11.09.2017

Mistä tänään kohistaisiin?

Keväällä humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa pyöräytettiin käyntiin Mediakohu-hanke. Nimensä mukaisesti hankkeessa tutkitaan julkisuudessa kuohuntaa ja moraalikeskustelua herättäviä tapahtumia, mutta myös sitä, miten informaatio ja erityisesti disinformaatio leviävät netissä. Hankkeessa selvitetään myös, kuinka tiedotusvälineet, somealustat ja näillä alustoilla tapahtuva keskustelu osallistuvat mediakohuihin ja (dis)informaation leviämiseen.

– Keskitymme nopeasti leviäviin ja paljon huomiota herättäviin tapahtumiin, Jonne Arjoranta tiivistää Mediakohu-hankkeen fokusta.

Mediakohun anatomiassa on Arjorannan mukaan havaittavissa toistuvia kaavoja. Tyypillisesti ensin tapahtuu jotain ristiriitaista, ja tähän ottavat kantaa sellaiset tahot, jotka saavat kiinnitettyä median huomion. Tästä seuraa ensimmäinen uutiskierros. Tämän jälkeen alkaa somemyllytys, jossa kannat tyypillisesti kärjistyvät. Tätä vaihetta seuraa yleensä toinen uutiskierros, jossa kirjoitetaan käynnissä olevasta keskustelusta.

– Ilmaisut, kuten somekohu ja someraivo ovat yleistyneet. Tämä on mielenkiintoinen tapa jäsentää asiaa. Someraivo saattaa medialle tarkoittaa, että muutama kymmenen ihmistä kommentoi kriittisesti jotain asiaa. On tärkeää pitää mielessä, että kun media uutisoi somekohusta, niin siinä ovat myös taloudelliset vaikuttimet taustalla, Arjoranta huomauttaa.

Jonne Arjoranta.jpg

Arjorannan mukaan on varmaa, että ainakin osa mainontaan ja markkinointiin keskittyvistä tahoista tuntee mediakohun dynamiikan ja käyttää sitä hyväkseen. Tällöin joko rakennetaan tietoisesti media- tai moraalikohuja, joiden avulla päästään tuomaan omaa asiaa esiin, tai hyväksikäytetään jo olemassa olevaa kohua.

– Tällaista on kyllä tehty jo pitkään. Esimerkiksi kun videopelien väkivaltaisuudesta oltiin 1970-luvulla huolissaan, eräs pelifirma julkaisi tietoisesti väkivaltaa korostavia mainoksia ja järjesti protesteja konttorinsa eteen, jotta aihe näyttäisi mahdollisimman kiistanalaiselta. Tällä sai tietenkin paljon mediahuomiota, joka näkyi suoraan myynnissä. On vaikea sanoa, onko tämä yleistynyt, mutta ainakin se on tietoisena strategiana tullut näkyvämmäksi, Arjoranta sanoo.

Kohut mediakasvatuksen välineenä

Mediakohu-hankkeen yhtenä tavoitteena on päästä tekemään yhteistyötä paikallisten koulujen kanssa ja kehittää mediakasvatuksellista materiaalia näiden aiheiden käsittelyyn. Arjoranta kuitenkin huomauttaa, että pelkkä taito lukea mediaa kriittisesti ei riitä.

– Medialla on monia vaikutusprosesseja, joihin pelkällä kriittisyydellä ei pääse käsiksi. Lukijana ei pääse esimerkiksi vaikuttamaan siihen, mitä media valitsee uutisjutuiksi, Arjoranta selventää.

Tärkeää on myös löytää käsitteet, joilla asioista puhutaan. Arjoranta näkee yhtenä mahdollisena ongelmana sen, että meillä ei ole toimivaa tapaa keskustella ns. vastamediasta. Terminä ”vastamedia” tuottaa mediatason tasapuolisuusharhan ja siihen liittyy myös hieman glorifioiva sävy.

– Ajoittain käy niin, että ns. vastamedia uutisoi jonkin asian ennen mitään muuta lähdettä ja sattuu olemaan asiassa oikeassa. Ne ovat tapauksia, joissa vastamedian lukijakunta saa vahvistusta käsitykselleen, että kyseistä mediaa kannattaa seurata. Tämä auttaa osaltaan ymmärtämään, mistä tasapuolisuusharha syntyy, Arjoranta kertoo.

Kohut paljastavat kulttuurisia kipupisteitä

Tyypillisiä mediakohujen ja kiivaiden keskustelujen aiheita ovat kulttuurin kiista-alueet, kuten seksuaalisuus, vähemmistöt ja maahanmuutto. Näissä kiistoissa yritetään vahtia mistä puhutaan, miten puhutaan ja kuka saa puhua. Silloin kohulla on myös sosiaalisen rajanvedon tarkoitus.

– Tässä on havaittavissa poliittista polarisoitumista, mutta ei ehkä kannata yliarvioida niin sanottujen kuplien roolia. Kun tarkastellaan ihmisten sosiaalisia verkostoja, niin kuplat ovat kyllä nähtävissä, mutta eivät kauhean vahvoina. Ihmisten sosiaaliset verkostot näyttäisivät olevan moninaisempia kuin mitä kuplakeskustelu antaa ymmärtää, Arjoranta sanoo.

Kohuja ei syntyisi ilman tavallisia ihmisiä. Kohun logiikka edellyttää, että ihmiset menevät siihen mukaan, esimerkiksi kommentoimaan kärkevästi sosiaalisessa mediassa. Tavallisen ihmisen vastuusta Arjoranta painottaakin, että jokainen voi miettiä kohdallaan sitä, millä tavalla ottaa kantaa keskusteluihin: ruokkiiko kohua vai pyrkiikö jollain lailla hillitsemään sitä tai asettamaan sitä laajempiin kehyksiin.

– Kohut paljastavat myös sen, että olemme hyvin sosiaalisia. On hyvin inhimillistä tempautua niihin mukaan, Arjoranta toteaa.

Mediakohu-hanke:

  • Rahoittaja: Koneen Säätiö (6 kk:n starttirahalle haetaan jatkoa)
  • Vastuullinen johtaja: Urpo Kovala
  • Hankkeen muut tutkijat: Tuija Saresma, Irma Hirsjärvi, Maria Ruotsalainen ja Jonne Arjoranta
  • Hankkeen nettisivut: https://mediakohu.fi/

Teksti ja kuvat: Sari Laapotti