23.02.2017

Leonardo da Vinci: Mona Lisa

Kuvataide


Leonardo da Vincin elämänvaiheet

Leonardo syntyi huhtikuun 15. päivä vuonna 1452 Firenzen lähellä sijaitsevassa pienessä Vincin kylässä. Hän oli varakkaan firenzeläisen notaarin Ser Piero da Vincin ja paikallisen maalaistytön Caterinan avioton lapsi. Leonardo kasvoi isänsä puolen sukulaisten hoivissa ja perheen muutettua Firenzeen 1460-luvun puolivälissä hänelle avautui mahdollisuus saada parasta mahdollista opetusta, jota Italian älymystön ja taiteen keskus Firenze pystyi tarjoamaan. Jo nuorena erityistä musiikillista, kuvataiteellista ja matemaattista lahjakkuutta osoittanut Leonardo kehittyi varsin nopeasti. Noin vuonna 1466 hän pääsi aikansa johtavan firenzeläisen maalarin ja kuvanveistäjän Andrea del Verrocchion oppiin. Vuonna 1472 Leonardo hyväksyttiin Firenzen maalareiden kiltaan, joskin vielä 1476 hänet mainittiin Verrocchion assistenttina. Vuonna 1478 hänestä tuli itsenäinen mestari.

Noin vuonna 1482 Leonardo saapui Milanoon. Hän oli kirjoittanut Milanon herttualle Ludovico Sforzalle kirjeen, jossa hän osoitti pystyvänsä suunnittelemaan ja toteuttamaan lukuisia erilaisia sotimiseen käytettäviä laitteita ja rakennelmia. Liikuteltavien siltojen, kanuunoiden, aseistettujen kulkuneuvojen ja muiden sotakoneiden lisäksi Leonardo mainitsi taitonsa tehdä veistoksia marmorista, pronssista ja savesta sekä maalauksia, jotka kestäisivät vertailun keneen tahansa muuhun taiteilijaan. Leonardo otettiin hovin palvelukseen ja hän toimi pääsuunnittelijana herttuan lukuisissa sotahankkeissa sekä arkkitehtinä mm. kanavointi- ja kaupunkisuunnittelu projekteissa. Leonardon työskentely Milanon hovin palveluksessa takasi hänelle säännölliset tulot, joiden ansiosta hän pystyi toteuttamaan innovaatioitaan ja syventymään eri kiinnostuksen kohteisiinsa yhä tehokkaammin. Erityisesti Leonardon kiinnostus tieteitä kohtaan kasvoi ja taiteellisen tuotannon ohella hän tutki intohimoisesti mm. linnun lentoa sekä erilaisia fysiikan, matematiikan, anatomian ja optiikan kysymyksiä.

Maalaustaiteen puolella hänen ensimmäisen Milanon kautensa tärkeimmäksi teokseksi voidaan mainita Luolamadonna, josta hän teki kaksi versiota; ensimmäisen 1483-85 (Louvre, Pariisi) ja toisen 1490-luvulla aloitetun, joka valmistui 1506-08 (National Gallery, Lontoo). Vuodet 1495-1497 Leonardo valmisti maalaustaan Pyhä ehtoollinen, joka sijaitsee Santa Maria delle Grazien luostarissa Milanossa. Tämän kookkaan seinämaalauksen yhteydessä Leonardo käytti kokeellista menetelmää, jossa hän maalasi teoksen öljymaalilla kuivalle laastille. Kokeilu mahdollisti nopean maalaamisen, mutta se ei kuitenkaan osoittautunut onnistuneeksi, sillä teoksen rapistuminen alkoi jo muutaman vuoden päästä sen valmistumisesta. Teoksen restauroimisesta huolimatta se on menettänyt paljon alkuperäisestä ulkoasustaan, mutta silti siitä on aistittavissa Leonardon sommittelun ja henkilöhahmojen terävän kuvaamisen taito. Leonardon ensimmäinen Milanon kausi päättyi Sforzan perheen kukistumiseen Ranskan kuninkaan joukkojen toimesta ja hän palasi takaisin Firenzeen vuonna 1500. Samalla häneltä jäi kesken yksi hänen suurimmista teoksistaan: Ludovico Sforzan isää Francesco Sforzaa esittänyt ratsastajapatsas, jonka lopullista kokoa olevan saviversion valloittajat tuhosivat käyttämällä sitä jousiammuntamaalina.

Firenzessä vuonna 1502 Leonardo siirtyi Romagnan herttuan Cesare Borgian palvelukseen ja hänestä tuli herttuan pääarkkitehti ja insinööri. Leonardo osallistui linnoitusten rakentamiseen ja palveli insinöörinä sodassa Pisaa vastaan vuonna 1503. Vielä samana vuonna Leonardo aloitti Palazzo Vecchion suuren salin seinämaalauksen suunnittelun, jonka aiheena oli Anghiarin taistelu, jossa firenzeläiset joukot voittivat pisalaiset. Hän teki aiheesta lukuisia piirroksia ja täysikokoisen luonnoksen vuonna 1505, mutta ei koskaan valmistanut lopullista seinämaalausta. Luonnos tuhoutui ja sommitelma on säilynyt ainoastaan siitä tehtyjen kopioiden ansiosta, joista tunnetuimman laati Peter Paul Rubens (n. 1615, Louvre, Pariisi). Toisen Firenzen kautensa aikana Leonardo maalasi lukuisia muotokuvia, joista jälkipolville on säilynyt ainoastaan yksi mutta sitäkin merkittävämpi teos: Mona Lisa (1503-06, Louvre, Pariisi).

Vuodet 1508-1513 Leonardo vietti Milanossa työskennellen pääasiallisesti ranskalaisen kuvernöörin Charles II d’ Amboisen ja näin ollen Ranskan kuninkaan Louis XII:sta alaisuudessa. Työtehtäviltään hänen jälkimmäinen Milanon kautensa ei eronnut juurikaan niistä tehtävistä, joita hän oli hoitanut herttua Sforzan palveluksessa. Ainoa dokumentoitu Leonardon maalaus hänen toiselta Milanon kaudelta on jälkimmäinen versio teoksesta Luolamadonna, jonka hän tuolloin viimeisteli. Hän suunnitteli myös luonnollista kokoa olevaa ratsastajapatsasta Ranskaa palvelleesta italialaisesta kenraalista Gian Giacomo Trivulziosta, mutta ei saanut työtään koskaan valmiiksi. Tieteellisten kokeilujen puolella Leonardoa kiinnostivat geometriset kysymykset ja erityisesti ihmisruumiin anatomia. Hän leikkeli ruumiita tutkien lihaksiston ja luuston toimintaa ja teki näiden havaintojen pohjalta lukuisia piirroksia, jotka olivat ensimmäiset tarkat piirrokset ihmisen anatomiasta.

Vuodet 1514-1516 Leonardo vietti Roomassa, jossa hän työskenteli Paavi Leo X:n suojeluksessa. Hän asui Vatikaanissa sijaitsevassa Palazzo Belvederessa ja keskittyi lähinnä tieteellisiin kokeisiinsa. Vuonna 1516 Leonardo matkusti Ranskaan kuningas Francis I:n palvelukseen. Vanha Leonardo pystyi vielä työskentelemään muutaman vuoden hovin palveluksessa, vaikka hänen oikea kätensä oli osittain halvaantunut sairaskohtauksen seurauksena. Viimeiset vuotensa hän vietti lähellä Amboisea sijaitsevassa Château de Clouxin linnassa, jossa hän kuoli toukokuun 2. päivänä 1519. 

Leonardo da Vinci (1452-1519) oli taiteilija, joka lukeutuu yhdeksi täysrenessanssin keskeisistä mestareista. Italian täysrenessanssin taidetta loi pieni joukko oppineita taiteilijoita, jotka olivat huomattavan lahjakkaita muihin taiteilijoihin verrattuna. Tähän joukkoon da Vincin lisäksi kuuluivat Michelangelo Buonarroti (1475-1564) ja Rafael (Raffaello Sanzio) (1483-1520). Nämä taiteilijat innoittivat toisiaan, mutta he eivät koskaan muodostaneet yhtenäistä taiteilijaryhmää. Pikemminkin he olivat individualisteja, joille oli yhteistä ylivertainen tekninen osaaminen, joka perustui ajatuksen, silmän ja käden saumattomaan yhteistoimintaan.

Leonardo da Vinci oli maalari, kuvanveistäjä, arkkitehti, insinööri ja tiedemies. Hän edustaa täysrenessanssin myötä syntynyttä käsitystä ”uudesta taiteilijasta”, joka hallitsi suvereenisti monia eri aloja. Leonardon merkitys länsimaisen taiteen piirissä on kiistaton, vaikka hän sai aikaan vain suhteellisen pienen määrän teoksia. Hänen laajoista muistiinpanoistaan, jotka käsittelivät mm. taideteoriaa, ihmisen anatomiaa, kasvitiedettä, lintujen lentoa, veden ominaisuuksia ja lukuisia mekaanisia laitteita ei julkaistu mitään, eikä yhtään hänen suunnittelemaansa rakennusta toteutettu. Leonardo da Vincin ja muiden täysrenessanssin mestareiden merkitys perustuukin siihen, että he pystyivät ratkaisemaan ongelmia, jotka olivat osoittautuneet aikaisemmille taiteilijapolville ylivoimaisiksi. Heidän keksintönsä levisivät nopeasti ja vaikuttivat niin aikalaisiin kuin myöhempiinkin taiteilijoihin. Esimerkiksi tilan käsittely, valon ja varjon käyttö ja maiseman esittäminen vietiin täysrenessanssin aikaan uudelle tasolle, jonka vaikutus säilyi vahvana länsimaisen taiteen piirissä seuraavat 400 vuotta.

Mona Lisa 1503-06 (Öljy puupanelille, 76,8x53,3 cm. Louvre, Pariisi.)

Maailman tunnetuimpana maalauksena pidetyn Mona Lisan vaiheet ovat olleet varsin värikkäät. Perustavanlaatuisena oletuksena on se, että firenzeläinen aatelismies Francesco del Giocondo tilasi Leonardo da Vincilta muotokuvan vaimostaan. Tilaajan nimen mukaan Mona Lisasta on käytetty myös nimeä ”La Giogonda”. Leonardo aloitti työnsä Firenzessä 1503 ja jatkoi sitä ainakin neljä seuraavaa vuotta. Lähdettyään Firenzestä 1507-08 Leonardo ei myynytkään teosta tilaajalleen, vaan piti sen itsellään. Toisten arvioiden mukaan Mona Lisa ei ollut tuolloin vielä valmis, kun taas toiset lähteet ovat sitä mieltä, että Leonardo oli niin kiintynyt maalaukseensa, ettei halunnut luopua siitä. Leonardo oli joka tapauksessa ilmeisen kiintynyt teokseensa, sillä hän kuljetti sitä mukanaan useilla matkoillaan, kunnes lopulta myi sen vuonna 1516 Ranskan kuninkaalle Francis I:lle. Ajan saatossa Mona Lisa kulkeutui Fontainbleaun ja Pariisin kautta Versaillesiin Ludwig XIV:n kokoelmiin, josta se vallankumouksen jälkeen siirrettiin Louvreen. Omalla valtakaudellaan Napoleon siirsi teoksen makuuhuoneensa seinälle, kunnes se hänen syrjäyttämisensä jälkeen palautettiin jälleen takaisin Louvreen. Vuonna 1911 Mona Lisa varastettiin ja se pysyi kadoksissa lähes kaksi vuotta kunnes teos löytyi firenzeläisestä hotellista, jonne italialainen varas oli sen kätkenyt. Muutaman Italiassa järjestetyn näyttelyn jälkeen Mona Lisa palasi takaisin Pariisiin. Maailman tunnetuin maalaus on historiansa aikana joutunut myös vahingonteon kohteeksi. Vuonna 1956 Mona Lisan päälle heitettiin happoa, joka vahingoitti teoksen alempaa puoliskoa ja sen restauroimiseen kului useita vuosia. Tänä päivänä Mona Lisa on sijoitettu Louvren seinälle ilmastoidun puukehikon sisään, josta sitä voi ihailla luodinkestävän lasin lävitse.

Mona Lisa on tyypillinen esimerkki renessanssimuotokuvasta, jossa pureudutaan myös mallina olevan ylhäisönaisen persoonallisuuden kuvaamiseen. Erityisesti naisen hymy lisää teoksen inhimillisyyttä ja luo eroa aikaisempaan keskiajan taiteeseen, jonka muotokuvat olivat ideaalisia tyyppikuvia vailla maallisten tunteiden kuvausta. Renessanssin muotokuvataide pyrki idealismin lisäksi realistiseen kuvaukseen, jonka kehitykseen erityisesti Leonardo da Vinci osallistui voimakkaasti. Mona Lisan merkittävyys perustuu erityisesti sen teknisen toteutuksen ja kohteen esittämisen tapaan. Kummassakin asiassa Leonardo da Vinci otti etäisyyttä aiempaan traditioon ja onnistui näin kehittämään omana aikanaan uusia tapoja luoda taidetta. Teknisten innovaatioiden puolella Mona Lisan yhteydessä voidaan puhua sfumatosta, chiaroscurosta ja ilmaperspektiivistä. Sfumatolla tarkoitetaan utuista maalausjälkeä, jossa eri värit sekoittuvat pehmeästi toisiinsa. Chiaroscuro taas tarkoittaa eräänlaista valohämyä, jossa pyritään asteittaiseen valosta varjoon siirtymiseen ja näin ollen reliefimäisen vaikutelman aikaan saamiseen. Ilmaperspektiivissä puolestaan etäisyydet on ilmaistu ääriviivoja pehmentämällä, sävyjen asteittaisella muuttumisella ja värikontrastien vähittäisellä heikkenemisellä.

Etualalla kuvatun hahmon taustalla on utuinen vuoristomaisema, jonka luomisessa Leonardo käytti avukseen ilmaperspektiiviä. Pehmentämällä ääriviivoja ja maalamalla lähempänä olevat kohteet lämpimämmillä ja kauemmat kylmemmillä värisävyillä Leonardo sai aikaan realistista näköhavaintoa paremmin vastaavan syvyysvaikutelman. Tämänkaltainen ilmaperspektiivin käyttö maisemankuvaamisessa oli yksi merkittävistä täysrenessanssin keksinnöistä, jolla oli suuri vaikutus erityisesti myöhempään länsimaalaiseen maisemamaalaukseen.

Myös naisen hahmon kuvaamisessa Leonardo käytti hyväkseen sfumatoa ja chiaroscuroa. Aikaisemmin kuvataiteen piirissä hiottiin yksityiskohtia yhä tarkemmiksi ja tarkemmiksi ja pyrittiin siten saavuttamaan kohteen ja kuvan välinen samankaltaisuus. Ääriviivan voimakkaan käytön ja yksityiskohtien tarkan työstämisen seurauksena kuvauksen kohteina olleista hahmoista tuli patsasmaisen jäykkiä. Leonardo päätyi päinvastaiseen ratkaisuun häivyttäen kuvan ääriviivat varjoihin ja sekoittamalla värit hienovaraisesti toisiinsa, jolloin myös muodot sulautuivat toisiinsa ilman selkeää rajausta. Hän jätti harkitusti tiettyjä kohtia teoksestaan varjojen peittämiksi ja hieman epämääräisiksi saaden kuvasta näin ollen elävämmän. Erityisesti silmäkulmien ja suupielien varjostamisella Leonardo sai aikaan efektin, jonka seurauksena kuvan naisella voidaan havaita useampiakin ilmeitä. Kyseiseen efektiin perustuu myös mielikuva Mona Lisan kuuluisasta salaperäisestä ja arvoituksellisesta hymystä. Teoksesta aistittava elävyys johtuu myös siitä, että Leonardo käytti sen valmistuksessa eräänlaista perspektiivihämäystä. Kun katsotaan kuvan oikeaa ja vasenta puolta erikseen voidaan huomata, että ne eivät vastaa toisiaan. Vasemmalla puolella horisontti on alempana kuin oikealla. Tämä saa aikaan sen, että jos naista katsotaan vasemmalta puolelta näyttää se pidemmältä ja pystymmältä kuin oikealta puolelta katsottaessa. Leonardon ihmisen visuaaliseen hahmottamiseen perustuva huomio oli käänteentekevä. Kuvauksen kohteen kaikkia elementtejä ei tarvinnut enää tehdä välttämättä näkyviksi, vaan esimerkiksi varjostusta käyttämällä oli mahdollista jättää tilaa myös katsojan mielikuvitukselle. Keksimisestään lähtien tällä huomiolla on ollut suuri vaikutus länsimaisen maalaustaiteen realistiseen kuvaustapaan pyrkineelle suuntaukselle.

Mona Lisan maine maailman tunnetuimpana maalauksena on johtanut siihen, että erilaiset historialliset ja kulttuuriset olosuhteet ovat aiheuttaneet samasta kuvasta vaihtelevia tulkintoja. Jo valmistumisestaan lähtien Mona Lisa on ollut ihailtu ja laajalti kopioitu teos, jonka kuuluisuus on vain kasvanut erilaisten kulttuuristen käyttöyhteyksien myötä. Teos on vaikuttanut niin myöhempään muotokuvataiteen kehitykseen kuin modernismin ready-madeteoksiin ja populaarikulttuurin kuvastoonkin. Marcel Duchamp  oli ensimmäinen taiteilija, joka käsitteli Mona Lisaa voimakkaasti muokaten teoksessaan LHOOQ (1917). Teos on postikortti Leonardon alkuperäisestä maalauksesta, johon Duchamp teki mallille viikset, pienen parran ja oman signeerauksen. Taiteen avantgardeen, jota Duchamp edusti, liittyi hyökkäys traditiota kohtaan, mutta shokeeraamisen lisäksi taiteilija halusi myös poistaa esteet taideteoksen ja katsojan väliltä sekä arvioida uudestaan Leonardon teosta ilman siihen liittyvää palvontaa. Duchampin jälkeen Mona Lisaa alettiin käyttää humoristisesti tai parodioiden niin taiteessa kuin populaarikuvissakin. Mona Lisa on tuttu ja helposti tunnistettava kuva ja siksi sitä suositaan esimerkiksi mainonnassa. Tuttu kuva uudessa ja yllättävässä yhteydessä herättää katsojissa mielenkiintoa ja samalla nostaa mainoksen huomioarvoa. Parodiat ja muunnelmat osoittavat Leonardon alkuperäisen teoksen voiman: vaikka maalaus menettääkin alkuperäisen merkityksensä parodian ja muunnelmien myötä, on sen aikaansaama vaikutelma silti esteettistä mielenkiintoa herättävä.

 

Lähteet/lisätietoa:

Honour & Fleming: Maailman taiteen historia

http://www.ibiblio.org/wm/paint/auth/vinci/joconde/

http://cgfa.floridaimaging.com/vinci/vinci_bio.htm

http://www.louvre.fr/louvrea.htm

http://www.wga.hu/html/l/leonardo/index.html