13.05.2018

Digitaaliset metodit ovat jo täällä

Pasi Nevalainen

Digitaaliset tutkimusmenetelmät ovat nousseet viime aikoina esiin sangen usein. ”Big datasta” puhutaan niin paljon, että moni lienee jo kyllästynyt koko touhuun. Toivon ettei näin ole, koska digitaalisten metodien ansioista on syytä puhua lisää.

Tammikuussa Jyväskylässä järjestetyssä, Aalto yliopiston organisoimassa ja Koneen säätiön rahoittamassa Digital History Research Method Workshopissa tutustuimme käytännönläheisiin sovelluksiin, kuten konelukuun ja verkostoanalyysiin soveltuviin ohjelmistoihin.

Todellisuudessa digitaalisuus historiantutkimuksessa ei ole mikään uusi ilmiö, vaan tutkijat ovat käyttäneet erilaisia digitaalisia välineitä jo vuosikymmeniä; tietokoneita, digitoituja arkistoja, valokuvia, Excel-taulukoita. Kehitys ei saa pysähtyä. Tietokoneohjelmien avulla voidaan esimerkiksi entistä tehokkaammin analysoida ja havainnollistaa ihmisten välisiä verkostoja, oli kyse sitten politiikasta tai taloudesta. Tällaisista ohjelmistoista on hyötyä niin historiallisessa kuin etnologisessakin tutkimuksessa.

Tutkijoina meidän ei tietenkään kannata opetella kaikkia välineitä, vaan tiedostaa uusien menetelmien mahdollisuudet ja valita itsellemme parhaiten sopivat työkalut. Oleellisinta on huomata, että uudet tehokkaammat työkalut voivat muuttaa työskentelytapojamme sekä sujuvampaan että analyyttisesti mielekkääseen suuntaan.

Apinat ja kirjat

Digitoitujen lähteiden ja konelukemisen avulla voidaan käsitellä aiempaa selkeästi suurempia tietomääriä. Mikään ”arkistojen Google” ei tietenkään poista kontekstin tuntemisen merkitystä ja tarvetta sille, että tutkija tuntee aineistonsa kokonaisuutena. Mutta asiantunteva tekijä voi koostaa hyvinkin laajasta aineistosta haluamansa asiat nopeasti ja perinpohjaisesti.

Digitalisoimisen myötä aineistot ovat entistä helpommin saatavissa ja niitä voivat hyödyntää myös muut kuin arkistotyöskentelyyn rutinoituneet historiantutkijat. Tämä lisää yhteistyön mahdollisuuksia.

Verkon yli jaettujen dokumenttien ja aineistojen avulla tutkijat voivat tehdä aiempaa intensiivisempää yhteistyötä. Tutkimusryhmä voi siis olla fyysisesti hajautettu ja se voi koostua eri oppiaineiden erikoisosaajista. Yhteisellä ”työpöydällä” toimittaessa eri näkökulmat ja osaaminen on nivellettävissä yhteen läpi tutkimusprosessin. Tällöin myös tuloksilta voi odottaa entistä enemmän.

Uusien ja parempien työkalujen omaksuminen on järkevää - Helan oppiaineiden kehityksen kannalta jopa välttämätöntä.

Pasi Nevalainen on Suomen historian tutkijatohtori.