Selvityksen tekijänä on Jyväskylän yliopiston monitieteinen tutkijaryhmä

Selvityksen tekijänä on monitieteinen tutkijaryhmä, johon kuuluu historian, etnologian ja sosiaalityön asiantuntijoita.

Lastensuojelun sijaishuollon epäkohdat ja lasten kaltoinkohtelu 1937–1983

Lastensuojelun menneisyys

Lastensuojelun laitosten ja sijaisperheiden tehtävänä on mahdollistaa sijoitetulle lapselle turvallinen lapsuus. Joskus tehtävä ei toteudu ja lapsi kokee sijaishuollossa epäkohtia, kaltoinkohtelua ja jopa väkivaltaa. Sosiaali- ja terveysministeriön hankkeessa selvitetään lastensuojelussa tapahtuneita kaltoinkohteluita pääosin haastattelujen pohjalta. Selvityksen toteuttaa Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitos.

Selvitys kattaa ajallisesti jakson vuodesta 1937 vuoteen 1983 eli ensimmäisen lastensuojelulain aikaisen sijaishuollon. Selvitys kohdistuu niin laitoksiin kuin perheisiin sijoitettujen lasten kokemuksiin. Oleellinen ero esimerkiksi perheessä tai koulussa tapahtuvaan väkivaltaan tai kaltoinkohteluun on siinä, että sijaishuollossa lapset ovat olleet huostaanotettuina erityisesti julkisen vallan kasvatuksessa ja vastuussa.

Selvitystyö on päättynyt. Raportti on luettavissa Valtioneuvoston julkaisuarkistossa

 

Barnskyddets anstalter och fosterfamiljer har som uppgift att skapa en trygg barndom för omhändertagna barn. Ibland uppfylls inte uppgiften och barnet upplever missförhållanden, vanvård och till och med våld. I social- och hälsovårdsministeriets projekt utreds vanvård inom barnskyddet, i huvudsak genom intervjuer. Utredningen utförs av institutionen för historia och etnologi vid Jyväskylä universitet.

Utredningen omfattar åren 1937 till 1983, det vill säga tiden för Finlands första barnskyddslag. Utredningen omfattar erfarenheter hos de barn som har placerats på anstalter och i familjer. En viktig skillnad mellan den vanvård eller det våld som förekommer i familjer eller i skolor är att de barn som omhändertagits är i statens skydd och omsorg.

Utredningen är färdig. Raporten kan läsas i Statsrådets publikationsarkiv (tillsvidare endast på finska).