17.01.2017

Suomen kielen tutkielmaseminaari

Seminaarin tavoitteet

Tutkielmaseminaarin konkreettinen tavoite on päästä hyvään alkuun maisterintutkielman laatimisessa. Seminaarissa paneudutaan oman kielitieteellisen tutkimuksen tekemiseen: ongelmien asetteluun, hypoteesien tekemiseen ja kielitieteellisen tekstin kirjoittamiseen sekä tieteelliseen keskusteluun keskustelemalla tutkimusten ongelmista. Yksi tavoite on myös, että samantapaisia aiheita tutkivat tutustuvat toisiinsa, muodostavat työryhmiä ja näin voivat auttaa toisiaan gradututkielman tekemisessä.
Seminaarien yhteisistunnot lukukausien lopussa järjestetään tieteellisten seminaarien ja kongressien tapaan, ja niissä harjaannutaan tieteellisen esitelmän suulliseen esittämiseen, tieteelliseen väittelyyn ja omien ajatusten puolustamiseen.

Yleistä

Tutkielmaseminaarin voi aloittaa lukukauden alussa, yleensä syyslukukauden alussa. Tutkielmaseminaari jakaantuu Anne Mäntysen, Minna Sunin ja Jarmo Jantusen ryhmään. Aiheet pyritään mahdollisuuksien mukaan kytkemään laitoksen ja seminaarin vetäjien tutkimuksiin. Tutkimuksen aihe kannattaa miettiä ja neuvotella valmiiksi ennen seminaarin alkamista, mielellään edellisenä keväänä, ja aiheen kehittelyyn kannattaa varata kunnolla aikaa.

Seminaariryhmät kokoontuvat kerran viikossa. Osallistujat laativat 1. lukukaudella tutkimussuunnitelmansa (n. 4–5 sivua) ja toisella lukukaudella tarkemman esityksen (noin 10–15 sivua) maisterintutkielmastaan. Kokouksissa esityksistä keskustellaan yhdessä ja oletetaan, että kaikki ovat lukeneet ja valmistautuneet keskustelemaan niistä ja auttamaan tekijää aiheen käsittelyssä. Esitykset jaetaan osanottajille viikkoa ennen seminaari-istuntoa. Syys- ja kevätlukukauden lopuksi pidetään ryhmien yhteinen suuri graduseminaari, jossa seminaarilaiset esittelevät tutkimustaan. Esittelyaika seminaarissa on 10–20 minuuttia, josta osa on varattu esitykseen ja osa keskusteluun. Kuulijoille esityksistä toimitetaan liuskan mittaiset tiivistelmät viikkoa ennen seminaaria. Suuri graduseminaari on avoin laitoksen henkilöstölle ja tutkijoille.

Laitoksen yhteisen graduseminaarin suorittavat suomen kielen opiskelijat osallistuvat kuitenkin suureen graduseminaariin. Työn pääohjaajaksi tulee yhteisen seminaarin vetäjä ja sivuohjaajaksi suomen kielen professori.

Tutkimussuunnitelma ja esitelmä

Tutkimussuunnitelma koostuu (1) tutkimusaiheen kuvailusta, määrittelystä ja rajauksesta sekä mahdollisten tutkimushypoteesien esittelystä, (2) tutkimuksen teoreettisen taustan ja siihen liittyvän kirjallisuuden esittelystä, (3) tutkimukseen liittyvien ongelmien pohdiskelusta sekä (4) tutkimusaikataulusta, (5) mahdollisesta dispositiosta ja (6) kirjallisuusluettelosta. Sen tavoite on antaa mahdollisimman hyvä kuva suunnitellusta pro gradu -tutkielmasta. Varsinaisessa esitelmässä esitellään ja nostetaan keskusteltaksi alustavia tutkimustuloksia, tutkimuksen etenemistä sekä työssä nousseita ongelmia.

Esitysten ulkoasu

Esityksissä ja pro gradu -tutkielmissa pyritään yhtenäiseen ulkoasuun. Tekstin asettelussa, graafisessa muodossa, lähdeviitteissä jne. noudatetaan pro gradu -tutkielmista esitettyjä ohjeita (pdf), jotka perustuvat Virittäjässä omaksuttuihin konventioihin.