Maisterikoulutuksen rakenne ja osaamistavoitteet

Maisterikoulutus (120 op) sisältää seuraavat opinnot:

Yleiset osaamistavoitteet

Maisterikoulutus rakentuu Jyväskylän yliopiston humanistisen tiedekunnan hyväksymien yleisten osaamistavoitteiden mukaisesti. Koulutuksesta valmistunut:

  • hallitsee oman tieteenalansa keskeiset sisällöt ja on syventänyt asiantuntemustaan yhdellä tai useammalla erityisalueella,
  • osaa tuottaa uutta tietoa ja toimia oman alansa kehittäjänä,
  • osaa käyttää eettistä harkintaa asiantuntijatehtävissä,
  • hallitsee monipuolisesti asiantuntijatehtävissä tarvittavat projektityön ja viestinnän taidot,
  • arvostaa ja osaa kehittää yhteistyötä monikielisissä ja -kulttuurisissa ympäristöissä,
  • tunnistaa oman osaamisensa vahvuudet ja on omaksunut elinikäisen oppimisen ajatuksen sekä
  • osaa jäsentää omaa osaamistaan suhteessa työllistymistavoitteisiinsa ja omaa valmiudet tieteelliseen jatkotutkimukseen omalla alallaan.

KUOMAn osaamistavoitteet

Maisterikoulutus sisältää myös kulttuuriympäristöön liittyviä alakohtaisia osaamistavoitteita. Niiden mukaisesti koulutuksesta valmistunut:

  • tuntee kulttuuriympäristöä koskevien aineistojen hallintaa, hakua ja käytettävyyttä edistävät tiedon organisointi- ja kuvailumenetelmät,
  • hallitsee kulttuuriympäristökentän oikeudelliset ja eettiset perusteet ja osaa tehdä näihin liittyen perusteltuja kulttuuriympäristöselvityksiä omalta erikoisalaltaan,
  • hallitsee monipuolisesti kulttuuriympäristöalan johto- ja asiantuntijatehtäviin tarvittavan teoreettisen ja ammatillisen tietopohjan sekä ongelmanratkaisutaidot,
  • hallitsee kulttuuriympäristöalaan liittyvät prosessit ja toimintaympäristön,
  • omaa valmiudet osallistua aktiivisesti kulttuuriympäristöä koskevaan keskusteluun sekä
  • osaa hyödyntää ja soveltaa tutkimustietoa kulttuuriympäristöön liittyvissä työtehtävissä ja ymmärtää alaa koskevan tutkimuksen merkityksen.