23.02.2018

Suomalaisen median monimuotoisuus ja moniarvoisuus vuosina 2000-2017

Heikki Hellman, Markus Mykkänen, Ville Manninen ja Heikki Kuutti

Median omistuksen, sisältöjen ja käytön moninaisuus – monimuotoisuus, monipuolisuus ja moniarvoisuus – on keskeinen viestintäpoliittinen arvo Suomen kaltaisessa demokratiassa. Picardin ja Pickardin (2017) mukaan moninaisuuden periaate tuottaa kaksi konkreettista tavoitetta viestintäpolitiikkaan: Ensiksi on pyrittävä siihen, että yleisön saatavilla olisi sekä moninaisia sisällön tarjoajia että sisältöjä. Toinen tavoite on pyrkiä estämään monopolistisen vallan kasvu ja väärinkäyttö median ja viestinnän alueella.

Moninaisuuden tukeminen, ja jo sen mittaaminen, kuitenkin riippuu käsitteen sisällöstä. Kysymmekin siis: millä sanoilla ja millä merkityksillä moninaisuutta on käsitelty suomalaisessa mediapolitiikassa?

Tutkimusaineistomme muodostuu yhteensä 280:sta mediapolitiikkaa koskevasta raportista ja selvityksestä, jotka käsittelivät Suomen median monimuotoisuutta, monipuolisuutta ja moniarvoisuutta. Raporteista haettiin systemaattisella käsitehaulla median moninaisuutta ja keskittymistä kuvaavia käsitteitä. Löydettyjen käsitteiden ympärillä olevat tekstikappaleet (pääsääntöisesti 1–4 lausetta) kopioitiin taulukkoon myöhempää sisällönanalyysia varten.

Viranomaiskielessä moninaisuuden käsitteet ja käsitteiden merkitysulottuvuudet ovat jokseenkin täsmentymättömiä. Viestintäpoliittiset dokumentit puhuvat “monipuolisuudesta”, “monimuotoisuudesta”, “moniarvoisuudesta”, joskus myös “moninaisuudesta”. Käsitteillä viitataan milloin median omistukseen, milloin sisältöihin, milloin käyttötottumuksiin. Läheistä sukua näille on “keskittymisen” käsite, jolla viitataan dokumenteissa moninaisuuden vastakohtaan, yleensä kuitenkin vain median omistuksen osalta.

Tutkimuksen aineisto osoittaa, että median moninaisuutta on kyseisenä ajanjaksona käsitelty epäjohdonmukaisesti ja tarkentumattomasti. Mediapoliittisen aineiston pohjalta voidaan siis todeta, että mediapoliittisessa keskustelussa ei ole ollut selvää kuvaa siitä, mitä moninaisuudella tarkoitetaan.

Tarkentumaton ja epäjohdonmukainen määrittely vaikeuttaa mediapolitiikan suunnittelua ja sen onnistumisen arviointia. Ratkaisuksi esitämme Philip Napolin (1999) terminologiaan pohjautuvaa mittaristoa, jossa moninaisuus jakautuu 11 alatyyppiin. Alatyypeistä seitsemän on mediapolitiikan kannalta erityisen relevanttia, ja ehdotamme, että jatkossa median moninaisuutta arvioitaisiin näiden moninaisuuden ulottuvuuksien kautta.

Lähteet:

Napoli, P. (1999). Deconstructing the diversity principle. Journal of Communication, 49(4), 7–34.
doi:10.1111/j.1460-2466.1999.tb02815.x
Picard, R. & V. Pickard (2017). Essential Principles for Contemporary Media and
Communications Policymaking. Reuters Institute for the Study of Journalism, April
2017. Saatavana verkossa: http://reutersinstitute.politics.ox.ac.uk/our-research/essential-principles-contemporary-media-and-communications-policymaking