17.05.2018

Suomalaisen pukeutumisen historiaa esillä Heinolassa – mukana tutkijoita Jyväskylän yliopistosta

Heinolan kaupunginmuseossa aukeaa kesäkuun alussa näyttely Kiireestä kantapäähän: Pukeutuminen identiteetin rakentajana, joka on avoinna syyskuun alkuun saakka. Näyttely nostaa esille vaatetukseen liittyviä erilaisia rooleja ja viestejä, jotka samalla kertovat myös suomalaisessa pukeutumisen historiassa tapahtuneista muutoksista.

– Aihepiiriä tarkastellaan muun muassa ihmisen elämänkaaren kautta. Esillä on erilaisiin juhliin liittyviä asuja, kuten kaste- ja hääpukuja, mutta myös arkisempia vaatekappaleita, kuvailee Heinolan museonjohtaja Terhi Pietiläinen.

Kuva 1 (AN).jpg

Näyttelyn vanhin asu (kuvassa vasemmalla) on 1800-luvun lopulta: kaunis valkoinen naisten juhlapuku kuuluu Heinolan kaupunginmuseon omiin kokoelmiin.

– Meillä on myös kattava kokoelma 1900-luvun nuorisomuotia. Heinolassa toimi aikoinaan James-farkkumerkin tehdas, joka oli lajissaan Pohjoismaiden suurin, Pietiläinen kertoo.

Näyttelyssä pääsee tutustumaan esimerkiksi naisille suunniteltuihin James-housuihin, joiden vetoketju on poikkeuksellisesti ommeltu sivulle.

– Näin tehtiin, koska naisten housuissa vetoketju ei voinut olla edessä. Sitä ei pidetty sopivana, museon amanuenssi Sirpa Juuti taustoittaa suosittujen farkkujen historiaa.

Näyttelyn taustalla uusi pukeutumishistoriallinen artikkelikokoelma

Naisten housuilla on kiinnostava historia, minkä tietää hyvin myös tutkijatohtori Arja Turunen Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitokselta.

– Naisten housujen käyttö alkoi yleistyä Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Housuista tuli valtavirtaa oikeastaan vasta 1970-luvun aikana, Turunen kertoo.

Turunen on toiminut yhdessä yleisen historian väitöskirjatutkija Anna Niirasen (JYU) kanssa näyttelyn pukeutumishistoriallisena asiantuntijana.

Näyttelyn teemat pohjautuvat kaksikon toimittamaan ja piakkoin julkaistavaan artikkelikokoelmaan, joka esittelee pukeutumisen historiaa 1500-luvulta 1970-luvulle saakka.

– Artikkelikokoelmassa tarkastellaan muun muassa 1500-luvun eliitin pukeutumista, 1700-luvun miesten peruukinkäyttöä ja trikoovaatteiden läpimurtoa 1960-luvulla, Niiranen kuvailee.

Kokoelmassa on mukana alan johtavia tutkijoita eri yliopistoista, myös Jyväskylästä.  

Brita Kekkosen vaatekokoelma esillä ensi kertaa

Pukeutumisen historian näyttely esittelee myös Brita Kekkosen (1927–2013) ainutlaatuista vaatekokoelmaa, joka kattaa Kekkosen itselleen valmistamia asuja 1950-luvun lopulta aina 1980-luvulle saakka. Brita Kekkonen (o.s. Fagerholm), seurasi valtakunnan politiikkaa läheltä sekä ministeri K.-A. Fagerholmin tyttärenä, suurlähettiläs Taneli Kekkosen puolisona että presidentti Urho Kekkosen miniänä.

Brita Kekkonen itse oli aito kosmopoliitti, joka asui elämänsä aikana muun muassa Italiassa ja Jugoslaviassa. Vaatekokoelma kertoo elämästä suomalaisen ja kansainvälisen politiikan näyttämöillä, mutta myös yksityisemmästä ihmisestä.

Kuva 2 (AN).jpg

Kokoelma kattaa sekä juhlavampia edustusasuja (kuvassa oikealla) että arkisempia vaatteita.

– Brita Kekkonen oli ompelijana hyvin taitava. Hän seurasi tarkasti aikansa muotia, Terhi Pietiläinen sanoo.

Maailmanlaajuisen muoti-ikonin Jacqueline Kennedyn vaikutus näkyy selvästi Kekkosen 1960-luvun garderobissa. 1970-luvun asuihin kuuluivat puolestaan suuret kuviot ja vahvat värit. 1980-luvulta asuja on jo huomattavasti vähemmän: silloin edustustehtävät vähenivät.

– Suomen mittakaavassa täysin ainutlaatuinen vaatekokoelma on nyt ensimmäistä kertaa näytteillä. Tätä voi pitää kulttuuritekona. Kiitämme Brita Kekkosen tytärtä Tea Kekkosta, joka on tarjonnut meille mahdollisuuden esitellä äitinsä vaatteita ja avannut myös pukujen taustalla olevia kiehtovia tarinoita, Pietiläinen kertoo tyytyväisenä.


Kiireestä kantapäähän: Pukeutuminen identiteetin rakentajana
-näyttely, avoinna 1.6.–2.9.2018.

Heinolan kaupunginmuseo
Kauppakatu 14 18100 Heinola Puh. Tiedustelut, opastukset, ryhmävaraukset 044 469 4363 / lipunmyynti 044 769 4215  museo@heinola.fi

Avoinna ti–su (11.00–16.00, ke jatkettu aukioloaika klo 18.00 saakka), suljettu ma

Lisätietoja:

Museonjohtaja Terhi Pietiläinen
044 5871 469
terhi.pietilainen@heinola.fi

Tutkijatohtori Arja Turunen, historian ja etnologian laitos
arja.h.turunen@jyu.fi

Väitöskirjatutkija Anna Niiranen, historian ja etnologian laitos
anna.a.niiranen@jyu.fi