10.06.2013

Arkistonhallinnan maisteriohjelman opetussuunnitelma 2013-2015

Maisteriohjelman esittely

Arkistolaitoksen tehtävänä on varmistaa kansalliseen kulttuuriperintöön kuuluvien asiakirjojen säilyminen ja edistää niiden tutkimuskäyttöä. Kenen tehtävä on tulevaisuudessa hallita arkistoaineistojen käyttöä ja hakujärjestelmiä? Arkistonhallinnan maisteriohjelma yhdistää teoreettisen yliopistokoulutuksen alakohtaiseen, innovatiiviseen asiantuntijakoulutukseen. Maisteriohjelmasta valmistuvat työllistyvät asiantuntijatehtäviin muun muassa arkistolaitoksessa, museoissa, valtionhallinnon sekä kaupunkien ja kuntien arkistotoimessa, maanmittauslaitoksessa tai yksityisellä sektorilla.

Monitieteinen maisteriohjelma toteutetaan Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen (HELA) ja taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen (TAIKU) yhteistyönä. Pääainevaihtoehtoina ovat historia, etnologia, museologia, taidehistoria ja kirjallisuus. Arkistonhallinnan maisterikoulutus johtaa filosofian maisterin tutkintoon (120 opintopistettä).

Maisteriohjelman opintojen suorittaminen edellyttää henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) laatimista opintojen alkaessa. Opintosuunnitelmaan liitetään maisteriohjelmaan liittyvien opintojaksojen aikataulusuunnitelma. Tarvittavista siltaopinnoista sovitaan HOPS-keskustelun yhteydessä.

 

Maisteritutkinnon osaamistavoitteet

Maisteriohjelma rakentuu Jyväskylän yliopiston Humanistisen tiedekunnan hyväksymien yleisten osaamistavoitteiden mukaisesti. Ohjelmasta valmistunut

  • hallitsee oman tieteenalansa keskeiset sisällöt ja on syventänyt asiantuntemustaan yhdellä tai useammalla erityisalueella,
  • osaa tuottaa uutta tietoa ja toimia oman alansa kehittäjänä,
  • osaa käyttää eettistä harkintaa asiantuntijatehtävissä,
  • hallitsee monipuolisesti asiantuntijatehtävissä tarvittavat projektityön ja viestinnän taidot,
  • arvostaa ja osaa kehittää yhteistyötä monikielisissä ja -kulttuurisissa ympäristöissä,
  • tunnistaa oman osaamisensa vahvuudet ja on omaksunut elinikäisen oppimisen ajatuksen sekä
  • osaa jäsentää omaa osaamistaan suhteessa työllistymistavoitteisiinsa ja omaa valmiudet tieteelliseen jatkotutkimukseen omalla alallaan.

Maisteriohjelma sisältää myös arkistonhallintaan liittyviä, alakohtaisia osaamistavoitteita. Niiden mukaisesti ohjelmasta valmistunut

  • tuntee aineistojen hallintaa, hakua ja käytettävyyttä edistävät tiedon organisointi- ja kuvailumenetelmät ja osaa huomioida erityisesti digitaalisten aineistojen säilyvyyden ja käytettävyyden,
  • on omaksunut johto- ja asiantuntijatehtäviin tarvittavan teoreettisen ja ammatillisen tietopohjan sekä ongelmanratkaisutaidot ja tunnistaa johtamiseen liittyvät prosessit,
  • tunnistaa oman asiantuntijuutensa ja osaa johtaa asiantuntijaorganisaatiota,
  • tuntee asiakirjahallinnan juridiset ja eettiset perusteet ja osaa tehdä näihin liittyen perusteltuja, muun muassa aineiston seulontaan ja käyttöön liittyviä päätöksiä,
  • kykenee hakemaan tietoa, analysoimaan aineistoja ja tuottamaan uutta tietoa sekä kirjallisesti että suullisesti,
  • osallistuu aktiivisesti asiakirjahallintaa koskevaan keskusteluun kommentoiden, vertaillen, yleistäen ja uusia näkökulmia kehittäen sekä
  • hyödyntää ja soveltaa tutkimustietoa käytännön työtehtävissä ja ymmärtää asiakirja-aineiston tutkimuksellisen merkityksen.

 

Maisteriohjelman rakenne

Maisteriohjelma (120 op) sisältää seuraavat opinnot:

  1. maisteriohjelman syventävät opinnot + pro gradu -tutkielma 40 + 40 op
  2. oman pääaineen syventävät menetelmä- ja teoriaopinnot 12 op (määritelty opetussuunnitelmassa kunkin oppiaineen kohdalla)
  3. muut pääaineen opinnot (vähintään 12 op) ja ohjauskeskustelussa hyväksytyt muiden oppiaineiden opintojaksot

 

1) Maisteriohjelman syventävät opinnot 40 + 40 op

  • AHAS100, Asiakirjahallinnan perusteet 4 op (suoritetaan täydentävinä opintoina, mikäli opiskelijalla ei aiempia arkistoalan opintoja)
  • AHAS200 Arkistonmuodostus 4 op
  • AHAS300 Sähköiset arkistoaineistot 4 op
  • AHAS400 Aineistojen arvonmääritys ja seulonta 4 op
  • AHAS500 Muistiorganisaation johtaminen 4 op
  • AHAS006 Erikoisalojen valinnaiset opintojaksot 4 tai 8 op sen mukaan, suoritetaanko AHAS100 täydentävinä opintoina
  • AHAS007 Maisteriseminaari 10 op
  • AHAS008 Työharjoittelu 6 op
  • AHAS009 Pro gradu -tutkielma 40 op

Kuvaukset opintojaksoista:

AHAS100 Asiakirjahallinnan perusteet 4 op (suoritetaan täydentävinä opintoina mikäli opiskelijalla ei aiempia arkistoalan opintoja)

Osaamistavoitteet: Opiskelija

  • tuntee asiakirjahallinnan periaatteet, prosessit, hallintavälineet sekä keskeiset käsitteet ja osaa käyttää niitä,
  • osaa selittää erilaisia organisaatioiden tieto- ja asiakirjahallinnon periaatteita sekä niiden tavoitteita, tehtäviä, vastuurakenteita ja normiympäristöjä,
  • tuntee asiakirjahallinnan jatkumomallin, joka integroi arkistotoimen osaksi elinkaarihallinnan kokonaisuutta sekä
  • osaa määritellä asiakirjahallinnan ja tietoaineistojen suunnitelmallisen käsittelyn ja säilyttämisen merkityksen sekä hyödyllisyyden organisaation toiminnan rationaalisuuden ja asiakirjallisen kulttuuriperinnön näkökulmasta.

Sisältö: keskeiset käsitteet, asiakirjahallinnan periaatteet ja prosessit, tieto- ja asiakirjahallinnan tehtävät, asiakirjatiedon elinkaarihallinnan suunnittelu, säilyvyyden ja käytettävyyden kehittäminen.

Kirjallisuus:

S. McKemmish et al (Eds.) (2005), Archives: Recordkeeping in Society.

Arkistot, yhteiskunnan toimiva muisti. Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen oppikirja, toim. Jari Lybeck et al. Arkistolaitos 2006. Saatavana elektronisena aineistona Arkistolaitoksen verkkosivuston kautta.

Opiskelutapa: Kirjatentti tai essee.

Arviointi: 1–5.

Ajoitus: Suoritetaan ennen muita opintojaksoja tarvittaessa. Suorituksesta sovitaan erikseen HOPS-keskustelussa.

 

AHAS200 Arkistonmuodostus 4 op

Osaamistavoitteet: Opiskelija

  • tuntee asiakirjatietoa ja sen hallintaa koskevat normit ja niiden merkityksen aineiston elinkaaren eri vaiheissa sekä vaikutuksen asiakirjahallinnan toteuttamisessa,
  • hallitsee kansallisen arkistolainsäädännön, julkisuus- ja tietosuojalainsäädännön, hallinnonalakohtaiset erityislait sekä alan keskeiset suositukset ja standardit,
  • osaa suunnitella asiakirjahallintaa,
  • tuntee arkistonmuodostuksen periaatteet ja
  • osaa järjestää, luetteloida ja kuvailla arkistoaineistoja.

Sisältö: 1) Arkistolainsäädäntö, julkisuus- ja tietosuojalainsäädäntö, tekijänoikeuslaki, hallinto- ja kielilaki, julkishallinnon määräykset, ohjeet ja suositukset, kansainväliset ja kansalliset standardit sekä 2) asiakirjahallinnan suunnittelu ja elinkaarivaiheet, tehtäväluokittelu, arkistonmuodostuksen periaatteet, rekisteröinti ja metatiedon tuottaminen, arkistointiperusteet, asiakirjasarjat, asiakirja-aineiston kuvailu, kuvailuperiaatteet ja -käytännöt, tietojärjestelmät.

Opiskelutapa: kontaktiopetus ja essee.

Arviointi: 1–5.

Ajoitus: maisteriohjelman ensimmäinen lukuvuosi.

 

AHAS300 Sähköiset arkistoaineistot 4 op

Osaamistavoitteet: Opiskelija hallitsee

  • arkistoalan digitaalisen toimintaympäristön toimintaperiaatteet ja toimintaympäristön tutkimuslähtöisen käytön sekä
  • sähköisiin arkistoaineistoihin liittyvien prosessien johtamisen.

Sisältö: arkistoaineiston digitoinnin nykytila ja tulevaisuus, sähköisenä syntyneen aineiston arkistointi ja paperiaineiston digitointi, keskeiset järjestelmät ja järjestelyt, digitointiprosessit ja niiden johtaminen, virallisaineiston ja yksityisluontoisen aineiston digitointi, sähköisten asiakirjojen normivaatimukset.

Opiskelutapa: Arkisto- ja kirjastovierailut (esimerkiksi Jyväskylän yliopiston kirjasto, Maanmittauslaitoksen arkistokeskus, Elinkeinoelämän keskusarkisto, Mikkelin ammattikorkeakoulu, KA-digitalisointikeskus) ja raportti, joka laaditaan osin vierailujen, osin kirjallisuuden pohjalta.

Arviointi: 1–5.

Ajoitus: maisteriohjelman ensimmäinen lukuvuosi.

 

AHAS400 Aineistojen arvonmääritys ja seulonta 4 op

Osaamistavoitteet: Opiskelija

  • osaa määrittää asiakirjatiedon arvon,
  • osaa soveltaa seulonnan teorioita ja periaatteita historiallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa sekä luoda uutta tietoa niiden pohjalta,
  • osaa määritellä seulontatoiminnan roolin asiakirjallisen kulttuuriperinnön muokkaajana sekä
  • osaa kuvailla, arvioida ja suhteuttaa arkistoaineistojen säilytysaikasuunnitteluun ja säilyttämiseen liittyviä kysymyksiä,
  • tuntee alan tutkimusta ja teorioita

Sisältö: Arvonmääritys, seulonta ja säilyttäminen, arvonmääritysteoriat, säilytystarpeiden arviointi toiminnan, oikeusturvan ja tutkimuksen näkökulmasta, asiakirjallinen kulttuuriperintö, arkisto muistina, sähköisen aineiston säilyttäminen ja seulonta sekä seulontatoiminta ja tutkimus.

Opiskelutapa: Kontaktiopetus.

Arviointi: 1–5.

Ajoitus: maisteriohjelman ensimmäinen lukuvuosi.

 

AHAS500 Muistiorganisaation johtaminen 4 op

Osaamistavoitteet: Opiskelija

  • osaa suunnitella, toteuttaa ja raportoida tutkimusprojektin ja
  • tunnistaa oman asiantuntijuutensa ja johtamiseen liittyvät prosessit sekä periaatteet.

Opiskelutapa: kontaktiopetus ja käytännön johtamisharjoitukset tai kirjatentti. Voidaan korvata JSBE:n johtamisen maisteriohjelman opetussuunnitelman kohdalla Strategic and entrepreneurial leadership.

Kirjallisuus:

James G. March (2009). Primer on Decision Making: How Decisions Happen.

Howard Aldrich and Martin Ruef (2006). Organizations Evolving.

Arviointi: 1-5.

Ajoitus: maisteriohjelman ensimmäinen tai toinen lukuvuosi.

 

AHAS006 Erikoisalojen opintojaksot 4 tai 8 op sen mukaan, suoritetaanko AHAS100 täydentävinä opintoina

Osaamistavoitteet: Opiskelija osaa

  • käyttää erikoisalaan liittyviä käsitteitä, metodeja sekä teorioita sekä
  • suhteuttaa asiakirjahallinnan ja arkistolaitoksen perusteisiin liittyvät toiminnot erityiskysymyksiin.

Sisältö: Arkistolaitoksen, yliopistojen tai muiden vastaavien organisaatioiden järjestämät seminaarit, luennot, työryhmät tai kontaktiopetuskurssit.

Opiskelutapa: sovitaan etukäteen HOPS-ohjaajan kanssa.

Arviointi: opintojaksoon sisällytettävien kurssien ja/tai muiden suoritusten arviointikäytänteiden mukaisesti.

Ajoitus: maisteriohjelman ensimmäinen ja toinen lukuvuosi.

 

AHAS007 Maisteriseminaari 10 op

Osaamistavoitteet: Opiskelija osaa

  • arvioida oman tutkimusaiheensa tutkimuseettisiä lähtökohtia ja ongelmia,
  • keskustella tieteellisesti, argumentoida sekä puolustaa näkemystään sekä
  • arvioida kriittisesti muiden tekstejä ja esittää kritiikkiä julkisesti ja rakentavasti kiinnittäen huomiota työn rakenteeseen, käsitteisiin, tutkimuskysymyksiin, aineiston analysointiin, tutkimuskirjallisuuden käyttöön sekä esittämisen tapaan.

Sisältö: Tutkimussuunnitelman ja seminaariesitelmän laatiminen, opiskelijakollegan työn opponoiminen ja aktiivinen osallistuminen seminaariin.

Opiskelutapa: Lukuvuoden kestävä seminaari.

Arviointi: Seminaari arvostellaan pääaineen yleisten käytänteiden mukaisesti joko asteikolla hyväksytty - hylätty tai 0 - 5.

Ajoitus: Maisteriopintojen ensimmäinen tai toinen vuosi.

 

AHAS008 Työharjoittelu 6 op

Osaamistavoitteet: Opiskelija

  • tunnistaa konkreettisesti opintojen aikana oppimansa tiedot ja taidot, jotka hyödyttävät häntä käytännön työelämässä,
  • osaa soveltaa oppimaansa työelämässä,
  • osaa kertoa omaksumistaan tiedoista ja taidoista mahdolliselle työnantajalle sekä kirjoittaa itsenäisesti työhakemuksen sekä
  • osaa kirjoittaa harjoitteluraportin ja kertoa tekemästään työstä suhteessa koulutuksen antamiin valmiuksiin.

Sisältö: harjoittelupaikan hakeminen, harjoittelu työpaikassa sekä harjoittelusuunnitelman ja –raportin kirjoittaminen.

Opiskelutapa: Ohjattu harjoittelu, harjoitteluraportti.

Arviointi: hyväksytty/hylätty.

Ajoitus: maisteriohjelman ensimmäisen lukuvuoden kevät/kesä tai toinen lukuvuosi.

 

AHAS010 Pro gradu -tutkielma 40 op

Osaamistavoitteet: Opiskelija osaa soveltaa tieteellisen ajattelun ja tutkimuksen periaatteita itsenäisessä tutkimustyössä. Hän kirjoittaa sujuvasti tieteellistä tekstiä, toteuttaa itsenäisesti tieteellisen tutkimusprojektin ja tuottaa uutta, eettisesti kestävää tietoa.

Sisältö: Tutkielman laatiminen pääaineeseen soveltuvasta teemasta.

Arviointi: 1–5.

Ajoitus: Tutkielma aloitetaan ja sitä edistetään maisteriseminaarin aikana. Aiheesta sovitaan ohjaajan kanssa. Tutkielma valmistuu maisteriohjelman toisen vuoden aikana.

 

2) Arkistonhallinnan maisteriohjelmaan sisältyvät, pääainekohtaiset opinnot:

Etnologia

ETNS200 Menetelmäopinnot III 4 op

Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa

  • soveltaa tieteellisen ajattelun ja tutkimuksen periaatteita itsenäisessä tutkimustyössä ja
  • soveltaa kansainvälistä menetelmäkirjallisuutta omaan tutkielmaansa.

Opiskelutapa: itsenäinen työskentely tai opetusohjelmassa mainittu kontaktiopetuskurssi.

Ajoitus: maisteriopintojen ensimmäinen vuosi.

Kirjallisuus: valitaan vaihtoehto A tai B opiskelijan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti.

Vaihtoehto A:

Clifford, James & Marcus, George, E. (eds.) 1986: Writing culture. The poetics and politics of ethnography.

James, Allison, Hockey, Jenny & Dawson Andrew (eds.) 1997: After writing culture. Epistemology and praxis in contemporary anthropology.

Vaihtoehto B:

Amit, Vered 2000: Constructing the field. Ethnographic fieldwork in the contemporary world. (Saatavana elektronisena aineistona.)

Arvastson, Gösta & Ehn, Billy (eds.) 2009: Etnografiska observationer.

ETNS103 Etnologisen ajankohtaisen tutkimuksen kriittinen luenta 4 op

Opintojakson suoritettuaan opiskelija

  • tuntee tuoreimman ajankohtaisen tutkimuksen ja osaa soveltaa sitä,
  • osaa sijoittaa ajankohtaisen tutkimuksen tieteenalan traditioon,
  • osaa harjoittaa kriittistä ja analyyttista luentaa sekä
  • osaa kirjoittaa kirja-arvioita.

Opiskelutapa: opiskelija valitsee ja hyväksyttää vastuuopettajalla kaksi omaa opiskeluaan tukevaa uudehkoa julkaisua, joista toisesta kirjoitetaan kirja-arvio ja toisesta referaatti.

Ajoitus: suositellaan tehtäväksi maisteriseminaarin aikana.

Arviointi: numeerinen arviointi.

ETNS007 Etnografinen tapaustutkimus 4 op

Opiskelutapa: opiskelija etsii pro gradu -tutkielmaansa liittyvää kirjallisuutta sekä sopii teoksista ja suorituksesta pro gradu -tutkielman ohjaajan kanssa.

Ajoitus: suositellaan tehtäväksi maisteriseminaarin aikana.

Arviointi: numeerinen arviointi.

 

Historia

HISS010 Historiankirjoituksen historia (4 op)

Tavoite: Suoritettuaan kurssin opiskelija

  • tuntee historiankirjoituksen suuntaukset ja merkittävimmät edustajat,
  • osaa arvioida eri aikakausien ja maiden historiankirjoitusta niiden omissa konteksteissaan,
  • tuntee historiallisen tulkinnan ja päättelyn keskeiset piirteet sekä
  • pystyy analysoimaan historiallisen tiedon aikasidonnaisuutta ja muutosta.

Opiskelutapa: luennot ja/tai kirjallisuus

Suoritus ja arviointi: tentit, 1 – 5

Ajoitus: maisteriohjelman 1.-2. vuosi.

Kirjallisuus:

Burrow, John, A History of Histories (2009)

Tommila, Päiviö, Suomen historiankirjoitus. Tutkimuksen historia (1989)

Suomen historian oppiainekohtaiset opinnot

SHIS001 Menetelmäopinnot (8 op)

Tavoite: Menetelmäopintojen jälkeen opiskelija

  • tuntee historiatieteellisen tutkimusprosessin,
  • osaa soveltaa erilaisia teoreettisia lähtökohtia ja tutkimusmenetelmiä omissa opinnoissaan,
  • pystyy vertailemaan erilaisia tutkimuksellisia lähestymistapoja ja selitysmalleja Suomen historiassa sekä
  • on laajentanut tieteellistä ajatteluaan ja valmiuksiaan.

Opiskelutapa: kirjallisuus, esseet, luento- ja harjoituskurssit

Arviointi: 1 - 5

Ajoitus: Menetelmäopinnot suoritetaan ennen maisteriseminaaria ja sen aikana.

Pakollinen kirjallisuus (4 op):

Kalela, Jorma, Historiantutkimus ja historia (2002)

Burke, Peter, History and Social Theory, second edition (2005)

Sovittava kirjallisuus: Kirjallisuutta voidaan valita erikseen ilmoitettavan listan mukaisesti.

Taloushistorian oppiainekohtaiset opinnot

THIS001 Menetelmäopinnot (8 op)

Tavoite: Menetelmäopintojen jälkeen opiskelija

  • tuntee hyvin taloushistorian analyyttiset lähestymistavat,
  • osaa tulkita pitkän aikavälin taloudellisten muutosten selitysmalleja,
  • ymmärtää taloushistorian oppihistorialliset juuret suhteessa käytettyihin menetelmiin sekä
  • on laajentanut tieteellistä ajatteluaan ja valmiuksiaan.

Opiskelutapa: kirjallisuus, esseet, luento- ja harjoituskurssit

Ajoitus: Menetelmäopinnot suoritetaan ennen maisteriseminaaria ja sen aikana.

Arviointi: 1 – 5

Pakollinen kirjallisuus:

Fogel, Robert W. Railroads and American Economic Growth: Essays in Econometric History. Reviewed by Lance Davis (California Institute of Technology).

North, Douglass Cecil, Institutions, institutional change and economic performance (2002)

Jalava, Jukka, Eloranta, Jari, Ojala, Jari, (toim.), Muutoksen merkit. Kvantitatiivisia perspektiivejä Suomen taloushistoriaan (2007)

Valinnainen kirjallisuus

Valitaan seuraavista kaksi kirjaa (á 2 op):

Fogel, Robert and Engerman, Stanley, Time on the Cross: The Economics of American Negro Slavery (1974)

Jones, Geoffrey, Zeitlin, Jonathan (toim.), The Oxford Handbook of Business History (2008)

Kindleberger, Charles P., Historical economics. Art or science (1990)

McCusker, John J. ja Morgan, Kenneth (toim.), The Early Modern Atlantic Economy (2000)

North, Douglass and Robert Paul Thomas, The Rise of the Western World: A New Economic History.

O'Rourke, Kevin & Jeffrey Williamson, Globalization and history (1999 Ebrary).

Yleisen historian oppiainekohtaiset opinnot

YHIS001 Menetelmäopinnot (8 op)

Tavoite: Menetelmäopintojen jälkeen opiskelija

  • hallitsee yleisen historian keskeiset lähestymistavat ja menetelmät (erityisesti aate- ja poliittinen historia sekä vertaileva historiantutkimus),
  • on syventänyt asiantuntemusta vähintään yhden yleisen historian metodologisen suuntauksen osalta,
  • osaa soveltaa teoriakeskustelua omaan tutkimusaiheeseensa sekä
  • on saavuttanut valmiudet syventää jonkin erityisalan tutkimusta maisteriseminaarissa.

Opiskelutapa: kirjallisuus, esseet, luento- ja harjoituskurssit

Ajoitus: Menetelmäopinnot suoritetaan ennen maisteriseminaaria ja sen aikana.

Arviointi: 1 – 5

Kirjallisuus (neljä teosta seuraavista):

Burke, Peter (ed.), New perspectives on historical writing (2001)

Burke, What is Cultural History? (2008)

Haupt, Heinz-Gerhard, & Jürgen Kocka (eds), Comparative and Transnational History: Central European Approaches and New Perspectives (2009)

Skinner, Quentin, Visions of Politics, Volume I: Regarding Method (2002)

Pocock, J.G.A., Political Thought and History: Essays on Theory and Method (2009)

Spiegel, Gabrielle M. (toim.), Practicing History: New Directions in Historical Writing after the Linguistic Turn (2005)

Berkhofer, Robert F., Fashioning History: Current Practices and Perspectives (2008)

Jordanova, Ludmilla, History in Practice (2006)

 

Kirjallisuus

KIRS111 Kirjallisuuden teoria ja menetelmät I (5 op)

KIRS112 Kirjallisuuden teoria ja menetelmät II (5 op)

Sisältö: Pro gradu -tutkielman teoreettista taustaa avaavaa tutkimuskirjallisuutta.

Osaamistavoite

  • Opiskelija pystyy soveltamaan kirjallisuustieteen menetelmiä ja teorioita

pro gradu -tutkielmaansa.

Opintomuoto: Kirjatentti, esseet tai lähiopetus.

Kirjallisuus:

Tentittävästä kirjallisuudesta sovitaan tentaattorin kanssa viimeistään tenttiä edeltävällä viikolla. (Valittaessa kirjallisuutta voidaan käyttää ohjeellista laskukaavaa: keskimäärin noin 500 sivua suomenkielistä teoriakirjallisuutta tai noin 300 sivua vieraskielistä teoriakirjallisuutta = 5 op.) Kirjallisuus voidaan valita joko erillisestä kirjalistasta https://www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku/taiku_opiskelu/opetussuunnitelmat tai tutkielmassa käytettävästä teoriakirjallisuudesta tentaattorin kanssa sopien.

KIRS212-214; KIRS222, 223, 234 Kirjallisuuden virtauksia (2 op)

Sisältö: Tutkielmaan liittyvän kirjallisen virtauksen esittely.

Osaamistavoite: Opiskelija osaa antaa perustellusti esimerkin valitsemaansa tyylikauteen kuuluvasta teoksesta ja arvioida sen asemaa kirjallisuuden kaanonissa.

Opintomuoto: Kirjatentti.

Kirjallisuus voidaan valita joko erillisestä kirjalistasta http://www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku/opiskelu/kirjallisuus/opiskelu/kirjalistat/ tai tutkielmassa käytettävästä kirjallisuudesta tentaattorin kanssa sopien.

Museologia

MSLS001 Tutkielmaan liittyvät opinnot (5 op)

Sisältö: Syvennetään oman tutkimuksen aihepiiriä ja näkökulmaa ja välitetään niistä tietoa muille.

Osaamistavoite: Opiskelijalla on hyvät tiedot tutkimuksensa aihepiiristä ja hän osaa jakaa niistä tietoa muille.

Opintomuoto: Kirjatentti ja esseet, omien tutkimustulosten välittäminen luentoina, artikkeleina jne. Kirjallisuus valitaan tutkielmassa käytettävästä kirjallisuudesta ohjaajan/tentaattorin kanssa sopien.

MSLS002 Museologian erikoisalat II (5 op)

Sisältö: Perehdytään syvällisesti museoiden arkisto- ja kokoelmamuodostukseen sekä -hallintaan erityisesti konteksti- eli metatiedon näkökulmasta.

Osaamistavoite: Opiskelijalle syntyy hyvä asiantuntijuus museoiden metatietojärjestelmistä.

Opintomuoto: Kirjatentti ja/tai esseet. Kirjallisuus valitaan ohjaajan/tentaattorin kanssa sopien.

MSLS003 Asiantuntijuuden tunnistaminen ja dokumentointi (2 op)

Sisältö: Opiskelija tunnistaa ja dokumentoi asiantuntijuutensa.

Osaamistavoite: Opiskelijalla on käsitys omasta asiantuntijuudestaan ja sen hyödyntämismahdollisuuksista. Opiskelijalla on työllistymissuunnitelma.

Opintomuoto: Laaditaan CV, osaamisportfolio ja työllistymissuunnitelma.

 

Taidehistoria

TAHS112 Tutkielmaa tukeva teoria 5 op

Osaamistavoite: Opiskelija osaa valita tutkielmaansa soveltuvia menetelmiä ja perustella tekemiään

valintoja tutkimuksensa kontekstissa.

TAHS313 Ajankohtainen tutkimus 5 op

Opintojakson sisältö: Ajankohtaiseen suomalaiseen tutkimukseen tutustuminen.

Osaamistavoite: Opiskelija on perehtynyt tutkimuskentän ajankohtaisiin ilmiöihin.

Opiskelutapa: Luentokurssit, esseet, kirjatentit, oppimisprojektit.

TAHS410 Tutkielmaan liittyvä sisältöasiantuntemus 2 op

Osaamistavoite: Opiskelijalla on käsitys pro gradu -tutkielman myötä syntyvästä erikoisasiantuntijuudesta. Hän tunnistaa asiantuntijuutensa erityispiirteet sekä arkistonhallinnan että taidehistorian kentällä.

Opiskelutapa: Tieteidenvälistä asiantuntijuutta pohtiva, omaan oppimiseen perustuva esseetehtävä.

 

3) Arkistonhallinnan maisteriohjelmaan sisältyvät pääaineen syventävät opinnot oppiaineiden opetussuunnitelmien mukaisesti; sovitaan kunkin opiskelijan kanssa ohjauskeskustelussa