02.06.2009

Grillin kautta apulaistutkijaksi

Yksi varmasti yleisimmistä kysymyksistä opiskelijoillemme on ”niin mutta mikä sinusta tulee?” Moni saattaa sen jopa tietääkin, mutta moni, kuten minä aikoinani, ihmettelee sitä. Harva lapsena kiljahtaa päättäväisenä ”minusta tulee etnologi!” Mitä meistä sitten oikein voi tulla?

Työharjoittelu on yksi keino tutustua tuleviin uramahdollisuuksiin. Minä tein perinteisen ratkaisun ja kokosin tutkinnostani kulttuuriantropologiseen suuntaan painottuvan, maustettuna arkeologialla, naistutkimuksella, espanjan kielellä ja kulttuurilla sekä ja museologialla.

Olin 2007 keväällä Erasmus-vaihtoni jälkeen tarjoilijana Helsingin Korkeasaaressa, jonka kyljessä Hylkysaaressa Suomen merimuseo on aikaisemmin pitänyt majaansa. Lehdistö kirjoitteli tuolloin paljon museon muuttamisesta Kotkaan, ja pikku hiljaa aloin tunnistaa merimuseon työntekijöitä ravintolamme lounasasiakkaina.

Työsopimukseni oli vain syyskuun loppuun, ja olin aloittamassa arkeologian opintojani Helsingin yliopistossa. Eräänä elokuun päivänä nykäisin yhtä merimuseolaista hihasta ja kysyin tarvittaisiinko heillä harjoittelijaa. Pitkä mies katsahti minua pöllähtäneenä ja mutisi jotain hyväksyvään suuntaan. Otin puhelimen kauniiseen käteen ja soitin museon johtajalle, joka taas pyysi lähettämään hakemuksen. Yritin hakemusta tehdessäni päätellä mitä ominaisuuksia merimuseolla arvostettaisiin. Minulla ei ollut tuon taivaallista käsitystä museon kokoelmista, merihistoriasta, tai edes laivan ja veneen eroista. Ajattelin kuitenkin ettei sillä ehkä olisi merkitystä, sillä museo oli muuttamassa ja todennäköisesti tarvitsi apuvoimaa tähän. Olin oikeassa. Viiden minuutin haastattelun jälkeen johtaja toivotti minut tervetulleeksi taloon. Myöhemmin sain kuulla, että työkokemuksistani oli ratkaissut juuri kahden vuoden työkokemus grillillä (yövuoroissa) lukioaikoinani. ”Meillä ei mitkään hienohelmat pärjää!” naureskeli johtaja myöhemmin.

Museologian perusopintojen avulla minulla oli summittainen käsitys museossa työskentelystä. Opaskokemusta ei tietenkään voinut saada merimuseolta, joten soitin Kulttuurien museoon Tennispalatsiin ja sain kuin sainkin sieltä freelance-oppaan töitä, joita päädyin tekemään seuraavat puolitoista vuotta viikonloppuisin.

Harjoittelussani sain luetteloida esineitä, käydä läpi kuva-arkistoja, varastotiloja, numeroida ja valokuvata, digitoida, pakata ja purkaa, myllertää kirjaston uumenissa ja lopulta toimia muuttoapuna Kotkaan. Rakastan vanhoja esineitä, ja Silja Linen vanhoja astioita dokumentoidessani tunsin hykerryttävää iloa siitä, että rekisteriin jäisi tieto juuri minusta esineiden dokumentoijana. Minä tallensin kulttuuriperintöä!

Työ ei ehtinyt missään vaiheessa käydä tylsäksi tai monotoniseksi. Pääsin käymään Museoviraston henkilöstökoulutuksissa, olin palavereissa ja jopa työmatkalla Kotkassa vielä harjoittelijana ollessani. Marraskuun lopussa, harjoitteluni ollessa lopuillaan, johtaja nykäisi minua hihasta erään viikkopalaverin jälkeen ja kysyi haluaisinko jatkaa osa-aikaisena toukokuun loppuun saakka. Tottakai! Kuukautta myöhemmin joulun aikaan hän tiedusteli mitä tekisin kesällä. Mutisin jotain graduun viittaavaa, johon hän totesi haluavansa minut Kotkaan oppaaksi Merikeskus Vellamoon. Emmin hetken, mutta lopulta tartuin tarjoukseen. Johtaja lupasi tarvittaessa järjestää tilat gradun tekemistä varten ja asunnonkin.

Kevät meni nopeasti museoapulaisena Helsinkiin jäänyttä varastoesineistöä pakaten ja muuttaen. Sain asunnon Kotkan opiskelija-asuntosäästiöstä ja 2.6. aloitin työt. Vellamon avajaiset häämöttivät heinäkuussa ja kesäkuun sain kiipeillä vasaran ja poran kanssa näyttelyrakenteissa, esineitä asetellen ja konservaattoreiden apuna juosten. Avajaiset olivat yhä lähempänä ja oli aika alkaa valmistautua varsinaiseen opastustyöhön. Jossain vaiheessa tajusin, ettei kukaan ollut muistanut ottaa vastuuta meistä oppaista. Jonkun oli tehtävä työvuorolistat, huolehtia opastusmateriaalit, kerätä asiakaspalaute, huolehtia oikeat ryhmät oikeille oppaille ja niin edelleen. Kun asia tuli esille eräässä palaverissa, sanoin voivani mielelläni hoitaa homman. Ja vips, tittelini muuttui esimieheksi ja minulla oli neljä ”alaista”.

Kesä oli kuitenkin yhtäkkiä ohitse ja palasin Helsinkiin. Jäin ”kotiäidiksi” gradun kanssa syksyllä, mutta marraskuussa huomasin jälleen pyöräileväni tuttua Korkeasaaren reittiä merimuseon vanhoihin tiloihin, tällä kertaa apulaistutkijaksi. Merimuseolta siirryin keväällä 2009 Kansallismuseon apulaistutkijaksi Helsingin museoiden ja kartanomuseoiden yksikköihin. Tehtäviini kuuluu internet-sivujen päivittäminen, 14 museon museokaupat sekä näyttelysihteerin avustaminen. Työsuhteeni on määräaikainen, mutta juuri sopivasti syksyyn kestävä, jolloin aloitan jatko-opinnot.

Kaikki tämä lähti harjoittelusta. Museovirastossa näkee yhä useammin, että jalka oven välissä takaa myöhemmät työsopimukset. Harjoittelun avulla on mahdollista saada uusia kontakteja, tavata ihmisiä ja saada varmuutta omaan työkokemukseen. En vielä tiedä aionko tulevaisuudessa työllistyä museoalalle, mutta nyt minulla on ainakin hyvä kuva siitä, millaista on työskennellä suuressa museossa. Koulutuksemme tarjoaa upean mahdollisuuden omaksua ja työstää monenlaista tietoa, loput on itsestä kiinni. Omaa osaamista ei kannata kyseenalaistaa liikaa, vaan tarkoitus on oppia koko ajan. Jonkun työantajan saa vakuutettua koulutodistuksilla ja arvosanoilla, toinen taas kiinnostuu työkokemuksestasi. Kaikki, korostan kaikki työkokemus on aina plussaa. Niin myös tälle grillitädille.