun perin subjektina toimiva yksikön maskuliinin pronomini (vrt saksan er). Vanhimpina aikoina voitiin valita, käytettiinkö demonstratiivipronominin jälkeen relatiivisanaa vai ei (Wessén III:237). Wessén antaa esimerkkeinä vaihtoehdot

dręng žann, međ Knuti var    tai

dręng žann, er var međ Knuti.

 

Lisää esimerkkejä lakiteksteistä (Wessén III:238):

Bųte žrim markum žęn, ęr mylnu a (VgL I:1)

Ža skal žęn , ęr sarghadi, laghę buž (VgL)

Svnnundaghin žęn, ęr nęst ęr ęptir Martensmessu dagh (VgL)[27]

 

Esimerkkejä sum-partikkelin käytöstä ks. Wessén III:239-241.

 

 

žęr

  

Esimerkkejä relatiivipartikkelin žęr käytöstä ks. Wessén III:143-244):

 

Kombęr nokor innęn žęn stęmpnudagh, žęr forfall wet … (UL)[28]

Aghin žęssa xl markir že, žęr botena atto (DL)[29]

Hawi žęn wizord, žęr wita wil bolagt (DL)

 

Mutta DL:n kirjoittaja käyttää myös sum-partikkelia: hawi han wizorđ, sum halda wil…

 

Tiivistelmä

 

Wessén esittää seuraavan yhteenvedon kauden relatiivisanojen jakaumasta: ęr esiintyy vain maakuntalaeissa, nuoremmassa muinaisruotsissa sen korvasivat sum ja žęr. žęr esiintyy erityisen usein seuraavissa teksteissä: Erikskrönikan, Eufemiavisorna ja Pyhän Birgitan kirjoittamat ja hänen nimiinsä viedyt tekstit. Se oli hyvin tavallinen yleensäkin nuoremman uusruotsin kauden teksteissä, mutta 1500-luvun jälkeen se käytännöllisesti katsoen hävisi. 1800-luvulla ja myöhemminkin satunnaisesti esiintyy ilmausta den där (vrt. kehitys nuoremman uusruotsin kaudella).

 

 

Riimuruotsi  800-1225        ylös

 

Relatiivilauseiden synty

 

Relatiivilauseet ovat syntyneet rinnasteisista lauseista, mutta vähitellen relatiivilauseeseen on tullut sanajärjestys, joka osoittaa sen olevan sivulause:

byki arby (Sö 214)[30] =(han) bodde i Arby

i myriby buki (U 355) = (som) bodde i Mörby.[31]

 

Relatiivisuutta ei siis tarvinnut osoittaa relatiivipronominilla tai -partikkelilla.

 

Relatiivilause saattoi myös liittyä demonstratiiviseen korrelaattiin ilman relatiivipartikkelia:

ek erilaR sa wilagar hateka 'jag Erilar den, (som) heter den trollkunnige'

sA žAt bAriutiž 'den detta bryter*, siis ilman partikkelia, mutta

sAR žAt bArutR 'den som detta bryter',

jolloin sAR todennäköisesti on yhdistelmä kolmannen persoonan pronominista sa ja relatiivipartikkelista eR, joka riimuissa on kirjoitettu iR, iaR  (vrt. myöhempi ęr).[32]

 

sum

 

sum esiintyi relatiivipartikkelina jo viikinkiajan riimuissa:

raži tekr žaR ryn si runum žim sum bali risti 'Tyde den man, som runvis är, de runorna, som Balle har ristat'

sa hit aki sims uti furs 'Den hette Åke, som omkom utomlands' (sims<relatiivipartikkeli sem + es) (Wessén III:240).

 


Kirjoittanut Seija Tiisala vuonna 2006. Päivitetty tammikuussa 2007.

ylös


[1]  Modernista terminologiasta kiinnostunut voi tutustua pronomineihin sellaisista uusista kieliopeista kuin Svenska Akademiens grammatik (SAG) ja Iso suomen kielioppi.

[2] Tästä on jälkiä nykykielessäkin: människa - hon; klocka - hon (ruotsinruotsissa).

[3]  Taaksepäin, aikaisempaan viittaava pronomini.

[4] Siis sellaisiin sanoihin, jotka aikaisemmin olivat joko maskuliineja tai feminiinejä.

[5] Pronominit ovat kaikissa kielissä yleensä suljettu luokka, johon harvoin tulee uusia jäseniä. Vanhat muodot voivat kadota (engl thou) tai niiden käyttö vähenee tai muuttuu, mutta ihan uusia persoonapronomineja ei juuri synny, ei ainakaan kielissä, joissa kirjakieli on niin vakiintunutta kuin ruotsin kielessä 1600-luvulla.

[6] Vastenmielisyys ni-sanaa kohtaan kohteliaisuusmuotona eli pitkään (ja elää edelleenkin?), sillä sitä pidettiin alentuvuuden merkkinä. Voi olla, että Ruotsissa kaikkialle levinnyt sinuttelu pohjautuu tähän vastenmielisyyteen: mikä tahansa on parempi kuin ni.

[7] Vrt Frödingin runo Erk du, Maja du, var ska vi ta't?

[8] Mutta NT 1526: är thet tw

[9] Söderwall: iach,jach, jack, jagh, jag, iäk,  iäc, jäk,  jäc, iek, jek ja verbiin liittynenä k: vilik (=ville iak). Minkä tavallisempi sana, sen enmmän todisteita vaihtelusta on säilynyt.

[10] Söderwall: wir, wi, vi, wii, wy

[11] Söderwall: Žerra, Žerrä, Žerre, Žärra, Žärrä, dera, theras, theres, teres, therris, theris

[12] Taivutus Gudrun Petterssonin mukaan (Svenska språket under sjuhundra år. 1996, s. 93)

[13] bro on feminiini.

[14] Wessén III:48-49

[15] Tarkoittaa enemmän kuin yksi ja vähemmän kuin kolme, siis vit =vi två, it = i (ni) två.

[16] Wessén I:83

[17] Palm, Rune 2004. Vikingarnas språk 750-1100.

[18] SAG sijoittaa nykykielen vastaavat pronominit luokan relationella pronomen alaluokaksi komparativa pronomen.

[19] Agneta Horn kirjoittaa päiväkirjassaan huru dan, mutta sådana.

[20] allt vad; vad = det som

[21] Samoin tekee jo Wessén, joka kutsuu sitä partikkeliksi (Svensk språkhistoria III:236).

[22] Hwad, Quod, alias Hwilket, ex. gr. Hwad godt är

[23] Vrt muinaisruotsin relatiivinen Žär.

[24] Relatiivisanoihin ("Relativorum") hän laskee myös sanat han, hon, däth sekä siälff (s. 117-118).

[25] Oikeinkirjoitus vaihteli hwilken, hvilken , hwilcken (Thuronius), huilken (Turun Akatemian kons. 1645)

[26] huilkit viittaa siis edellä olevaan asiakokonaisuuteen, ei yksittäiseen pääsanaan.

[27] Lisää esimerkkejä ja niiden tarkempi analyysi ą Wessén III:238-239

[28] Upplandslagen

[29] Dalalagen

[30] Södermannalagen

[31] Wessén III:229

[32] Wessén III:230.

 

ylös