Kielikoulutuspoliittinen projekti KIEPO

Opettajankoulutus

Rakenteellinen kehittäminen

Opettajankoulutuksen valtakunnallisen suunnittelun ja opiskelijoiden työllistymisen kannalta on olennaisen tärkeää, että koulutuksen volyymit suunnitellaan todellisen tarpeen mukaisesti. Kielten opettajatarpeita on yleensä selvitetty erityisesti perusasteen ja lukion aineenopettajakoulutuksen näkökulmasta. Kielten opettajia tarvitaan kuitenkin enenevässä määrin myös muilla koulutusasteilla, mikä on otettava koulutuksen suunnittelussa huomioon. Lisäksi opettajankoulutuksen resurssit ja opetustarjonta jakaantuvat epätarkoituksenmukaisesti. Joissakin yliopistoissa tarjolla olevat opettajankoulutuksen kiintiöpaikat ovat kysyntään nähden täysin riittämättömiä, kun taas muualla kiintiöihin jää vuosi toisensa jälkeen tilaa.

KIEPO-projektin suositukset:

• Opetusministeriö teettää kielten opettajien tarpeesta kaikki
koulutusasteet kattavan, laaja-alaisen selvityksen, joka sisältää myös suomi ja ruotsi toisena kielenä -opettajien, oman äidinkielen opettajien, kotimaisten kielten kielikylpyopettajien sekä vieraskielistä opetusta antavien opettajien tarpeen kartoituksen. Selvitystä ei tehdä pelkästään eläköitymisennusteiden avulla vaan pohjaksi tarvitaan muun muassa laaja kysely kuntiin ja eri koulutusasteiden oppilaitoksiin.

• Selvityksen jälkeen opetusministeriö luo pysyvän järjestelmän opettajatarpeen ennakointiin ja seurantaan. Näin mahdollistetaan pitkäkestoiset päätökset kiintiöstä sekä tutkinnon aikaisiin että niiden jälkeisiin pedagogisiin opintoihin.

• Selvityksen pohjalta opetusministeriö laatii yhteistyössä yliopistojen
kanssa valtakunnallisen suunnitelman kielten opettajien koulutuksen laajuudesta, jakaantumisesta eri kieliin ja eri koulutusasteille.

• Suunnitelmaan sisällytetään myös ehdotus työnjaosta eri yliopistojen välillä. Tämä mahdollistaa yliopistojen erikoistumisen tiettyjen kielten, suomi (ruotsi) toisena ja vieraana kielenä opettajien, tietyn koulutusasteen tai koulutusmuodon (kotimaisten kielten kielikylpy, vieraskielinen opetus) opettajien kouluttamiseen.

• Lisäksi selvitetään ammatillisten opettajakorkeakoulujen roolia erityisesti ammatilliseen koulutukseen suuntautuvien kieltenopettajien koulutuksessa.

• Opetusministeriö ja yliopistot harkitsevat, voidaanko opettajankoulutusta keskittää valtakunnallisesti vain tiettyihin yliopistoihin. Näin muut yliopistot voisivat keskittää voimavarojaan muiden kieliasiantuntijoiden koulutukseen.

Opettajankoulutuksen sisällöllinen kehittäminen

Kielten opettajankoulutuksen sisällöt, toteuttamistavat ja yhteistyön toimivuus ainelaitosten ja opettajankoulutuslaitosten välillä vaihtelevat yliopistoittain. Näin opettajat saavat varsin erilaiset valmiudet työhönsä eri yliopistoissa.

Nykyinen kielten opettajien koulutus on painottunut nimenomaan yleissivistävän puolen koulutukseen. Opettajankoulutuksen tulisi kuitenkin vastata myös muiden koulutusasteiden ja laaja-alaistuvan opettajan työn tarpeisiin.

KIEPO-projektin suositukset:

• Ainelaitokset ja opettajankoulutuslaitokset lisäävät yhteistyötään. Ainelaitokset tarjoavat opettajaksi valmistuville ainelaitoksilla pedagogisesti suuntautuneita sisältövaihtoehtoja ja tukevat opinnäytetöiden aihevalinnoilla opettajaksi kasvamista. Opettajankoulutuslaitokset huolehtivat yleisen kasvatusnäkökulman lisäksi erityisesti kielikasvatuksen pedagogisista sisällöistä.

• Opetussuunnitelmia uudistetaan niin, että monikulttuurisuuteen, monimediaisuuteen ja erilaisten oppijoiden opettamiseen liittyvät näkökulmat realisoituvat myös opettajankoulutuksen omissa työtavoissa.

• Aineenopettajat valitaan pääsääntöisesti suoravalinnan kautta, sillä se mahdollistaa eheän opintopolun rakentamisen ja paremman opintojen suunnittelun ja aikataulutuksen. Tästä huolimatta pidetään yllä koulutuksen joustavuutta muun muassa takaamalla tietty kiintiö ns. aineenopettajien erillisiin opintoihin.

• Opettajankoulutuksen sisältöjä ja siihen liittyvää harjoittelua kehitetään niin, että opiskelijoilla on nykyistä paremmat mahdollisuudet erikoistua myös esimerkiksi varhaiseen, aikuisten ja erityisalojen kielenopetukseen ja suomi (ruotsi) toisena ja vieraana kielenä -opetukseen.

• Rakennetaan nykyistä systemaattisempi järjestelmä harjoittelukoulujen ja kenttäkoulujen yhteistyöhön. Opetusharjoittelun kustannukset selvitetään valtakunnallisesti ja tehdään yhteiset periaatteet kenttäkoulujen ohjausvastuun resursoinnista. Huolehditaan ohjaavien opettajien ammattitaidosta ja täydennyskoulutuksesta.

• Parannetaan aineenopettajakoulutettavien mahdollisuuksia saada luokanopettajapätevyys ja tiivistetään yhteistyötä luokanopettaja- ja aineenopettajakoulutusten välillä.

• Varhaiskasvattajien ja luokanopettajien koulutuksessa lisätään äidinkielen ja muiden kielten kielikasvatukseen liittyviä opintoja. Muiden kuin kieliaineiden aineenopettajien koulutukseen lisätään kieliopintoja ja kannustetaan uudenlaisiin aineyhdistelmiin, jotta vieraalla kielellä opettamisen tasoa voidaan nostaa.

Opettajien täydennyskoulutus

Opettajien täydennyskoulutusta arvioineissa raporteissa tuodaan esille huoli täydennyskoulutuksen alueellisen ja sisällöllisen tasa-arvon toteutumisesta. Myös tarjolla olevan koulutuksen laadunvarmistuksessa ja vaikuttavuudessa on parannettavaa.

Suuri osa tarjolla olevasta täydennyskoulutuksesta on nykyisin yksilö- ja kurssilähtöistä, enimmäkseen 1–5 päivää kestävää koulutusta. Täydennyskoulutus olisikin nähtävä huomattavasti nykyistä laajemmin yksilön ja työyhteisön kehittämiseen pyrkivänä pitkäkestoisena toimintana. Täydennyskoulutuksen nykyinen rahoitusjärjestelmä on myös omiaan lisäämään pirstaleisuutta, sillä se suosii lyhytkestoista koulutusta. Täydennyskoulutuksen tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon koulujen ja opettajien tarpeet.

KIEPO-projektin suositukset:

• Täydennyskoulutuksen resurssit suunnataan pitkäkestoiseen täydennyskoulutukseen.

• Täydennyskoulutukselle laaditaan pitkäjänteinen suunnitelma, joka pohjautuu tarvekartoituksiin. Kartoituksia toistetaan säännöllisin väliajoin.

• Erityisesti opettajankoulutukseen profiloituneille yliopistoille annetaan nykyistä suurempi rooli täydennyskoulutuksen suunnittelusta ja toteutuksesta. Myös ammatillisten opettajakorkeakoulujen roolia ammatillisen koulutuksen kieltenopettajien täydennyskouluttajana selvitetään.

• Täydennyskoulutus suunnitellaan sisällöllisesti ja organisoidaan uudelleen niin, että koulutus nähdään osana opettajien jatkuvaa ammattitaidon ylläpitoa. Mentoroinnista ja työssäoppimisesta tehdään osa täydennyskoulutusprosessia ja siihen osallistuminen nähdään opettajien oikeutena ja velvollisuutena tiettyjen työssäolovuosien jälkeen. Uudentyyppinen täydennyskoulutusmalli pilotoidaan ja sen pohjalta kehitetään valtakunnallinen malli.

• Opettajien oman kielitaidon ylläpitoa ja kehittämistä tuetaan hyödyntämällä erilaisia vaihtomahdollisuuksia ja kansainvälisiä verkostoja. Opettajille järjestetään mahdollisuuksia kehittää omaa kielitaitoaan säännöllisesti esimerkiksi kohdekielellä tapahtuvan koulutuksen kautta.

• Opettajankouluttajille, harjoittelukoulujen ja kenttäkoulujen opettajille järjestetään säännöllisesti täydennyskoulutusta.

Maahanmuuttajien oman äidinkielen opettajien koulutus

Suuri osa oman äidinkielen opettajista toimii tehtävässään vailla muodollista
kelpoisuutta. Oman äidinkielen opettajille ei ole määritelty kelpoisuusehtoja, eikä heitä varten ole omaa kouluttautumisväylää. Vain pieni osa omassa maassaan opettajankoulutuksen hankkineista on voinut pätevöityä suomalaisen koulun opettajan tehtäviin. Pätevöitymiskoulutus on toistaiseksi ollut satunnaista, ja se on perustunut erilaisiin hankerahoituksiin.

KIEPO-projektin suositukset:

• Oman äidinkielen opettajien kelpoisuusehdot määritellään, ja opettajille kehitetään kouluttautumisväylä jonkin korkeakoulun yhteyteen. Työkokemusta jo hankkineille räätälöidään oma pedagogisten opintojen suoritusmuoto (ns. työssäoppimisen malli).

• Omassa maassaan opettajankoulutuksen hankkineille oman äidinkielen opettajille järjestetään yhtenäinen täydennyskoulutus, jonka avulla he voivat pätevöityä suomalaisen koulun opettajaksi.

Suomi toisena kielenä -opettajien koulutus

Perusopetuksessa ja toisella asteella S2-opetusta antavien opettajien
kelpoisuusehdot on säädetty samoiksi kuin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajilla. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan pätevyys vailla perehtymistä suomeen toisena kielenä ja kielitaidon arviointiin ei kuitenkaan takaa opetustyön edellyttämää osaamista. Valmistavan opetuksen opettajille ei ole määritelty kelpoisuusehtoja, ja tehtävässä toimivien opettajien koulutustaustat vaihtelevat suuresti.

KIEPO-projektin suositukset:

• S2-opettajina toimivien kelpoisuusehdot määritellään uudelleen mahdollistamalla erilaiset, työnkuvan kannalta relevantit aineyhdistelmät. Valmistavan opetuksen opettajille määritellään kelpoisuusehdot samoin periaattein.

• Opettajankoulutusta resursoidaan siten, että turvataan riittävä määrä S2- ja R2-opetukseen erikoistuneita opettajia eri koulutusasteille. Opettajakoulutettaville määritellään itsenäiset kiintiöt irrallaan muiden aineiden kiintiöistä.

• Alan opettajankoulutus keskitetään esimerkiksi kahteen tai kolmeen
yliopistoon. Valinnan kriteerinä käytetään yliopistojen panostusta alan tutkimukseen ja kehittämistyöhön ja toisaalta yliopiston edellytyksiä tarjota monipuolisia harjoittelumahdollisuuksia eri koulutusasteilla.

  • Ks. tarkemmin loppuraportista Peppi Taalaksen ja Eija Aallon artikkelista Opettajuus.nyttoiminnallisen opettajankoulutuksen haasteita
  • Ks. ruotsinkielisestä opettajankoulutuksesta loppuraportista Kaj Sjöholmin ja Anna-Lena Østernin artikkelista Perspektiv på språklärarutbildning för svenskspråkiga i Finland
  • Ks. uusista oppimisympäristöistä ja oppimateriaaleista loppuraportista Peppi Taalaksen artikkelista Joustavat oppimisen mallit ja teknologian integraatio – kielenopetuksen muuttuvat mediamaisemat

  • Opettajankoulutukseen liittyvää materiaalia löydät täältä.
Ajankohtaista

Seuraavat tapahtumat

Yhteystiedot

Sari Pöyhönen                (projektin sihteeri)

Projektin sisäiset dokumentit
  • muistiot
  • pöytäkirjat
  • työryhmien tuotokset
  • muuta