05.11.2008

Musiikkitieteen tutkimuksen ja opetuksen pariin

Tommi Himbergin pääaine yliopistossa oli musiikkitiede ja keskeisimmät sivuaineet olivat englantilainen filologia sekä psykologia, joista molemmista hän suoritti cum laude approbatur -opintokokonaisuudet. Opiskelujen aloitus tapahtui vuoden 1995 syksyllä ja valmistuminen vuoden 2002 lopulla. Nykyinen työnimike on assistentti ja työpaikkana toimii musiikin laitos.

Tommi päätyi musiikkitieteen opiskelijaksi melko yleisten ajatusten siivittämänä; kiinnostus musiikkia kohtaan loi tavoitteen olla jatkossakin jotenkin musiikin kanssa tekemisissä. Musiikkilukio- ja konservatoriotausta, sekä klassista musiikkia, teoriaa ja musiikkitietoa kohtaan osoitettu mielenkiinto oli epäilemättä tärkeä motivaation lähde. Heti opiskelujen käynnistyttyä Tommi lähti mukaan Trioli ry:n ainejärjestötoimintaan. Kiinnostus järjestötoiminnasta johtikin vuosituhannen loppuun mennessä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajuuden lisäksi aina Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajan tehtäviin Helsinkiin, jolloin opiskelu perinteisessä mielessä oli luonnollisesti jätettävä joksikin ajaksi vähemmälle huomiolle. Vuosituhannen vaihteen jälkeen syntyi päätös palaamisesta takaisin Jyväskylään, ja päivät rakentuivat yliopiston rehtoria puolipäiväisesti avustaessa, sekä opintojen loppuun suorittamisesta. 

Opintojen ohella merkittävä anti työelämään oli järjestötoiminnalla, sekä sen myötä mahdollistuvalla kollektiivisella ja poliittisellakin vaikuttamisella. Kyseinen toiminta myös opetti tulkitsemaan asioita laajoissa yhteyksissä ja kokonaisuuksina, kenties jopa peliteoreettisesti, sekä kyvyn nähdä asiat tarvittaessa muiden perspektiivistä. Samalla on myös aina palkitsevaa, kun yleensäkin yhdessä tekemällä saadaan jotain hienoa aikaan, oli kyseessä sitten yliopistojen perusrahoituskampanja tai ainejärjestön pikkujoulut.

Myös tähänastisen urakehityksen kannalta merkittävintä oli innostuminen järjestötoiminnan kautta vaikuttamisesta, joka heräsi ensimmäisen kerran jo reserviupseerikoulussa, jolloin syntyi inspiraation kohottamiseksi tarve keksiä jotain uutta aktiivista toimintaa. Tarkoitus hakeutua kuoron esimieheksi väistyi kun kävi ilmi, että avoimena oli myös paikka kulttuurijaoston puheenjohtajan tehtäviin. Kyseinen tehtävä olikin kokemuksena positiivinen, sekä auttoi samalla ymmärtämään järjestöjen vaikutusmahdollisuuksista. Kuten jo aiemmin tekstissä mainittiin, varsinaisena opiskeluaikana järjestötoiminta sai sittemmin suurempia mittasuhteita.

Työelämään siirtymiselle valmistumisen jälkeen merkittävintä oli gradun tekemisen myötä mukaan pääseminen osaksi laajempaa kulttuurienvälistä tutkimusprojektia, joka mahdollisti myös ”tutkimusmatkan” Afrikkaan. Projektin seurauksena henkilökohtainen arvoasteikko muokkaantui, ja yliopistollinen tutkimus alkoi kiinnostaa hallinnollista työskentelyä enemmän. Suuntautuminen kognitiotieteisiin sekä kulttuurienvälisiin ilmiöihin avasi tien tohtoriopintoihin Britteihin, Cambridgen yliopiston musiikinlaitokselle, jotka mahdollistuivat muun muassa stipendin ja Helsingin Sanomien 100-vuotissäätiön apurahan turvin. Sittemmin tieto musiikintutkimuksen huippuyksikön perustamisesta motivoi palaamaan Jyväskylään. 

Nykyiseen työtehtävään pääseminen edellytti luonnollisesti oman tutkimusalan, tässä tapauksessa kognitiivisen musiikkitieteen, hallintaa, sekä muodollisemmin tieteellistä jatkokoulutusta. Suuri painoarvo on substanssi- ja tutkimusosaamisella. Opintojen ja harrastusten ohella diplomaattiset taidot, asioiden näkeminen muiden kannalta, sekä uteliaisuus ovat ominaisuuksia, joista on hyötyä tutkijalle asiantuntemuksen ollessa myös oleellista. Työtehtävät jakaantuvat pääsääntöisesti opetuksen, tutkimuksen ja hallinnon alaisuuteen, joista tutkimus tapahtuu usein ryhmissä, ja opetus on lähinnä luennointia sekä yleisempää suunnittelua, josta myös hallintoasiat etupäässä koostuvat. 

Nykyiseen työhön ei ole tarjottu virallista lisäkoulutusta, mutta sekä järjestötausta, että kollegoiden epävirallinen jatkokoulutus ovat edesauttaneet sopeutumista. Suurimmaksi haasteeksi Tommi kokee opetuspuolen ja uskookin, että tarvetta tutkijoiden pedagogiselle koulutukselle on olemassa. Samalla kuitenkin opetus on myös palkitsevinta, ja yleensäkin työtehtävien monipuolisuus enimmäkseen positiivinen asia. Tulevaisuuden tavoitteisiin sisältyy pyrkimys ja halu kehittyä hyväksi tutkijaksi sekä varsinkin opettajaksi. Itse uralle ei varsinaisia etenemistavoitteita ole asetettu; jatko-opintojen ja professuurin välillä on laaja ja epävarma vyöhyke. Siksi onkin suositeltavampaa keskittyä ajankohtaisiin hankkeisiin ja projekteihin, sekä substanssiosaamiseen ennen kaikkea niiden puitteissa.

Kirjoittanut Olli Koponen