05.12.2017

3. Huominen on (epä)toivoa täynnä: media, menneisyys ja tulevaisuuden tarinat [Media, the past, and future imaginaries]

Vuonna 2017 suomalainen media on näkyvästi mukana satavuotiaan Suomen juhlallisuuksissa, vuonna 2018 samanlaista merkkipäivää vietetään Baltian maissa ja Puolassa. Samalla näiden Euroopan unionin jäsenmaiden media taustoittaa kansallisia juhlavuosia EU:n erinäisillä ’kriiseillä’, jotka herättävät pohtimaan tulevaisuutta pessimistisemmästä näkökulmasta. Isojen juhla- ja kriisikertomusten lisäksi media rytmittää jokapäiväistä elämää kertomalla lukuisista menneistä ja nykyisistä tapahtumista, jotka sisältävät suoran tai epäsuoran viittauksen tulevaan.

Työryhmä perustuu ajatukseen, että media (hyvin laajassa mielessä) käyttää menneisyyttä ja nykyisyyttä tulevaisuuden ’kuvittelemiseen’. Se, mitä ’oppeja’ menneisyydestä tai nykyisyydestä viestitään, ja miten se tehdään, ei kuitenkaan ole yksiselitteistä vaan samoja tapahtumia voi käyttää sekä positiivisten, negatiivisten että myös ristiriitaisten tulevaisuusnäkymien tuottamisen.

Työryhmään odotetaan esityksiä, jotka käsittelevät median roolia menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välisten kytkösten luojana, vahvistajana ja haastajana. Ryhmässä pohditaan, kenelle nämä kytkökset tarjoavat mahdollisuutta samaistua ’valoisaan tulevaisuuteen’, ja miten ne voivat samanaikaisesti luoda sekä yhteiskunnallista toivoa että epätoivoa. Perinteisen ja sosiaalisen median lisäksi merkittäviä toimijoita ovat myös muut yhteiskunnalliset viestijät, kuten esimerkiksi museot.


Large celebrations like Finland’s 100th anniversary are communicated in and by the media in the context of various EU ‘crises’ that form a basis for more pessimist future imaginaries. In addition to the stories directly related to grand celebrations or variety of crisis, media structures everyday by various ‘banal’ stories of the past and present events that implicitly or explicitly refer to the future.

The working group shares an idea that the media (in a very broad sense) uses the past and the present to create future imaginaries. However, instead of uniform basis, the past and present are represented in controversial ways. Hence, the same past can be used for forming positive, negative as well as ambiguous imaginaries.

We invite papers that deal with the role of the media in creating, fostering and challenging the connections between the past, present and the future. The group discusses who are invited to relate to imaginaries that can simultaneously create societal hope and hopelessness. In addition to legacy media and social media, the working group welcomes contributions related to other societal communicators, like museums.

 Sigrid Kaasik-Krogerus
Jyväskylän yliopisto
sigrid.s.kaasik-krogerus@jyu.fi