26.09.2012

Palautetta alumnipäivästä 26.1.2008

Alumnikolumni
Keskisuomalainen  14.2.2008 Susanna Ruusu

Sain iloisena yllätyksenä kutsun Jyväskylän yliopiston kielten laitoksen Alumni-päivään. Tapaus oli ensimmäinen laatuaan kielten laitoksella ja todella toivon perinteen jatkuvan. Kutsuttuja olivat kaikki 1985-2005 välillä valmistuneet kielten opiskelijat, joten haarukkaan mahtui monenlaista opetussuunnitelmaa opiskeluaikana ja monenlaista työuraa sen jälkeen.

Heti päivän aluksi törmäsin entiseen oppilaaseeni, joka odotteli tentin alkamista. Mieleeni muistui aika, jolloin kyseinen tyttö ei ollut edes syntynyt. Juuri ennen tapaamistamme olin käväissyt naistenhuoneessa, jossa aikanaan imetin nyt yläkoululaista esikoistani suunnattoman epämukavasti, koska Alvar Aalto ei ollut huomioinut tätä käyttötarkoitusta. Nämä kaksi asiaa varmistivat sen, että tunsin itseni todella vanhaksi muumioksi. Blomstedtin salin ohi kävellessäni muistelin, kuinka ruotsinkielinen opetus kaikui arvokkaista seinistä ja ihmettelin, että mitä ihmettä minä täällä teen, työläisperheen tyttö suoraan pystymetsästä, eikä edes omasta sellaisesta.
Silloin rehtorina toimi Antti Tanskanen, joka sattui tulemaan samasta lukiosta kuin itse. Kun hän puhui lukukauden avaustilaisuudessa kotoisasti ja silloin vielä melko tuntemattomat Seminaarinmäen mieslaulajat esiintyivät frakissa ja neonvihreissä trikoissaan, päätin jäädä taloon ja viihtyä siellä. Näin myös tapahtui.

Valmistumisen jälkeen arkinen työ on vienyt niin mukanaan, että herkästi unohtaa olevansa osa perinteikästä yliopistohistoriaa maassamme. Kielten laitoksen johtaja Bertold Fuchs esitteli kielten laitoksen toimintaa ja uusi toimintamalli, jossa eri kielten laitokset ovat yhdistäneet voimansa kuulostaa varsin järkevältä uudistukselta. Itse opiskelu kuulostaa vähintään yhtä vaativalta kuin ennen. Kieltenopiskelija sai istua yhden tunnin viikossa läpi lukuvuoden vaikkapa ääntämisharjoituksissa ja lopputuloksena oli hikinen yksi  opintoviikko. Poissa ei saanut olla kuin kaksi kertaa, muutoin oli kurssi suoritettava uudestaan. Kielten opiskeluun kuuluu luonnollisesti pienet ryhmät, ja kateellisina kuuntelimme muiden aineiden opiskelijoita, jotka ahmivat opintoviikkoja massaluennoiltansa. Toisaalta parhaat muistot ovat juuri noista pienistä ryhmistä ja avoimista keskusteluista; kuinka opettaja muisti katselleensa unikkopeltoja sodassa, ja kuinka eri aksentit tulivat tutuiksi natiivipuhujien kautta. Ikuisesti muistan myös Erkki Palménin latinan tunnit myöhään illalla, kun noin 70 opiskelijaa oli ahtautunut samaan saliin. Joitakin aikoja pystyin kuuntelemaan latinankielisiä uutisia tuon taidon varassa sujuvasti.

Erityisesti englannin laitoksen loistavat esitelmät olivat alumnipäivän parasta antia. On erinomainen muutos, että koulutuksessa on sisäänrakennettuna opetustyössä tarvittavien taitojen opetus. Nykyään valmistuvilla opettajilla on erinomaiset valmiudet toimia ammatissaan jo lyhyellä kokemuksella. Moni nykyinen laitoksen kurssi voisi sellaisenaan toimia täydennyskoulutuksena opettajille. Osuin itse juuri siihen kohtaan historiaa, että työssä tarvittavat käytännön taidot on lähinnä täytynyt opetella itse täydentäen opetus- harjoittelussa opittuja asioita. Silloin käytännön työn tarpeet ja yliopisto- koulutus eivät kohdanneet parhaalla mahdollisella tavalla.  Itse opetusharjoittelu kyllä antoi hyvät eväät, varsinkin kun ohjaajina oli kokeneita ammattilaisia. He arvostivat realistisia tuntisuunnitelmia, joita oikeasti jaksaa pitää monta tuntia päivässä.

Olisi ollut mukava tavata enemmän entisiä opettajia, tai kuulla heidän vaiheistaan. Ehkäpä sitten seuraavalla kerralla. Päätin antoisan päivän ylpeissä tunnelmissa. Olen saanut opiskella yliopistossa, joka seuraa tarkasti aikaansa ja on edelläkävijä monessa asiassa. Kannatti  valita niistä kahdesta vaihtoehdosta aikanaan juuri Jyväskylä, vaikka olin käynyt koko kaupungissa vain kerran ennen opiskelujen alkua ja  sekin teatterissa.

Kirjoittaja on jämsäläinen opettaja.