23.02.2018

Tiedeviestinnän ammattilaiset muutoksessa – vieläkö tarpeen?

Kaisu Innanen

Uuden median aiheuttamat muutokset ja jopa kriisi viestinnän ammateissa koskee myös tiedeviestintää. Voi jopa kysyä, ovatko viestinnän ammattilaiset enää lainkaan tarpeellisia, kun tutkijat ja tutkimusyhteisöt voivat helposti viestiä verkossa ja sosiaalisessa mediassa?

Esittelen alustavia analyyseja kesällä 2017 kootuista 15 viestinnän ammattilaisen ja 17 tutkijan haastatteluista, joista koostan tiedeviestinnän väitöskirjaani. Tutkimuksen kontekstina on monitieteinen ja –organisatorinen tutkimusryhmä, jonka viestinnän suunnittelijana toimin ennen haastatteluja. Kaikki haastatellut tutkijat ovat osallistuneet tutkimusryhmän blogaamiseen ja tviittaamiseen toteuttamiseen viestinnän ammattilaisten tukemina. Tutkimusryhmän rahoittaja korostaa viestintää ja vuorovaikutusta.

Viestinnän tutkimuksesta tutut muutokset viestintäammateissa näkyvät myös näissä alustavissa tuloksissa. Tutkimuksissa viestinnän ammatteihin kohdistuu muutospaineita, muun muassa roolimuutos organisaation viestien laatijasta valmentajaksi tai fasilitaattoriksi, joka monitoroi alan ajankohtaisia keskusteluja. Tutkimuslaitosten viestintäyksiköiden yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi on myös nähty tutkijoiden kouluttaminen. Tässä haastatellut olivat kuitenkin omaksuneet asiantuntijablogaamisen tai sosiaalisen median taitonsa pääosin itse tai epämuodollisesti kollegojen kanssa opettelemalla. Haastateltavien mielestä tutkimuksesta viestiminen sosiaalisessa mediassa on nimenomaan tutkijoiden tehtävä. Viestinnän ammattilaisilla nähtiin kuitenkin olevan tärkeä rooli valmentajina ja tukena, kun tutkija omaksuu uutta rooliaan tiedeviestijänä verkossa ja sosiaalisessa mediassa.

Tiedeviestinnän koulutusta tarkastelevassa tutkimuksessa on todettu, että strategisempi näkökulma auttaisi tutkijoita näkemään tiedeviestinnän arvon laajempana kuin yksinkertaisena informointina. Alustavat tulokseni ovat osittain linjassa aiemman tutkimuksen kanssa, mutta huomattavan moni vastaajista jättäisi tiedeviestinnän koulutuksesta pois strategiakeskustelut tai tieteen yhteiskuntasuhteiden reflektoinnin. Niiden pohtimisen nähdään olevan muiden kuin tutkijoiden tehtävä.

Alustavat tulokset liittyvät tiedeviestinnän professionalisaatio- ja medioitumiskeskusteluihin, ja herättävät kysymyksiä tutkijoiden ja viestinnän ammattilaisten työnjaosta, kun tutkijoita rohkaistaan osallistumaan tiedeviestintään myös sosiaalisessa mediassa.