31.10.2017

Utopia haastaa annetun todellisuuden

Utopia mielletään usein kirjallisuuden lajiksi. Utopia paikkana, jota ei ole, on tyypillinen Thomas Morelta ja klassisilta kirjailijoilta ja ajattelijoilta periytynyt käsitys. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen Utopia metodina -hankkeessa utopia sen sijaan määritellään ajattelumuodoksi, jonka avulla tutkitaan aikakautta annetun tilanteen ylitse.

– Utopia yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa olisi yhteiskuntakriittisen ajattelun menetelmä, hankkeen johtaja Olli-Pekka Moisio selventää.

Hankkeen tavoitteena on muotoilla uudenlainen yhteiskuntatieteellisesti orientoitunut käsitys utopiasta menetelmänä ja metodina yhteiskunnan ymmärtämiseen.

– Aina on ollut joukko haaveilijoita, jotka ovat vieneet yhteiskuntaa ja maailmaa eteenpäin. Tieteessä tällaisen ajattelun pitää olla tieteellisesti perusteltua, Moisio kertoo.

Utooppista ajattelutapaa testataan erilaisissa tilallisissa, ajallisissa ja toiminnallisissa yhteyksissä. Hankkeessa pohditaan esimerkiksi, miten huumorin, kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin kautta voisi edistää tai kehittää utooppista ajattelutapaa. Utopia on siis sovellettavissa varsin laaja-alaisesti yhteiskunnassa.

– Aina ei tule ajatelleeksi esimerkiksi arkkitehtuurin poliittista ulottuvuutta. Sillä säädellään ihmisten liikkumista tiloissa ja jopa sitä, millä tavalla tulemme yhteen. Meitä kuljetetaan kaupungeissa ja kauppakeskuksissa tiettyjä reittejä pitkin, vaikka kuvittelemme, että kyse on omista valinnoistamme. Tämä on myös markkinaehtoistettu, kauppoja ja mainoksia on juuri oikeissa kohdissa, Moisio sanoo.

Kaupunkisuunnittelun kohdalla voisi Moision mielestä pohtia ympäristöfenomenologisesti, minkälaisia ovat ne säröt, katkokset tai haasteet, jotka pakottavat meidät tarkkaavaisuuteen ympäristön kanssa.

– Jos tylsistyneenä antaa katseensa vaeltaa totutun suunnan ulkopuolelle, voikin huomata ympäristössä jotain uutta, kuten vaikka kauniita arkkitehtuurisia muotoja. Tässä tapahtuu ajattelun uudelleensuuntautuminen eli utooppinen hetki, Moisio kuvailee.

Utopia voi paljastua negatiivisen kautta

Moisio kertoo arvostavansa negatiivista ajattelua menettelynä: kuvataan inhimillisestä todellisuudesta negatiivisia piirteitä ja tuodaan esiin, että niiden pohjalla on kuitenkin positiivisia asioita, joihin pitäisi tarttua ja joiden avulla yhteiskuntaa voi kehittää.

ollipekkamoisio.jpg

– Esimerkiksi sosiaalisen median on osoitettu johtavan psyykkiseen oireiluun ja jopa masennukseen, mutta positiivinen puoli on, että ihmiset hakeutuvat toistensa luo edes sen tarjoamia reittejä pitkin. Se on sen utooppinen ulottuvuus, Moisio täsmentää.

Hankkeessa tutkitaan myös aidosti utooppisia liikkeitä, joissa ihmiset päättävät toimia toisin ja kehittävät yhteenliittymiä, kuten lähiruokapiirejä. Näillä yhteenliittymillä haetaan uudenlaista tapaa järjestää taloutta ja inhimillistä toimintaa. Tavoitteena on globaali oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja ekologisuus. Asiassa voi tosin nähdä myös kapitalismista juontuvan kääntöpuolen.

– Vaikka lähiruokapiirit periaatteessa ovat positiivinen asia, kyse on kuitenkin edelleen kuluttamisesta. Se on vain estetisoitu ja samalla eettisestä kuluttamisesta on tullut ihmisen markkina-arvoa lisäävä elementti. Onko se joillekin tapa ostaa hyvää omaatuntoa ja tiettyä statusta, Moisio pohtii.

Aitoa utopiaa koulutusjärjestelmään ja politiikkaan

Utooppisuus edellyttää Moision mukaan hyvin syvässä mielessä kriittistä ajattelua. Tällaisen ajattelun tavoitteena on jokin muu kuin oman ryhmän edun tai oman uran edistäminen.

Moisio toivoisikin, että koulutuksessa tuotettaisiin ajattelutaitoihin liittyviä prosesseja. Tutkimusten mukaan lapsuudessa luontainen utooppinen ajattelu ja kyky poikkeavien ratkaisujen löytämiseen heikkenee koulutusmäärän lisääntyessä, ja tähän pitäisikin löytää keinot iskeä.

– Miten voisimme koulutusjärjestelmässä kehittää sellaista ajattelutapaa, joka on järjestelmällistä ja faktoihin perustuvaa, mutta silti vapaata ja assosiatiivistakin? Tällaiselle ajattelulle todella olisi tarvetta esimerkiksi tekoälyn tuomien haasteiden edessä, Moisio huomauttaa.

Moisiota huolestuttaa myös se tapa, jolla nykypolitiikka on ottanut utooppisen ajattelun haltuun. Tällöin ei pyritä siihen, että ihmiset vapautuisivat elämään kykyjensä mukaisesti ja tavoittelemaan kokonaista kasvua ihmisenä, vaan ajattelutapaa käytetään omiin päämääriin.

– Koko aikakausi on pelkkää utooppista puhetta: haetaan uusia opetussuunnitelmia, työllistymisen tapoja ja innovaatioita, jotka perustuvat utooppiseen ajattele laatikon ulkopuolelta -fraasiin. Ovatko nämä utopioita, jotka nykyisestä yhteiskunnallisesta tilanteesta johtuen kääntyvät enemmän dystopioiksi, joilla puretaan loputkin rippeet hyvinvointivaltiosta, Moisio kysyy.

Utopiat tuntuvatkin istuvan Moision mukaan huonosti reaalipolitiikkaan. Useasta eri suunnasta tuleva välttämättömyyspuhe hautaa alleen ihmiskunnan oloja parantamaan pyrkivät utopiat.

– Poliitikot ehkä ajattelevat olevansa aikuisia ja utooppiset ihmiset nähdään naiiveina lapsina, koska lapsethan kykenevät aina ajattelemaan toisin, Moisio vertaa.

Utopia metodina. Yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuuksien artikulaatioita -hanke

  • Rahoittaja: Koneen Säätiö (2017–2019)
  • Hankkeen verkkosivu: https://utopiametodina.wordpress.com/
  • Hankkeen jäsenet: Olli-Pekko Moisio (vastuullinen johtaja), Teppo Eskelinen, Jarno Hietalahti, Mikko Jakonen, Keijo Lakkala, Aleksi Lohtaja ja Miikka Pyykkönen

Teksti ja kuvat: Sari Laapotti