29.07.2015

Taru Linna

Julkaistu 02/2008

  • Nimi: Taru Linna, FM
  • Opiskeluaika: 1989-1996
  • Pääaine: venäjän kieli ja kirjallisuus
  • Sivuaineet: yhteisöviestintä, sosiologia, kasvatustieteet, yrityksen taloustieteet
  • Tämänhetkinen työpaikka ja tehtävä: Suomi-Venäjä -seura, toiminnanjohtaja

Nimeni on Taru Linna. Harrastan salibandyä, koripalloa, sulkapalloa, penkkiurheilua ja minulla on bokserivanhus Linda.  Aloitin opintoni 1989 ja valmistuin 1996.  Välillä asuin lähes vuoden Venäjällä, kun tein opintoihin kuuluvan kieliharjoittelun Moskovassa. Pääaineeni oli venäjän kieli ja kirjallisuus, sivuaineina luin yhteisöviestintää Tourulassa (tosin aloittaessani oppiaineen nimi oli vielä soveltava kielitiede). Viestinnän opiskelun aloittamisen tärkeänä innoittajana toimi Lähteenmäen Mika :)  Lisäksi suoritin sosiologian ja kasvatustieteen approbaturit sekä joitain hajaopintoja, yrityksen taloustiedettä ym.

En työskennellyt opintoja vastaavissa työpaikoissa opiskeluni aikana; lama oli syvimmillään, ja jopa kesätyö kahvilassa oli kiven takana. Juuri ennen valmistumistani osallistuin työvoimatoimiston järjestämään koulutukseen, jolloin pystyin tekemään myös opintoihini liittyviä töitä läänihallituksessa sekä Venäjän kauppaa aloittelevassa yrityksessä.

Ensimmäinen oikea työpaikkani oli Moskovassa. Paikan löysin yliopiston rekrytointisähköpostilistalta, joka oli silloin vasta käynnistetty palvelu. Olin yrityksen ainoa suomalainen työntekijä Moskovan 15 hengen toimistossa. Suomalainen ja venäläinen työkulttuuri ja elämä ylipäätään poikkesivat toisistaan, mutta yllättävän hyvin ihminen sopeutuu kulloisiinkin olosuhteisiin. Oleskeluaikanani maassa tapahtui isoja muutoksia, mm. ruplan romahdus (1998), mikä takasi jatkuvan epävarmuuden ja muuttuvat olosuhteet. Elo ei aina ollut helppoa. Asuin vaatimattomasti – venäläisittäin, mitä aika harvat muut länsimaiset tekivät. Kaikilla tuntemillani oli korkeantason etuuksia: auto ja /tai -kuljettajat, eurooppalaisittain remontoitu ja varusteltu asunto jne.

Suoranainen sissikoulutus työelämään se kolme vuotta olikin. Sinisilmäisyys katosi, mikä aiheutui yrityksen touhuista – ei siitä, että olin Venäjällä. En mm. saanut työhöni lainkaan perehdytystä, tiedonkulku Suomesta meille päin Moskovaan katkeili, eivätkä yrityksen toimintatavat ja moraali vastanneet omiani. Pidin silti ajastani Moskovassa: se oli sopivasti venäläistä, mutta tarvittavaa henkireikää saimme toisistamme kokoontuessamme suomalaisten kesken sählyä pelaamaan tai muutoin oleilemaan. En vaihtaisi arvokasta ja kasvattavaa kokemustani pois! Jälkeenpäin olenkin useaan otteeseen todennut, että olisin valmis palaamaan muutamaksi vuodeksi Venäjälle töihin, jos vain sopiva tilaisuus eteen sattuisi tulemaan.

Suomeen palattuani jatkoin vielä samassa yrityksessä ennen kuin pääsin pois. Seuraava työtehtäväni, projektipäällikkyys, oli Suomi-Venäjä -Seurassa. Toteutin Suomen osallistumisen Pietarin 300-vuotisjuhlille, joita vietettiin vuonna 2003. Valmistin Suomi-viikkoa lähes kaksi vuotta. Työ oli todella mielenkiintoista ja mahtavaa: sain toteuttaa monipuolisesti itseäni;  toimia ryhmässä, mutta kantaa vastuuta myös itsenäisesti. Opin paljon ja sain tehdä töitä yhteiskunnan koko laajan kirjon kanssa; kulttuurielämä, koulutuslaitokset, kaupungit ja kunnat, julkishallinto, järjestöt, liikuntatahot, poliittiset vaikuttajat jne.

Juhlavuosi on tietenkin rajallinen käsite: niinpä hanke loppui ja suuntasin itselleni tuntemattomaan Mikkeliin projektipäälliköksi käynnistämään työministeriön EU-hanketta, jonka avulla luotiin vastavuoroista valtiollista työvoimatoimistopalvelujärjestelmää, jotta suomalaisilla ja venäläisillä työntekijöillä ja työnantajilla olisi paremmat työnhaku- ja rekrytointimahdollisuudet. Olin taas onnekas ja sain taas luoda oman työni, sillä kyseessä oli pilottikokeilu eikä aiempaa kokemusta asioista ollut kenelläkään. Mutta koska hanke oli sekin määräaikainen, jätin sen puolentoista vuoden jälkeen kesken saadessani vakituisen työpaikan.

Uskon, että nykyisin opiskeleville yliopisto antaa työuraa varten enemmän emmeitä.. Erityisesti tämä koskee teknisiä valmiuksia, atk- ja tiedonhakutaitoja, jotka ovat hurjan tärkeässä asemassa jokaisessa työpaikassa. Omana opiskeluaikanani ei esim. tietotekniikka ollut vielä niin laajasti käytössä, joten nykyopiskelijat ovat eri asemassa sen tuomien mahdollisuuksien hyödyntämisessä. Tiedon hakeminen on nykypäivänä tyystin toisenlaista. Sähköpostiosoitteen ehdin yliopistossa saada, mutta esim. gradun kirjoittaminen venäjäksi oli aika tuskaa; atk-heebot olivat (ja ovat edelleenkin!) aina ihan pihalla, kun vain mainitsinkin sanan “kyrilliikka”.
Gradut väännettiin DOS:illa (siis aikaa ennen Windowsia :) ) ja kirjasinlevykkeitä vaihdettiin kaverilta kaverille.

Hieman ehkä kaduttaa, etten opiskellut ns. kovia aineita kieli- ja viestintäopintojeni tueksi. Yliopiston jälkeen olen suorittanut myös Helsingin kauppakorkeakoulun johtamiskoulutusopinnot, mutta muutoin en koulun penkillä ole istunut. Ei voi kiistää, että yliopisto-opinnoista on ollut hyötyä: ovathan ne ohjanneet merkittävästi alanvalintaani. Sen lisäksi ylipistosta saadut taidot (ongelmanratkaisukyky, luovuus, pitkäjänteisyys, viestintä/kirjoittaminen, atk-valmiudet, projektinhallinta ym.) arvostetaan korkealle useissa akateemisissa työpaikoissa. Nykyisiä opiskelijoita kehotan tarttumaan siihen ainutlaatuiseen mahdollisuuteen mikä heillä on edessään: yliopisto-opiskelun monialaisuus ja laaja valinnanvara heittäytyä tutkimaan kaikkea itseä kiinnostavaa.

Tällä hetkellä toimin taas järjestökentässä, toiminnanjohtajana. Kokeiltuani työurallani yritysmaailmaa, järjestökenttää sekä valtionhallintoa, en ehkä pidä itseäni kuitenkaan sisimmältäni järjestöihmisenä. Istun nyt eräänlaisella näköalapaikalla, joten katsotaan mitä tulevaisuus tuo mukanaan...