02.12.2016

Musiikkiterapian opetussuunnitelma 2015 - 2017

 Opintojen tavoite

Jyväskylän avoimen yliopiston järjestämien musiikkiterapian perus- ja aineopintojen tavoitteena on antaa opiskelijalle vankka teoreettinen, tutkimuksellinen ja kliininen perustietopohja musiikkiterapiasta. Opinnot perehdyttävät opiskelijaa myös musiikkiterapian sovelluksiin ja käytäntöihin erilaisissa diagnostisissa kohderyhmissä.

Perus- ja aineopintojen tavoitteena on myös antaa musiikkiterapeuttista tietopohjaa ja käytännönkin valmiuksia sellaisille opiskelijoille, jotka hyödyntävät musiikkiterapiaopintojaan osana muuta työtä ilman tarvetta varsinaiseen musiikkiterapeutin kelpoisuuteen.

Musiikkiterapian perus- ja aineopinnot soveltuvat taustaopinnoiksi (osaksi kandidaattitasoista tutkintoa) Jyväskylän yliopiston järjestämään musiikkiterapian maisteriohjelmaan. Musiikkiterapian maisterin tutkinnosta on hyötyä myös käytännön työelämässä teoreettisen, tutkimuksellisen ja kliinisen erikoisasiantuntemuksen lisääntymisen myötä.

Opintojen kulku

Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän avoin yliopisto eivät järjestä musiikkiterapeutin kliiniseen kelpoisuuteen johtavaa ammatillista koulutusta. Sen sijaan, kliiniseen kelpoisuuteen johtavaa koulutusta tarjoaa Jyväskylässä Eino Roiha instituutti. Jyväskylän avoimen yliopiston järjestämät opinnot (perus- ja aineopinnot) soveltuvat sellaisenaan pakollisiksi taustaopinnoiksi musiikkiterapeutin kelpoisuuteen johtavassa koulutuksessa (Eino Roiha Instituutti).

Jyväskylän yliopiston järjestämät opinnot (musiikkiterapian maisteriohjelma) rakennetaan useimmiten musiikkiterapian kliinisen pätevyyden päälle, jolloin se lisää opiskelijan kliinistä erikoisasiantuntemusta ja pätevyyttä sekä antaa valmiuksia tutkimus- ja opetustehtäviin. Maisteriopinnot edellyttävät kandidaatin tutkintoa. Esimerkiksi Eino Roiha instituutissa suoritettu musiikkiterapian kliininen koulutus (musiikkiterapeutin kelpoisuus), joka sisältää musiikkiterapian perus- ja aineopinnot, tarjoaa luontevan pohjan Jyväskylän yliopiston musiikkiterapian maisteriopintoihin edellyttäen, että hakijalla on kandidaatin tutkinto yliopistosta tai ammattikorkeakoulututkinto. Musiikkiterapian maisteriohjelmaan voi hakeutua myös ulkomailla suoritetun, kandidaattitasoisen musiikkiterapiakoulutuksen pohjalta.

Avoimen yliopiston käytännön mukaisesti musiikkiterapian perus- ja aineopinnot ovat maksullisia. Myös Eino Roiha säätiön järjestämä musiikkiterapian kliininen (ammatillinen) koulutus on maksullinen.

 

HuK-tutkinnon rakenne 180 op

Pääaineopinnot 80p

Sivuaineopinnot

  • musiikkiterapian perusopinnot 30 op
  • musiikkiterapian aineopinnot 50 op
  • vähintään yksi perusopintokokonaisuus tai muu opintokokonaisuus 25 op
  • muita sivuaineopintoja ja/tai valinnaisia opintoja siten, että HuK-tutkinnon 180 op täyttyy

Viestintä- ja kieliopinnot, vähintään 10 op

  • äidinkielen puhe- tai kirjoitusviestinnän kurssi 3 op
  • toinen kotimainen kieli 3 op
  • vieras kieli (suullinen ja kirjallinen taito) 3 op
  • maturiteetti 1 op

 

Musiikkiterapian perusopinnot 30 op

 

Musiikkiterapian aineopinnot 50 op

 

 

Opintojaksojen kuvaukset

 

Perusopinnot 30 op

 

Tavoite: Musiikkiterapian perusopinnot suoritettuaan opiskelija osaa:

    • luetella musiikkiterapian perusmenetelmät ja kuvailla musiikkiterapian sovellusten käyttömahdollisuuksia
    • kuvata musiikin ja tunteiden välisiä yhteyksiä sekä selittää musiikin vaikutuksia havainto- ja kehityspsykologisena ilmiöinä
    • käyttää tiedonhakua taustatiedon löytämiseen
    • tunnistaa teoriatiedon ja kokemuksellisen toiminnan yhteyksiä
    • raportoida oppimastaan suullisesti ja kirjallisesti tuottaa pienimuotoisen tutkielman

 

MTEP010 Musiikkiterapiatieto I 15 op

MTEP011 Johdatus musiikkiterapiaan 5 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • hahmottaa musiikkiterapian ammattialana koulutusta, tutkimusta ja kliinisiä käytäntöjä sivuavien periaatteiden, käytänteiden ja esimerkkien valossa
    • ymmärtää musiikin erityismerkityksiä terapia- ja kuntoutuskontekstissa
    • saa perustietoa musiikkiterapian pääkohderyhmistä, -malleista ja -menetelmistä.

Sisältö: Musiikkiterapiakoulutus Suomessa. Musiikki terapian välineenä. Kliinisiä esimerkkejä, jotka havainnollistavat musiikkiterapian lähestymistapoja ja menetelmiä. Ajankohtaisen musiikkiterapiatutkimuksen esittelyä.

Opiskelutavat: Luennot.

Suoritustavat: Luennoille osallistuminen ja oppimistehtävä.

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

    • Ala-Ruona, Saukko & Tarkki (2009). Musiikkiterapiapalvelut
    • Erkkilä, J. (1995). Musiikkipohjaiset tunteet ja musiikkiterapia. Teoksessa J. Erkkilä & Y. Heinonen (toim): Avaa mielesi musiikille! Kohti tutkimuspohjaista musiikkiterapiaa, s. 75-136
    • Erkkilä, J. (2013). Musiikkiterapiakoulutus Suomessa Musiikkiterapia, 28(1)
    • Ajankohtaisia, erikseen jaettavia artikkeleita ja kalvosarjoja.

Ajoitus: Perusopintokokonaisuuden (kokonaiskesto n. yksi vuosi) avauskurssi, 1(4)

 

MTEP016 Musiikkiterapian filosofinen ja menetelmällinen perusta 5 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • ymmärtää musiikkiterapian filosofisen perustan olennaisia sisältöjä
    • ymmärtää musiikkiterapian perusmenetelmien soveltamisen ehtoja ja edellytyksiä erilaisissa kohderyhmissä ja asiakastilanteissa
    • ymmärtää musiikkiterapian perusmenetelmien muuntuvuuden erilaisten taustateoreettisten oletusten ja kliinisten lähtökohtien vaikutuksesta.

Sisältö: Musiikkiterapian yleistä perustelua sekä sen perusmenetelmien lähtökohtien ja soveltamisen perusteita teorian ja käytännön näkökulmista. Teorian ja kliinisen käytännön vuoropuhelua.

Opiskelutavat: Luennot ja demonstraatiot

Suoritustavat: Luennoille ja demonstraatioihin osallistuminen ja oppimispäiväkirjan laatiminen. Oppimispäiväkirjaa laadittaessa hyödynnetään omaa pohdintaa, luentomateriaalia ja kirjallisuutta.

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

 

    • Honka, R. (2009). Musiikkiterapian mahdollisuuksia tunne-elämältään epävakaan persoonallisuuden hoidossa. Musiikkiterapia, 24(1)
    • Lehtonen, K. (2008). Johdatus musiikkipsykoterapiaan. Psykoterapia, 27(2)
    • Punkanen, M. (2004). Matalataajuinen äänivärähtelyhoito – teoreettisia näkökulmia, kliinisiä sovellutuksia ja tutkimustuloksia. Musiikkiterapia 19(1)
    • Raine, H. (1999). Kehitysvammaisten orkesterin harjoittamismetodi. Teoksessa J. Erkkilä & K. Lehtonen (toim.), Musiikkiterapian monet kasvot, s. 131-142
    • Romppanen, M. (2001). ”Satumaa on ihmisen sielussa”. Musiikkiterapia, 16(2)
    • Ruponen, J. (2009). Avainta etsimässä – kliinisiä kokemuksia nuorten musiikkiterapiasta. Musiikkiterapia, 24(2)
    • Salo, J. (2000). Missä sinä olet ollut? Terapeuttista musiikkikasvatusta Ruskeasuon koulussa. Musiikkiterapia, 15(1)
    • Särkämö, T.; Laitinen, S.; Numminen, A.; Tervaniemi, M.; Kurki, M & Rantanen, P. (2011). Muistaakseni laulan: Musiikin käyttö muistisairaiden mielialan, elämänlaadun ja kognitiivisen toimintakyvyn tukemisessa. Miina Sillanpään Säätiö A:10
    • Tervo, J. (2007). Musiikin ja sanojen suhteesta musiikkiterapiassa. Musiikkiterapia, 22(2)

Ajoitus: Perusopintojen (kokonaiskesto n. yksi vuosi) ensimmäisellä vuosipuoliskolla, 2(4).

 

MTEP017 Musiikkiterapian erityismenetelmiä 5 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • tuntee Suomessa tyypillisimmin käytettävät musiikkiterapian erityismenetelmät
    • tuntee musiikkiterapian erityismenetelmien (esim. toiminnallinen musiikkiterapia (TMT), Vibroakustinen hoito, Kuvionuotit, Tarinasäveltäminen) tyypilliset kohderyhmät ja menetelmien erityispiirteet kohderyhmiin liittyen
    • ymmärtää musiikkiterapian erityismenetelmien perusolemuksen teorian ja käytännön muodostamana kokonaisuutena.

Sisältö: Suomalaisen musiikkiterapian erityismenetelmien esittelyä teoriassa ja käytännössä (esim. tapausesimerkit) kokeneiden musiikkiterapeuttien ja erityismenetelmien kehittäjien toimesta.

Opiskelutavat: Luennot ja demonstraatiot.

Suoritustavat: Luennoille ja demonstraatioihin osallistuminen ja oppimispäiväkirjan laatiminen. Oppimispäiväkirjaa laadittaessa hyödynnetään omaa pohdintaa, luentomateriaaliaja kirjallisuutta.

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

    • Ala-Ruona, E. (2003). Fysioakustinen hoito osana erikoissairaanhoitoa ja kuntoutustutkimusta. Teoksessa Ala-Ruona, Erkkilä, Jukkola & Lehtonen (toim.). Muistoissa – Petri Lehikoinen 1940-2001, s. 173-192
    • Erkkilä, J. (2013). Kliinisen improvisaation olemus ja merkitys psykoterapeuttisessa työskentelyssä. Musiikkiterapia, 28(2)
    • Hakomäki, H. (2004). Tarinasäveltäminen – taustaa, määrittelyä ja mahdollisuuksia. Musiikkiterapia, 19(1)
    • Hakomäki, H. (2005). Pedagogisia näkökulmia tarinasäveltämiseen. Musiikkiterapia, 20(1)
    • Jordan-Kilkki, P., Kokko, J. & Rissanen, H. (1999). Toiminnallinen musiikkiterapiamenetelmä ja oppimisvaikeudet – näkökulmia oppimisvaikeuksien kuntouttamiseen. Teoksessa J. Erkkilä & K. Lehtonen (toim.), Musiikkiterapian monet kasvot, 25-48.
    • Jordan-Kilkki, P. (1996): Toiminnallinen musiikkiterapiamenetelmä erityisopetuksessa. Erityisopetuksen tutkimus- ja menetelmätieto. Jyväskylän yliopisto, 3, 17-21
    • Kaikkonen, M.; Uusitalo, K. & Äystö, S. (2005). Soita mitä näet: Kuvionuotit opetuksessa ja terapiassa. Helsinki: Kehitysvammaliitto
    • Savela, T. (2014). Vibroakustisen menetelmän mahdollisuuksia kiintymyssuhteessaan traumatisoitujen lasten musiikkiterapiassa. Musiikkiterapia, 29 (1), 36-50

Ajoitus: Perusopintokokonaisuuden (kokonaiskesto n. yksi vuosi) jälkimmäinen puolisko, 3(4)

 

MTEP020 Musiikin vaikutukset I 5 op

MTEP021 Musiikkipsykologia I 3 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • osaa hahmottaa yleiskuvan musiikista havaintopsykologisena ilmiönä
    • osaa kuvata musiikin ja tunteiden yhteyksiä
    • osaa kuvata ja selittää musiikin tiedettyjä vaikutuksia.

Sisältö: Musiikki havaintopsykologisena ilmiönä. Musiikin ja tunteiden välinen yhteys. Musiikin vaikutukset.

Opiskelutavat: Luennot.

Suoritustavat: Luennoille osallistuminen ja oppimistehtävä.

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

    • Louhivuori, J. & Saarikallio, S. (toim.). Johdatus musiikkipsykologiaan. Jyväskylä: Atena. (ainoastaan luvut 1-3; 5-6).
    • Ajankohtaisia, erikseen jaettavia artikkeleita ja kalvosarjoja

Ajoitus: Perusopintokokonaisuuden (kokonaiskesto n. yksi vuosi) puolivälissä, 2-3(4)

 

MTEP022 Musiikin kehityspsykologia 2 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • osaa tunnistaa musiikin kehityspsykologisia ilmiöitä erityisesti leikki- ja kouluikäisten kehityksessä
    • osaa kuvata musiikillisten aktiviteettien ja harrastusten merkityksiä kasvuun ja kehitykseen
    • osaa hahmottaa musiikin kehityspsykologisia ilmiöitä suhteessa musiikkiterapian lähestymistapoihin ja tyypillisiin kohderyhmiin (esim. kehitykselliset viivästymät).

Sisältö: Musiikin kehityspsykologia lapsuusvaiheessa. Musiikillisten aktiviteettien ja harrastusten merkitykset lapsen kasvussa ja kehityksessä. Musiikin kehityspsykologia suhteessa musiikkiterapiaan.

Opiskelutavat: Luennot.

Suoritustavat: Luennoille osallistuminen ja oppimistehtävä.

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

    • Louhivuori, J. & Saarikallio, S. (2009). Johdatus musiikkipsykologiaan. Jyväskylä: Atena. Luku 4
    • Saarikallio, S. (2009). Musiikki ja nuoren psykososiaalinen kehitys. Teoksessa J. Louhivuori; P. Paananen & L. Väkevä (toim.). Musiikkikasvatus: Näkökulmia kasvatukseen, opetukseen ja tutkimukseen. Jyväskylä: Atena.

Ajoitus: Perusopintokokonaisuuden (kokonaiskesto n. yksi vuosi) toinen puolisko, 3-4(4)

 

MTEP030 Tutkijan taidot I 10 op

MTEP032 Kokemuksellinen osuus 5 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • ymmärtää omakohtaiseen kokemukseen perustuen, miten musiikki toimii terapeuttisessa kontekstissa
    • ymmärtää musiikkiterapeuttisen, kokemuksellisen työskentelyn peruslainalaisuuksia
    • oppii musiikkiterapeuttisen prosessin suunnitteluun, toteuttamiseen ja hallitsemiseen liittyviä periaatteita.

Sisältö: Vähintään viisi kertaa sisältävä, musiikin terapeuttiseen käyttöön perustuva istuntokokonaisuus. Opiskelija voi ohjaajan kanssa keskusteltuaan valita istuntokokonaisuuden lähtökohdaksi toisen seuraavista vaihtoehdoista: 1) henkilökohtainen prosessi, jossa opiskelija tutkii omia kokemuksiaan (esim. musiikin kuuntelu tai improvisointi) ilman, että prosessiin liittyy ulkopuolisia henkilöitä; 2) yksilö- tai ryhmätyöskentelyyn perustuva prosessi, jossa opiskelija harjoittelee musiikkiterapian työtapoja oikean asiakkaan/asiakasryhmän kanssa. Kurssin ohjaava opettaja tekee suosituksen kullekin opiskelijalle parhaiten soveltuvasta toteuttamistavasta ja mahdollisesta kohderyhmästä opiskelijan kanssa keskusteltuaan. Ennen kokemuksellisen osuuden aloittamista, on opiskelijan saatava ohjaavan opettajan hyväksyntä suunnitelmalleen.

Opiskelutavat: Viisi istuntoa (min.) sisältävän kokemuksellisen osuuden suunnitteleminen ja toteuttaminen ohjaavan opettajan neuvoihin ja hyväksymiseen perustuen. Istuntopäiväkirjan pitäminen kokemuksellisen osuuden keskeisistä havainnoista, tapahtumista ja ilmiöistä.

Suoritustavat: Kokemuksellisen osuuden istuntosuunnitelma, kokemuksellisen osuuden suorittaminen, istuntopäiväkirja.

Arviointi: hyväksytty/hylätty.

Oppimateriaalit:

Ajoitus: Voi vaihdella opiskelijoiden tilanteen mukaan, suositus jaksoilla 2-3(4)

 

MTEP033 Kirjallinen työ 5 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • osaa tunnistaa musiikkiterapiaprosessista kliinisesti keskeisiä ilmiöitä
    • osaa kytkeä musiikkiterapiaprosessin kliinisiä ilmiöitä teoriaan
    • osaa laatia perustason tapauskertomuksen

Sisältö: Kirjallisessa työssä hyödynnetään kokemuksellisen osuuden (MTEP032) aineistoa. Aineiston runko muodostuu kokemuksellisen osuuden suunnitelmasta, muistikuvista, istuntopäiväkirjasta ja mahdollisesta lisäaineistosta (esim. audio-/videotallenteet). Opiskelija voi käyttää vapaasti valitsemaansa kirjallisuutta keskeisten havaintojen ja ilmiöiden selittämisessä.

Opiskelutavat: Itsenäistä työskentelyä. Seminaari.

Suoritustavat: Edellyttää kokemuksellisen osuuden (MTEP032) suorittamista. Kirjallisen tapauskertomuksen laatiminen. Seminaariin osallistuminen.

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

    • Laine, M.; Bamberg, J. & Jokinen, P. (toim.). Tapaustutkimuksen taito. Gaudeamus. [Tämä kirja on esimerkki tapaustutkimuksen tekemistä käsittelevästä, suomenkielisestä kirjallisuudesta eikä ole pakollista kirjallisuutta]

Ajoitus: Perusopintokokonaisuuden (kokonaiskesto n. yksi vuosi) viimeinen puolisko, seminaari viimeisellä neljänneksellä, 3-4(4)

 

 

Aineopinnot 50 op

 

Tavoite: Musiikkiterapian aineopinnot suoritettuaan opiskelija osaa:

    • luetella musiikkiterapian keskeiset käsitteet, teoriat ja menetelmät
    • käyttää musiikkiterapian keskeisiä käsitteitä, teorioita ja menetelmiä opinnoissaan ja kliinisessä harjoittelussa/työssä
    • käyttää kliinistä ja tutkimukseen perustuvaa tietoa musiikkiterapian eri konteksteissa kuten kliinisessä työssä tai myöhemmissä/rinnakkaisissa opinnoissa
    • tehdä pienimuotoisen tutkielman
    • viestiä musiikkiterapiasta ja sen käytännöistä, teorioista ja tutkimuksesta suullisesti ja kirjallisesti
    • kehittää omaa asiantuntemustaan ja työelämävalmiuksiaan
    • käyttää tiedonhauissa monipuolisesti tiedonlähteitä

 

MTEA010 Musiikkiterapiatieto II 15 op

MTEA013 Musiikkiterapian arviointi 5 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • osaa selittää musiikkiterapia-arvioinnin keskeiset piirteet ja lähestymistavat
    • osaa vertailla arviointikäytänteitä eri diagnostisissa kohderyhmissä
    • osaa kuvata arviointimenetelmiä osana musiikkiterapian tutkimusta ja kliinisiä käytänteitä
    • osaa hakeutua musiikkiterapia-arviointia koskevan uuden tiedon äärelle.

Sisältö: Musiikkiterapia-arviointimenetelmien esittelyä eri kohderyhmissä. Arviointimenetelmien käyttökuvauksia kliinisessä työssä ja tutkimustoiminnassa.

Opiskelutavat: Luennoille osallistuminen, oppimistehtävän laatiminen.

Suoritustavat: Luennoille osallistuminen (8t.), kirjallisuus ja oppimistehtävä.

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

    • Ala-Ruona, Esa (2007). Alkuarviointi kliinisenä käytäntönä psyykkisesti oireilevien asiakkaiden musiikkiterapiassa – strategioita, menetelmiä ja apukeinoja. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto
    • Baxter, Berghofer, MacEvan, Nelson, Peters & Roberts (2007). The Individualized Music Therapy Assessment Profile (IMTAP). Jessica Kingsley Publishers
    • Wigram, Nygaard-Pedersen & Bonde (2002). A Comprehensive Guide to Music Therapy. Jessica Kingsley Publishers. Luku 5: Music Therapy Research and Clinical Assessment.

Ajoitus: 1–4. [Musiikkiterapian aineopintojen on ajateltu vievän kaikkineen noin 18 kk, josta tehollista aikaa, kesälomat huomioituna on n. 16 kk. Aineopinnot on jaettu neljään pääosaan n. neljän kuukauden jaksoiksi, joista saadaan karkea ajankohtasuositus].

 

MTEA014 Musiikkiterapian malleja ja menetelmiä 5 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • osaa kuvata musiikkiterapian malleja ja menetelmiä vammaiskuntoutuksen, neurologisen musiikkiterapian sekä lasten kuntoutuksen alueilla
    • osaa selittää taustateoreettisten lähtökohtien ja menetelmällisten ratkaisujen välisiä yhteyksiä
    • saa perusvalmiudet oppimansa soveltamiseen kliinistä käytäntöä ajatellen (esim. kliininen koulutus).

Sisältö: Kehitykselliset häiriöt ja oppimisteoreettinen viitekehys musiikkiterapiassa. Neurologisista häiriöistä ja sairauksista kärsivien musiikkiterapia. Kurssilla perehdytään myös Luovan musiikkiterapian menetelmään (ns. Nordoff-Robbins -menetelmä) sekä Tarinasäveltämiseen kurssin kohdeasiakasryhmissä.

Opiskelutavat: Luennot.

Suoritustavat: Luennoille osallistuminen ja oppimistehtävät. Kurssi rakentuu neljästä aihealueesta: 1) oppimisteoreettinen näkökulma kehityksellisten häiriöiden hoidossa (4 t.), 2) Musiikkiterapia neurologiassa (4 t.), 3) Luovan musiikkiterapian (Nordoff-Robbins) menetelmä (4 t.), 4) Tarinasäveltäminen (4 t.). Opintokokonaisuudesta laaditaan yksi laaja oppimistehtävä.

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

    • Ahonen Timo & Aro Tuija (1999): Oppimisvaikeudet – kuntoutus ja opetus yksilöllisen kehityksen tukena. Jyväskylä: Atena
    • Aldridge David (1996): Creative Music Therapy in the Treatment of Children with Developmental Delay. Jessica Kingsley Publishers
    • Baker, F & Tamplin, J. (2006). Music Therapy Methods in Neurorehabilitation – A Clinician’s Manual. Jessica Kingsley Publishers
    • Haapsaari, I. (2014). Silta yli synkän virran – Musiikkiterapian mahdollisuudet aivoverenkiertohäiriön kuntoutuksessa. Musiikkiterapia, 29 (1)
    • Hakomäki, Hanna (2007): Tarinasäveltämisen taito. PS-kustannus
    • Lyytinen H, Ahonen T, Korhonen T, Korkman M, Riita T. (toim.) (2002). Oppimisvaikeudet. Neuropsykologinen näkökulma, 2.p. WSOY
    • Wigram, Pedersen & Bonde (2002): A Comprehensive Guide to Music Therapy. Jessica Kinsgley Publishers (s. 113-220: luvut 3 ja 4)
    • Saukko, P. (2008): Musiikkiterapian tavoitteet lapsen kuntoutusprosessissa. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto.

Ajoitus: 1–4. [Musiikkiterapian aineopintojen on ajateltu vievän kaikkineen noin 18 kk, josta tehollista aikaa, kesälomat huomioituna on n. 16 kk. Aineopinnot on jaettu neljään pääosaan n. neljän kuukauden jaksoiksi, joista saadaan karkea ajankohtasuositus].

 

MTEA015 Musiikkipsykoterapian malleja ja menetelmiä 5 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • tuntee musiikkipsykoterapian keskeiset mallit ja menetelmät
    • ymmärtää eri mallien ja menetelmien ominaispiirteet sekä musiikin roolin ja merkityksen niissä
    • ymmärtää tyypillisimpien psykiatristen kohderyhmien ominaispiirteitä ja niiden vaikutuksia musiikkiterapian mallien ja menetelmien suhteen
    • saa perusvalmiudet oppimansa soveltamiseen kliinistä käytäntöä ajatellen (esim. kliininen koulutus).

Sisältö: Musiikkipsykoterapian malleja ja menetelmiä opintojakso jakaantuu kahteen osa-alueeseen: 1) Kliiniseen improvisaatioon perustuva musiikkipsykoterapia psykoanalyyttisessä/psykodynaamisessa viitekehyksessä, 2) Musiikin kuunteluun perustuva musiikkipsykoterapia Guided Imagery and Music (GIM) mallin pohjalta.

Opiskelutavat: Luennot ja oppimistehtävä.

Suoritustavat: Luennoille osallistuminen (16 t.), oppimistehtävä. Oppimistehtävän laadinnassa käytetään valikoiden opintojakson kirjallisuutta ja opetuksen yhteydessä käsiteltyä muuta lähdemateriaalia.

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

    • Ahonen, H. (2007). Group Analytic Music Therapy. Barcelona Publishers
    • Bruscia, K. (1998). Dynamics of Music Psychotherapy. Barcelona Publishers, luku 1
    • Eschen, T. (2002). Analytical Music Therapy. Jessica Kingsley Publishers.
    • Grocke, E. & Wigram, T. (2006). Receptive Methods in Music Therapy. Jessica Kingsley Publishers
    • Lehtonen, K. (2007). Musiikin symboliset ulottuvuudet. Jyväskylä: Suomen musiikkiterapiayhdistys r.y.

Ajoitus: 1–4. [Musiikkiterapian aineopintojen on ajateltu vievän kaikkineen noin 18 kk, josta tehollista aikaa, kesälomat huomioituna on n. 16 kk. Aineopinnot on jaettu neljään pääosaan n. neljän kuukauden jaksoiksi, joista saadaan karkea ajankohtasuositus].

 

MTEA020 Musiikin vaikutukset II 10 op

MTEA021  Musiikkipsykologia II 4 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • osaa kuvailla musiikillisen toiminnan ja persoonallisuuden välisiä yhteyksiä
    • osaa kuvailla musiikkia sosiaalisena toimintana, kuten yhteenkuuluvuuden vahvistajana tai kuluttajakäyttäytymisenä
    • osaa määritellä musiikkiin liittyviä tunteita ja luetella niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä ja mekanismeja

Sisältö: Musiikillisen toiminnan ja persoonallisuuden väliset yhteydet. Musiikki sosiaalisena toimintana. Musiikilliset tunteet ja niiden taustalla vaikuttavat tekijät ja mekanismit.

Opiskelutavat: Luennot ja oppimistehtävä.

Suoritustavat: Luennoille osallistuminen (8 t.), oppimistehtävä.

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

    • Hallam, S.; Cross, I. & Thaut, M. (toim.) (2009). Oxford Handbook of Music Psychology. New York: OUP

Ajoitus: 9–12. [Musiikkiterapian aineopintojen on ajateltu vievän kaikkineen noin 18 kk, josta tehollista aikaa, kesälomat huomioituna on n. 16 kk. Aineopinnot on jaettu neljään pääosaan n. neljän kuukauden jaksoiksi, joista saadaan karkea ajankohtasuositus].

 

MTEA022  Musiikki ja aivot 3 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • osaa selittää, millä tavoin musiikki vaikuttaa aivoihin aivotutkimuksen valossa
    • osaa kuvata keskeistä kirjallisuutta musiikin aivotutkimuksen alalta lapsia ja aikuisia koskien
    • osaa selittää keskeisten aivotutkimusmenetelmien toimintaperiaatteen
    • osaa löytää uutta, musiikkiterapian kannalta relevanttia aivotutkimustietoa

Sisältö: Musiikin vaikutus aivoissa. Musiikin aivotutkimus (lapset ja aikuiset). Aivotutkimusmenetelmien keskeiset piirteet.

Opiskelutavat: Kirjallisuus, luennot, oppimistehtävä.

Suoritustavat: Opiskelija perehtyy kirjallisuuteen ennen luentoja. Luennoille osallistuminen (8t.). Itsenäinen oppimistehtävä, joka rakentuu luentojen ja kirjallisuuden sisällöistä.

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

    • Hämäläinen; Laine; Aaltonen & Revonsuo (toim.). Mieli ja aivot – kognitiivisen neurotieteen oppikirja. Turun yliopisto: Kognitiivisen neurotieteen tutkimuskeskus. Luvut 3.1, 3.3, 3.6 (erityisesti tämä luku), 7.7, 8.1, ja 8.2. Lisäksi vähemmän tärkeät luvut: 2.9, 2.10, 2.11, 2.12, 2.13, 4.7, 4.8, 4.9, 4.10, 6.1, 7.2, 8.3, 8.4 ja 9.1
    • Oheiskirjallisuutena: Daniel J. Levitin (2006). This Is Your Brain on Music: The Science of a Human Obsession. PLUME

Ajoitus: 9–12. [Musiikkiterapian aineopintojen on ajateltu vievän kaikkineen noin 18 kk, josta tehollista aikaa, kesälomat huomioituna on n. 16 kk. Aineopinnot on jaettu neljään pääosaan n. neljän kuukauden jaksoiksi, joista saadaan karkea ajankohtasuositus].

 

MTEA024 Varhainen vuorovaikutus ja musiikkiterapia 3 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • osaa kuvata varhaisen vuorovaikutuksen edellytyksiä ja ongelmia
    • osaa selittää eri kehityspsykologian teorioiden valossa varhaisvaiheen suotuisan ja poikkeavan vuorovaikutuksen piirteitä ja seurauksia
    • hahmottaa musiikillisen kanssakäymisen ja musiikkiterapian menetelmien mahdollisuuksia ja merkityksiä varhaisen vuorovaikutuksen tukemisessa ja terapeuttisessa työskentelyssä

Sisältö: Varhaisen vuorovaikutuksen olemus ja merkitys ja varhaisen vuorovaikutuksen häiriöt. Kehityspsykologinen näkökulma varhaisvaiheen vuorovaikutuksen laadun selittämisessä. Musiikkiterapian mahdollisuudet varhaisen vuorovaikutuksen häiriöiden hoidossa.

Opiskelutavat: Luennot, oppimistehtävä.

Suoritustavat: Luennoille osallistuminen (8 t.), oppimistehtävä.

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

    • Edwards, J. (2011) (toim.). Music Therapy and Parent – Infant Bonding. Oxford University Press
    • Lipponen, A. (2014). An early interaction music therapy model. Maisterin tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Linkki: http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201401311176
    • Milligan, K.; Atkinson, L.; Trehub, S.E.; Benoit, D. & Poulton, L. (2003). Maternal attachment and communication of emotion through song. Infant Behavior & Development. 26
    • Niemelä, P.; Siltala, P. & Tamminen T. (toim.). Äidin ja vauvan varhainen vuorovaikutus. WSOY. Sivut 92-106 ja 237-337
    • Sinkkonen, J. & Kalland, M. (toim.) (2001). Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen. WSOY. Sivut 146-173
    • Oheiskirjallisuutena: Deliége, I. & Sloboda, J.A. (toim.). Musical Beginnings. Origins and development of musical competence. Oxford: Oxford University Press.

Ajoitus: 1–4. [Musiikkiterapian aineopintojen on ajateltu vievän kaikkineen noin 18 kk, josta tehollista aikaa, kesälomat huomioituna on n. 16 kk. Aineopinnot on jaettu neljään pääosaan n. neljän kuukauden jaksoiksi, joista saadaan karkea ajankohtasuositus].

 

MTEA030 Tutkijan taidot II 10 op

MTEA031 Proseminaari 2 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • osaa laatia toteuttamiskelpoisen tutkimussuunnitelman pienimuotoista tutkielmaa varten
    • osaa puolustaa tekemiään rajauksia ja valintoja
    • osaa arvioida kriittisesti muiden opiskelijoiden tutkielmien ratkaisuja
    • ymmärtää tutkimusprosessiin liittyvät tutkimuseettiset periaatteet ja noudattaa niitä koskevia ohjeistuksia
    • osaa arvioida kriittisesti lähdeaineistoa
    • osaa vahvistaa ja syventää aiemmin opittuja tiedonhankintataitojaan ja löytää oman alansa tärkeimmät tiedonlähteet itsenäisesti

Sisältö: Kandidaatin tutkielman laatimiseen liittyvät taidot: Tutkimussuunnitelma, tutkimuksellisten ratkaisujen kriittinen arviointi, tutkimuseettiset periaatteet, tiedonhankinta ja lähdeaineiston käytön periaatteet.

Opiskelutavat: Itsenäinen työskentely, seminaarityöskentely.

Suoritustavat: Osallistuminen seminaarityöskentelyyn (22 t.), tiedonhaku, suullinen esittäminen, opponointi, kirjallisten raporttien laatiminen.

Arviointi: 0–5.

Ajoitus: 13–16. [Musiikkiterapian aineopintojen on ajateltu vievän kaikkineen noin 18 kk, josta tehollista aikaa, kesälomat huomioituna on n. 16 kk. Aineopinnot on jaettu neljään pääosaan n. neljän kuukauden jaksoiksi, joista saadaan karkea ajankohtasuositus].

 

MTEA032 Kandidaatin tutkielma 8 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • osaa suunnitella, toteuttaa ja raportoida pienimuotoisen tutkielman
    • kykenee löytämään, kokoamaan ja hyödyntämään aiheen kannalta tarkoituksenmukaisen tutkimuskirjallisuuden
    • osaa tunnistaa tulostensa luotettavuuteen ja yleistettävyyteen liittyviä tekijöitä

Sisältö: Musiikkiterapia-aiheisen tutkielman laatiminen hyväksyttyyn tutkimussuunnitelmaan perustuen. Tutkielma voi olla pelkästään kirjallisuuspohjainen tai se voi sisältää myös opiskelijan keräämään aineistoon perustuvan empiirisen osuuden (esim. haastatteluaineistot, tapausesimerkit, yms.)

Opiskelutavat: Lähiopetukseen osallistuminen, itsenäinen työskentely.

Suoritustavat: Osallistuminen lähiopetukseen (12 t.), kandidaatin tutkielman laatiminen kirjallisuuteen ja mahdollisesti muuhunkin aineistoon (esim. tapausesimerkit) perustuen.

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

    • Opiskelija hakee tietoa tarkoituksenmukaisista tutkimusmenetelmistä tutkielman teon tueksi
    • Tietopohja perustuu eri opintojaksojen soveltuviin aineistoihin (esim. luennot) ja oheiskirjallisuuteen sekä omaan tiedonhakuun (esim. JY:n tutkimustietokannat)

Ajoitus: 13–16. [Musiikkiterapian aineopintojen on ajateltu vievän kaikkineen noin 18 kk, josta tehollista aikaa, kesälomat huomioituna on n. 16 kk. Aineopinnot on jaettu neljään pääosaan n. neljän kuukauden jaksoiksi, joista saadaan karkea ajankohtasuositus].

 

MTEA040 Hoito- ja kuntoutustieto I 10 op

MTEA041 Psykiatrian perusteet 2 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • osaa nimetä psykiatristen sairauksien päätyypit ja tavallisimmat hoito- ja kuntoutuskeinot
    • osaa psykiatrian alan peruskäsitteistön
    • osaa soveltaa psykiatrista tietämystä psykiatrisen musiikkiterapian kontekstiin
    • osaa käyttää psykiatrian alan tietolähteitä opinnoissaan ja mahdollisessa kliinisessä työssä/harjoittelussa.

Sisältö: Kirjatentti, joka ohjeistetaan opintojakson MTEA013 (musiikkiterapian arviointi) yhteydessä.

Opiskelutavat: Oppimistehtävän laatiminen.

Suoritustavat: Oppimistehtävä.

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

    • Lönnqvist; Heikkinen; Henriksson; Marttunen & Partonen (2007). Psykiatria. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.
    • Peters, J.S. (2000). Music Therapy: An Introduction. U.S.A.: Charles C Thomas Publisher, LTD Luvut 14 ja 15.

Ajoitus: 5–8. [Musiikkiterapian aineopintojen on ajateltu vievän kaikkineen noin 18 kk, josta tehollista aikaa, kesälomat huomioituna on n. 16 kk. Aineopinnot on jaettu neljään pääosaan n. neljän kuukauden jaksoiksi, joista saadaan karkea ajankohtasuositus].

 

MTEA042 Psykoterapian perusteet 2 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • osaa nimetä psykoterapian päätyypit ja niiden teoreettiset ja menetelmälliset perusteet
    • osaa liittää oppimaansa musiikkipsykoterapian kontekstiin ja kriittisesti arvioida psykoterapian ja musiikkipsykoterapian eroja ja yhtäläisyyksiä.

Sisältö: Kirjatentti, joka ohjeistetaan opintojakson MTEA013 (musiikkiterapian arviointi) yhteydessä.

Opiskelutavat: Oppimistehtävän laatiminen.

Suoritustavat: Oppimistehtävä.

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

    • Gurman, A.S. & Messer, S.B. (toim.) (2013). Essential Psychotherapies – Theory and Practice (3rd ed.). New York: The Guilford Press. Huomioi lukiessasi suhde musiikkiterapiaan (yhtäläisyydet ja erot)
    • Opintojakson kirjallisuutta voidaan täydentää aihepiirin käsitteistöä selventävällä suomenkielisellä aineistolla (esim. Psykiatria -kirjan psykoterapioita käsittelevä luku).

Ajoitus: 5–8. [Musiikkiterapian aineopintojen on ajateltu vievän kaikkineen noin 18 kk, josta tehollista aikaa, kesälomat huomioituna on n. 16 kk. Aineopinnot on jaettu neljään pääosaan n. neljän kuukauden jaksoiksi, joista saadaan karkea ajankohtasuositus].

 

MTEA044 Muut taideterapiat 2 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • osaa nimetä yleisimmät taideterapiamuodot ja niiden keskeiset teoreettiset ja menetelmälliset käytännöt ja periaatteet
    • osaa vertailla musiikkiterapiaa muihin taideterapiamuotoihin sekä analysoida eri taideterapiamuotojen yhtäläisyyksiä ja eroja.

Sisältö: Asiantuntijaluennot keskeisimmistä Suomessa käytössä olevista taideterapiamuodoista ja kirjallisuus.

Opiskelutavat: Luennoille osallistuminen (8 t.), kirjallisuuteen tutustuminen sekä oppimistehtävän laatiminen.

Suoritustavat: Oppimistehtävän laatiminen.

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

    • Karkou & Sanderson (2006). Arts therapies, a research based map of the field
    • Levy & Pine (1995). Dance and other expressive therapies. Psychology Press
    • Rankanen, M.; Hentinen, H. & Mantere M-H. (2008). Taideterapian perusteet. Helsinki: Duodecim
    • Girard, L.; Ihanus, J.; Laine, R. & Ropponen, M. (toim.) (2008). Suhteessa kuvaan – kuvataideterapian teoriaa ja käytäntöä (Kuvataideterapian työhuonekunta)

Ajoitus: 9–12. [Musiikkiterapian aineopintojen on ajateltu vievän kaikkineen noin 18 kk, josta tehollista aikaa, kesälomat huomioituna on n. 16 kk. Aineopinnot on jaettu neljään pääosaan n. neljän kuukauden jaksoiksi, joista saadaan karkea ajankohtasuositus].

 

MTEA045 Erityishuolto ja vaikeavammaisten kuntoutus 2 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • osaa selittää erityishuollon ja vaikeavammaisten kuntoutuksen keskeiset kansalliset käytänteet ja periaatteet
    • osaa luetella, mitä asiakasryhmiä erityishuollon ja vaikeavammaisten kuntoutuksen piiriin kuuluu
    • osaa selittää erityishuollon ja vaikeavammaisten kuntoutuksen aloille sijoittuvan musiikkiterapian kansalliset käytänteet ja periaatteet
    • osaa käyttää oppimaansa opinnoissaan ja kliinisessä harjoittelussa/työssä.

Sisältö: Luentoja erityishuollon ja vaikeavammaisten kuntoutuksen keskeisistä kohderyhmistä, käytännöistä ja periaatteista Suomessa. Musiikkiterapian käytänteet ja periaatteet suhteessa erityishuollon käytäntöihin ja periaatteisiin.

Opiskelutavat: Luennoille osallistuminen ja oppimistehtävän laatiminen.

Suoritustavat: Luennoille osallistuminen (6 t.), oppimistehtävä.

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

    • Kaski, M.; Manninen, A.; Mölsä, P. & Pihko, H. (toim.) (2001). Kehitysvammaisuus. Porvoo: WS Bookwell Oy
    • Jahnukainen, M. (toim.) (2002). Lasten erityishuolto ja -opetus Suomessa

Ajoitus: 13–16. [Musiikkiterapian aineopintojen on ajateltu vievän kaikkineen noin 18 kk, josta tehollista aikaa, kesälomat huomioituna on n. 16 kk. Aineopinnot on jaettu neljään pääosaan n. neljän kuukauden jaksoiksi, joista saadaan karkea ajankohtasuositus].

 

MTEA046 Anatomia ja fysiologia 2 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • tuntee ihmisruumiin rakenteet ja toiminnot perustasolla
    • osaa käyttää asianmukaisia anatomian ja fysiologian perustason käsitteitä
    • ymmärtää fysiologisten ominaisuuksien ja rajoitteiden merkityksiä hoidossa ja kuntoutuksessa
    • osaa soveltaa anatomian ja fysiologian tietoja musiikkiterapian yhteydessä.

Sisältö: Musiikkiterapia-arviointimenetelmien esittelyä eri kohderyhmissä. Arviointimenetelmien käyttökuvauksia kliinisessä työssä ja tutkimustoiminnassa.

Opiskelutavat: Luennoille osallistuminen, oppimistehtävän laatiminen.

Suoritustavat: Luennot (6 t.), kirjallisuus ja oppimistehtävä

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

    • Sand, O.; Sjaastaad, Ø; Haug, E. & Bjålie, J. (2011). Ihminen: fysiologia ja anatomia. Helsinki: WSOY. (Soveltuvin osin).

Ajoitus: 9–12. [Musiikkiterapian aineopintojen on ajateltu vievän kaikkineen noin 18 kk, josta tehollista aikaa, kesälomat huomioituna on n. 16 kk. Aineopinnot on jaettu neljään pääosaan n. neljän kuukauden jaksoiksi, joista saadaan karkea ajankohtasuositus].

 

MTEA050 Tutkimusmenetelmät I 5 op

MTEA051 Johdatus musiikkiterapian tutkimukseen 2 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • osaa nimetä musiikkiterapiatutkimuksen pääsuuntaukset ja niiden yhteydet yleisiin tutkimusstrategioihin ja -menetelmiin
    • ymmärtää musiikkiterapian tutkimusraporttien tyypilliset muodot ja löytää niistä tutkimusten keskeiset tulokset
    • omaa yleiskäsityksen musiikkiterapiatutkimuksen nykytilasta ja keskeisistä tuloksista (esim. erilaiset musiikkiterapian kohderyhmät)
    • osaa käyttää oppimaansa opinnäytteissään sekä soveltaa tutkimustietoa osana kliinistä harjoittelua/työtä.

Sisältö: Luentoja musiikkiterapiatutkimuksen pääsuuntauksista. Keskeiseen ja ajankohtaiseen musiikkiterapiatutkimukseen tutustuminen

Opiskelutavat: Luennoille osallistuminen (6 t.) ja oppimistehtävän laatiminen.

Suoritustavat: Luennot, kirjallisuus, oppimistehtävä.

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

    • Wheeler, B. (toim.). (2005). Music Therapy Research (2nd edition). Gilsum: Barcelona Publishers
    • Luento-opetuksen yhdeydessä jaettava oheismateriaali.

Ajoitus: 5–8. [Musiikkiterapian aineopintojen on ajateltu vievän kaikkineen noin 18 kk, josta tehollista aikaa, kesälomat huomioituna on n. 16 kk. Aineopinnot on jaettu neljään pääosaan n. neljän kuukauden jaksoiksi, joista saadaan karkea ajankohtasuositus].

 

MTEA052 Johdatus kandidaatin tutkielman tekemiseen 3 op

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija

    • osaa tieteellisen kirjoittamisen perusperiaatteet
    • osaa etsiä tutkimuskirjallisuutta eri tietolähteistä
    • osaa käyttää tutkimuskirjallisuutta asianmukaisesti tieteellisen tekstin tuottamisessa
    • osaa suunnitella tutkimusasetelmia ymmärtäen empiirisen tutkimuksen päätyypit ja niiden asettamat vaatimukset tutkimuksen suunnittelun ja tiedonkeruun kannalta.

Sisältö: Luennot tutkimuksen teon perusteista ja tieteellisen kirjoittamisen periaatteista.

Opiskelutavat: Luennoille osallistuminen (8 t.) ja oppimispäiväkirjan laatiminen.

Suoritustavat: Oppimispäiväkirja.

Arviointi: 0–5.

Oppimateriaalit:

    • Hirsjärvi, S.; Remes, P. & Sajavaara, P. (2014). Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi
    • Tutkielman aihepiiriin ja toteuttamistapaan soveltuva tutkimusmenetelmäkirjallisuus.

Ajoitus: 5–8. [Musiikkiterapian aineopintojen on ajateltu vievän kaikkineen noin 18 kk, josta tehollista aikaa, kesälomat huomioituna on n. 16 kk. Aineopinnot on jaettu neljään pääosaan n. neljän kuukauden jaksoiksi, joista saadaan karkea ajankohtasuositus].