21.01.2019

Kari Sajavaara -tunnustuspalkinnot Maiju Strömmerille ja professori Hannele Dufvalle

Soveltavan kielentutkimuksen keskus ja Kielikoulutuspolitiikan verkosto jatkavat Kari Sajavaaran rahaston vuonna 2007 aloittamaa työtä jakamalla Kari Sajavaaran nimeä kantavia tunnustuspalkintoja. Palkintojen tarkoituksena on antaa tunnustusta tieteellisesti ansiokkaasta tutkimuksesta ja yhteiskunnallisesti vaikuttavasta työstä soveltavan kielentutkimuksen alalla.

Kielikoulutuspolitiikan verkosto ja soveltavan kielentutkimuksen keskus myönsivät kaksi Kari Sajavaara -tunnustuspalkintoa muistoluennon yhteydessä perjantaina 18.1.2019. Toinen palkinto myönnettiin ansiokkaasta ja yhteiskunnallisesti merkittävästä soveltavan kielentutkimuksen alan väitöskirjasta ja toinen yhteiskunnallisesti merkittävästä elämäntyöstä kielikoulutuspolitiikan ja soveltavan kielitieteen alalla.

Maiju Strömmer palkittiin ansiokkaasta väitöskirjasta

Maiju-Strömmer.jpg

Maiju Strömmer väitteli filosofian tohtoriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2017. Strömmer on tutkinut väitöskirjassaan maahanmuuttajien mahdollisuuksia ja rajoituksia oppia suomea siivoustyössä. Suomessa ei ole aiemmin tarkasteltu kielenoppimista siivousalan kontekstissa. Aihe on kuitenkin erittäin tärkeä, sillä monet maahanmuuttajat työllistyvät siivousalalle Suomeen tullessaan.

Strömmerin työ problematisoi kielitaidon oppimista työelämässä: työpaikka on tärkeä oppimisympäristö, mutta työpaikoilla ja koulutuksessa tarvitaan tukea kielitaidon kehittämiseen.

Kielenoppimista tarkastellaan kehollisena ja materiaalisena toimintana. Tutkimus avaakin tärkeitä näkökulmia maahanmuuttajien työharjoittelukäytänteiden kehittämiseen ja työyhteisöihin integroitumisen edistämiseen. Yhtä lailla se haastaa maahanmuuttajien työllistymiseen ja urapolkuihin liittyviä kysymyksiä. Kielitaito ei itsessään vielä avaa väyliä oman alan tehtäviin, vaan koulutettujen maahanmuuttajien ammattitaito saatetaan usein sivuuttaa.

Maiju Strömmerin väitöskirja on sekä tieteellisesti ansiokas että yhteiskunnallisesti merkittävä ja rohkea.

Väitöskirja Mahdollisuuksien rajoissa: neksusanalyysi suomen kielen oppimisesta siivoustyössä on luettavissa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7265-3

Hannele Dufva palkittiin merkittävästä elämäntyöstä

DufvaHannele.jpg

Professori Hannele Dufva on toiminut pitkään soveltavan kielitieteen professorina Jyväskylän yliopistossa. Dufva on aloittanut tutkijan polkunsa Kari Sajavaaran opiskelijana, ja hän on keskeinen Sajavaaran elämäntyön jatkaja.

Dufvaa voidaan pitää tärkeänä vaikuttajana koko kielipedagogiikan alalla – hän on vaikuttanut erityisesti kieli- ja oppimiskäsitysten uudistajana ja nykyisen kielitietoisuusajattelun pohjustajana. Hän on tutkimuksellaan tuonut merkittäviä uusia näkökulmia esimerkiksi monikielisyyden tutkimukseen ja ravistellut vakiintuneita käsityksiä kielestä, kielen opetuksesta ja oppimisesta.

Dufva on tutkimuksensa ohella kouluttanut opettajia vuosikymmeniä sekä yliopistossa että erilaisissa täydennyskoulutustilaisuuksissa. Hän on myös osallistunut aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tutkija- ja opettajakollegat sekä opiskelijat pitävät Hannelea helposti lähestyttävänä ja kaikkia arvostavana hahmona, joka tekee työtään kollegiaalisessa hengessä ja pistää yhteisen edun etusijalle.

Professori Hannele Dufva pitää jäähyväisluentonsa perjantaina 8.2. klo 14 Jyväskylän yliopistossa salissa S212.

Lisätietoja:

Projektitutkija Erja Kyckling, Kielikoulutuspolitiikan verkosto
erja.p.kyckling(at)jyu.fi
040 8055 052

Tapahtumasta lisää Kieliverkoston verkkosivuilla: https://www.kieliverkosto.fi/fi/toiminta/kieliverkostossa-tapahtuu/kari-sajavaara-muistoluento-2019

Tapahtuman tiedote: https://www.kieliverkosto.fi/fi/toiminta/kieliverkostossa-tapahtuu/mita-on-monikielisyys-teollisuustyopaikoilla-kari-sajavaara-muistoluento-2019