07.12.2017

Vaarallinen, likainen, poikkeava – Tabu piirtää normaalin rajat

Heidi Kosonen tutkii tabua, seksuaalisuutta ja kuolemaa jälkimodernin populaarin kuvakulttuurin välityksellä. Kuvakulttuurissa ja sitä ympäröivässä keskustelussa määritellään rajoja sille, mitä saa näyttää, mutta myös sille, mikä on normaalia, epänormaalia, hävettävää, inhottavaa tai mahdollisesti jopa vaiettavaa. Kosonen tarkastelee tabun käsitettä näiden rajanvetojen valossa.

– En siis tutki tabuja, vaan tabun rakentumista abstraktimmalla tasolla teorian ja käsitehistorian kautta. Aineistoni koostuu erityisesti queer- ja itsemurhakuvastosta, jotka yllättävän usein risteävät visuaalisen kulttuurin esityksissä, Kosonen selventää.

Kuolemaa ja seksuaalisuutta sanotaan usein läntisen maailman viimeisiksi tabuiksi. Kososen mukaan ne ovat elämänalueita, jotka yleisesti tunnustetaan ihmisen ruumiiseen kohdistuvan vallan kohteiksi. Tämä korostuu erityisesti queer-seksuaalisuuden ja itsemurhan kohdalla.

– Molempien aiheiden käsittelyssä toistuu poissulkeminen, joka rakentuu usein inhon ja kauhun kautta, Kosonen kuvailee.

Tabun tarve ja vaara

Kosonen määrittelee Mary Douglasin tavoin tabun osaksi kulttuurista luokittelujärjestelmää ja hyödyntää myös Franz Steinerin näkemystä tabusta vaarakäyttäytymisenä. Tabu kytkeytyy likaan ja anomalioihin, jotka halutaan sulkea ulos.

– Ihmisellä on luontainen tarve luokitella asioita, ja tässä tabut voivat olla hyödyllisiä. Tarvitsemme skeemoja, joiden avulla voimme jäsennellä maailmaa. Toisaalta tabujen negatiivinen puoli on se, että ne sulkevat tietynlaisia ilmiöitä ulos normaalin piiristä ja leimaavat ne poikkeaviksi, Kosonen pohtii.

Vaikka tabu ymmärretään usein uskontoon liittyväksi, Kosonen muistuttaa, että tabu on myös hyvin maallinen ilmiö.

– Monia ilmiöitä määritellään viimeisiksi tabuiksi nimenomaan siksi, että ne ovat olleet tunnistettavasti uskonnon säätelyssä. Tabut ja tavat säädellä niitä kuitenkin toistuvat ihan samanlaisina myös sekulaarissa populaarimediassa, Kosonen huomauttaa.

Heidi Kosonen.jpg

Tabua tuotetaan jatkuvasti mediassa nimenomaan douglasilaisen lian käsitteen kautta, eli tabu kytketään alhaiseen ja vieraaseen.

– Esimerkiksi 13 Reasons Why -televisiosarjassa itsemurhan esittäminen tuomittiin liian graafiseksi, koska sen pelättiin romantisoivan vaarallista kuolemaa suhteessa tavanmukaisesti itsemurhaa toiseuttavaan ja stigmatisoivaan kaanoniin. Tämän ympärille kehittyi tartuntavaarasta viestivä moraalipaniikki: ajateltiin, että ihastelevan esityksen kautta itsemurha automaattisesti tarttuu esityksen näkevään alttiiseen nuoreen, Kosonen kertoo.

Tabut yksin eivät järkytä

Miksi sitten seksuaalisuus ja kuolema ovat tabuja? Kosonen korostaa, että nykypäivästä käsin on vaikea päästä kiinni tabujen historialliseen muotoutumiseen, eikä varmaa vastausta voi antaa. Seksuaalisuutta ja kuolemaa on ollut tarpeen säädellä ainakin sen takia, että niihin molempiin liittyy vaara ja pelko siitä, että yhteisön rakenne muuttuu. Molempia voisi kuvailla myös psykologisesti pelottaviksi.

– Niissä yhdistyy vaara sekä yksilöä että yhteisöä kohtaan. Seksuaalisuus ja kuolema eivät aina ole olleet niin kesyjä asioita kuin meidän aikanamme, Kosonen sanoo.

Kososen mukaan voimakkaita mielipiteitä ja moraalisia paniikkeja herää erityisesti tilanteissa, missä lapsi kohtaa seksuaalisuuden tai kuoleman. Tällöin lika yhdistyy todella puhtaaksi määritellyn asian, lapsuuden ja viattomuuden, kanssa.

– Voimakkaimmat reaktiot syntyvät useimmin tapauksissa, joissa liian monta kiistanalaista yksityiskohtaa tulee kovalla voimalla yhteen. Seksuaalisuus ja kuolema ovat tabuina niin stereotyyppisiä, että ne tarvitsevat usein jonkin lisäelementin shokeeratakseen, Kosonen kertoo.

Kosonen käyttää esimerkkinä Dana Schutzin Open Casket -teoksen synnyttämää taidekohua. Kiistan taustalla vaikuttivat kuolemaan liittyvien tabujen rinnalla vahvasti rotupoliittiset syyt.

– Open Casket -teoksessa valkoinen taiteilija maalasi abstraktin teoksen vuonna 1955 kuolleeksi mukiloidusta Emmett Tillistä, joka oli noussut kansalaisoikeusliikkeen ikoniksi. Tästä tuli hirvittävä skandaali. Lapsen kuolemaan, joka jo sinällään on kauhea asia, kytkeytyi lisäksi yhteiskunnalliseen vastakkainasetteluun ja murrokseen liittyvä vaara, Kosonen kuvailee.

Kosonen näkee viime aikojen toksisen maskuliinisuuden nousussa ja feminismiä vastaan asettuvassa ja sitä syyllistävässä keskustelussa saman vaaran kytköksen, mutta pienimuotoisempana.

– Sukupuoli on murroksessa ja vanhat yhteiskunnalliset rakenteet muuttuvat. Tämä aiheuttaa hätää oman aseman puolesta, joka purkautuu hyvin vihaisinakin reaktioina, Kosonen sanoo.

Teksti ja kuvat: Sari Laapotti