23.02.2017

Orson Welles: Citizen Kane

Elokuva

Orson Welles

George Orson Welles syntyi Kenoshassa Wisconsinissa 6. toukokuuta vuonna 1915. Hänen isänsä Richard Head Welles oli varakas liikemies, joka hankki lisäansioita keksijänä ja hänen äitinsä Beatrice oli lahjakas konserttipianisti. Wellesin vanhemmat erosivat hänen ollessaan kuusivuotias ja kolme vuotta tämän jälkeen hänen äitinsä kuoli yllättäen. Orson palasi isänsä luo, joka puolestaan kuoli hänen ollessaan 15-vuotias.

Vuodesta 1928 lähtien Orsonin huoltajana toimi chicagolainen lääkäri ja perheystävä Maurice Bernstein, joka järjesti hänet valistuneeseen Todd Schooliin Woodstockissa Illinoisissa. Tässä koulussa jo lapsena monialaista taiteellista lahjakkuutta osoittanut Welles pääsi toteuttamaan itseään. Erityisesti hän keskittyi näytelmäesityksiin, joista useimmat hän itse myös näytteli, ohjasi ja lavasti. Ilmeisistä teatterinlahjoista huolimatta Bernstein yritti kannustaa Wellesiä panostamaan kuvataiteisiin. Bernstein lähetti Wellesin Irlantiin maalausmatkalle, jossa Welles kuitenkin ensitöikseen etsiytyi Dublinissa sijaitsevaan Gate-teatteriin. Hän sai osia Gaten näytelmistä mutta ei onnistunut saamaan työlupaa Englannin kuuluisimpiin teattereihin. Tämän seurauksena hän lopulta palasi takaisin Amerikkaan.

New Yorkin teatterimaailmassa Welles tutustui John Housemaniin, jonka kanssa syntynyt yhteistyö johti lopulta Mercury-nimisen teatteriryhmän perustamiseen vuonna 1937. Ryhmän näyttelijöihin lukeutui mm. Joseph Cotten, Agnes Moorehead ja Everett Sloane. Wellesin Mercury-produktiot koostuivat lähinnä klassikoiden sovituksista tai muokatuista versioista, dramaattisesti rakennetuista näytelmistä, joiden visuaaliset tehokeinot ennakoivat hänen myöhempien elokuviensa tyyliä. Suurimman menestyksen saavutti versio Shakespearen Julius Caesarista, josta tuli yksi vuosisadan arvostetuimmista amerikkalaisista Shakespeare-tulkinnoista. Suosion seurauksena Mercury-ryhmä sai sopimuksen CBS-radioyhtiön kanssa ja alkoi tuottaa radiokuunnelmia. Welles tuli kuuluisaksi The Shadow -kuunnelmasarjan nimihahmona, mutta lopullisena läpimurtona toimi H. G. Wellsin science fiction -romaanin The War of the Worlds – Maailmojen sota pohjalta laadittu kuunnelma, joka esitettiin lokakuussa 1938. Welles naamioi marsilaisten maapallolle hyökkäämisestä kertovan tarinan uutislähetyksen muotoon ja sai aikaan joukkohysterian, jonka seurauksena osa kuunnelman noin kuudesta miljoonasta kuulijasta uskoi joutuneensa todellisen hyökkäyksen kohteeksi.

Maailmojen sota -kuunnelman tuoman julkisuuden myötä Hollywoodin elokuvayhtiöt kiinnostuivat 23-vuotiaasta Wellesistä, joka nuoresta iästään huolimatta oli jo teatteri- ja radiotyön konkari. RKO-elokuvayhtiö tarjosi Wellesille ennenkuulumatonta sopimusta, joka käsitti kaksi elokuvaa ja täydellisen taiteellisen vapauden lopullisia leikkauksia myöten. Ainoana vaateena oli pysyminen elokuville osoitetuissa budjeteissa. Wellesin ensimmäinen täyspitkä elokuva Citizen Kane – Kansalainen Kane valmistui vuonna 1941. Kokeileva elokuva sai ylistystä kriitikoilta, mutta suuri yleisö vierasti sitä ja se tuotti taloudellista tappiota. Yhtenä syynä Citizen Kanen taloudelliseen epäonnistumiseen on nähty olleen elokuvan päähenkilön – Wellesin esittämän Charles Foster Kanen – esikuvana toimineen mediavaikuttajan William Randolph Hearstin suivaantuminen häneen kohdistuneista viittauksista. Hearst kieltäytyi mainostamasta elokuvaa omistamissaan lehdissä, ja tämä näkyi suoraan elokuvan suosiossa.

Wellesin ohjaama ja käsikirjoittama toinen elokuva Mahtavat Ambersonit (The Magnificent Ambersons, 1942) perustui Booth Tarkingtonin romaaniin. Se on tekniikaltaan perinteisempi ja nostalgiassaan avoimempi kuin edeltäjänsä, mutta omaa tarinassaan Citizen Kanen kanssa samoja piirteitä menetyksestä ja maailman muuttumisesta. RKO pelkäsi kuitenkin synkkäsävyisen ja pitkän elokuvan tuottavan jälleen tappiota. Näin ollen yhtiö leikkasi elokuvasta pois 50 minuuttia ja kuvautti sille uuden iloisen lopun. Tämä tapahtui Wellesin ollessa Etelä-Amerikassa työstämässä dokumenttia It’s All True, joka rahoitusvaikeuksien vuoksi ei koskaan valmistunut. Wellesin työhön puuttumisesta tuli leimaava piirre hänen kaikissa Citizen Kanen jälkeisissä Hollywood-elokuvissa. Wellesin muut Hollywoodissa tekemät elokuvat Muukalainen katosi (The Stranger, 1946), The Lady from Shanghai (1947) ja Touch of Evil (Pahan kosketus, 1958) kokivat Mahtavien Ambersonien kohtalon ja saivat lopullisen ilmeensä studion leikkaamana. Citizen Kanen jälkeen Wellesin kokonaissuorituksia kartettiin – usein taloudellisten tappioiden pelossa – mutta samanaikaisesti hänen suosionsa näyttelijänä muiden ohjaamissa elokuvissa kasvoi. Näistä rooleista tunnetuimmat ovat Kotiopettajattaren romaanin (Jane Eyre, 1944) demoninen Rochester sekä Carol Reedin ja Graham Greenen Kolmannen miehen (The Third Man, 1949) Harry Lime.

1940-luvun lopulta lähtien Welles asui pääsääntöisesti Euroopassa ja kiinnostui uudelleen erityisesti Shakespearen teoksista. Euroopassa hän teki joukon elokuvia, joista useille oli tunnusomaista rahoituksen puute. Mm. tästä syystä muutamat Wellesin elokuva-produktioista jäivät keskeneräisiksi ja vailla julkaisua. Shakespeare versiot Othello, Macbeth ja Chimes at Midnight/Falstaff saavuttivat suosiota Euroopassa, mutta eivät saaneet arvostusta Yhdysvalloissa. Muista Wellesin Hollywoodin ulkopuolisista elokuvista voidaan mainita Salainen raportti (Confidential Report, 1955), joka Yhdysvalloissa julkaistiin nimellä Mr Arkadin, Kafka-sovitus Oikeusjuttu (The Trial, 1962), Kuolematon tarina (The Immortal Story, 1968) ja hänen viimeinen varsinainen elokuvansa V niin kuin väärennös (F for Fake, 1975). Orson Welles kuoli sydänkohtaukseen 10.10.1985 Hollywoodissa.

Elokuvanhistoriassa Orson Welles tunnetaan monilahjakkuutena, joka hallitsi niin käsikirjoittamisen, ohjaamisen kuin näyttelemisenkin. Hän oli kokeilija, joka uudisti elokuvan muotokieltä yhdistämällä klassisia ja moderneja elementtejä. Wellesillä oli tarve ja kyky kertoa tarina klassisen kirjallisuuden tapaan, mutta toisaalta hänellä oli halu pirstoa se ja tunnustaa modernia henkeä. Monille Wellesin teoksilleen on tunnusomaista tyylien päällekkäisyys ja lajityyppien suvereeni moninaisuus, joka on selkeimmin havaittavissa hänen päätyössään Citizen Kanessa.

 
Citizen Kane – Kansalainen Kane (1941)

Orson Wellesin tausta menestyksekkäiden teatteri- ja radio-produktioiden tekijänä loi huimia odotuksia hänen Hollywood-uralleen. RKO-elokuvayhtiö oli tarjonnut hänelle Hollywoodin oloissa ainutlaatuisen, kokonaisvaltaiseen taiteelliseen vapauteen perustuvan sopimuksen vuosina, jolloin edes nimekkäimmät ohjaajat eivät saaneet päättää elokuviensa lopullisesta muodosta. Wellesin ura elokuvamaailmassa lähtikin takellellen käyntiin ja hetken näytti siltä, ettei hän pystyisi täyttämään hänelle asetettuja odotuksia. Welles tarjosi ensimmäiseksi elokuvaprojektikseen filmatisointia Joseph Conradin pienoisromaanista Pimeyden sydän (Heart of the Darkness), jonka RKO kuitenkin hylkäsi pitäen sitä liian massiivisena ja kalliina. Toisena ehdotuksena Welles esitti Nicholas Blaken romaanin The Smiler with the Knifen filmaamista, mutta tämäkin projekti hautautui. Lopulta Welles lyöttäytyi yhteen Hollywoodin rutinoiduimpiin käsikirjoittajiin kuuluneen Herman Mankiewiczin kanssa. Tämän yhteistyön tuloksena syntyi Citizen Kanen käsikirjoitus, jonka RKO hyväksyi. Käsikirjoituksen lähtökohtana oli luoda tunnetun, vaikutusvaltaisen ja rikkaan amerikkalaisen henkilön muotokuva. Kandidaatteina kyseisen henkilön esikuvaksi oli alun perin FBI:n miehien ampuma rikollinen John Dillinger, Walt Disney, Howard Hughes ja mediavaikuttaja William Randolph Hearst, joista Welles ja Mankiewicz päätyivät Hearstiin.

Citizen Kane kertoo Charles Foster Kanesta (Orson Welles), ”Inquier”-lehden ja monien muiden julkaisujen kustantajasta, joka kuolee yhtenä maailman rikkaimmista miehistä. Seitsemänkymppisen, Floridassa sijaitsevaan Xanadun linnaansa vetäytyneen Kanen lausuma viimeinen sana ”Rosebud” kiihottaa Thompson-nimisen reportterin (William Alland) selvittämään tuon sanan merkitystä. Hän olettaa sen olevan avain Kanen elämään. Tästä eteenpäin Kanen elämä alkaa avautua usean kertomuksen kautta. Hän on syntynyt 1860-luvun puolivälissä varattomaan perheeseen, jolle arvottomaksi luultu tontti tuo kuitenkin valtaisan omaisuuden. Äiti (Agnes Moorehead) järjestää nuoren Charlesin vasten hänen omaa tahtoaan pankkiiri Thatcherin (George Coulouris) holhoukseen, joka puolestaan järjestää hänelle parhaan mahdollisen koulutuksen. Jo aikaa sitten kuolleen Thatcherin muistiinpanot ovat yksi lähde selvitystyössä. Reportteri tapaa myös Susan Alexanderin (Dorothy Comingore), joka on Kanen toinen vaimo, entisen ystävän ja liikekumppanin Bernsteinin (Everett Sloane), Kanen taannoisen parhaan ystävän Jed Lelandin (Joseph Cotten) ja Raymond-nimisen hovimestarin (Paul Stewart), joka on ollut Kanen taloudessa yli vuosikymmenen. Näistä selvityksistä syntyy elokuvan viisi kertomusta käsittävä rakenne. Pankkiiri Thatcherin todistus on kirjallisessa muodossa ja hovimestarin kertomus lakonisen lyhyt. Bernsteinin, Lelandin ja Susan Alexanderin kertomukset ovat puolestaan keskenään osittain ristiriitaisia. Näiden viiden kertomuksen yhteinen todistus tulee elokuvan lopussa tiivistetyksi vain siluettina ja äänenä esitetyn reportterin suulla: ”Yksi sana ei voi selittää ihmisen elämää.” Ei sen enempää kuin yhden ihmisen versiokaan tuosta elämästä.

Barthélemy Amengual kirjoittaa Citizen Kanesta seuraavasti:

”Modernin journalismin perustaja, lehtimagnaatti William Hearstin kaksoisolento Kane kuolee. Hänen elämänsä rekonstruoidaan journalismin keinoin ja metodein. Näin paljastuu loppujen lopuksi, että tuo ”suurmies”, jonka yksityiselämäkin kuului yleisölle, tuhoutui keksimäänsä journalistiseen, teatraaliseen ja mainoshakuiseen elämäntyyliin, eikä hänen yksityiselämäänsä tunnettu. Eivät edes ne, jotka olivat intiimeimmin päässeet hänen lähelleen, voineet antaa siitä kuin ulkoisia ja yleisluontoisia kuvia – lehtileikkeitä. Hänen loistavan poliittisen ja yhteiskunnallisen menestyksensä kääntöpuoli oli tuo henkilökohtainen hajaannus ja sisäinen autiomaa. Tässä on kuitenkin yhtä hyvin ellei pikemminkin kyse kommunikaation puutteesta kuin mielisairaudesta Toiset luovat yksilön samoin kuin he hänet tuhoavat. Massakommunikaatiolle omistettu elämä päättyy paradoksaalisesti ehdottomaan yksinäisyyteen ja eristyneisyyteen.”

Citizen Kane, kuten monet muutkin Wellesin elokuvat kertovat mahtavan, mutta tuhoutuvan miehen tarinan. Citizen Kanen ytimessä ovat yksinkertaisimmat ja tärkeimmät asiat, lapsuus, ystävyys ja rakkaudet, joista Kane menettää vähitellen ne kaikki. Wellesin mestarillisesti näyttelemä Kane, joka elokuvan kuluessa vanhenee yli puoli vuosisataa, on samalla kiehtova läpileikkaus kapitalismin kehityksestä 60 - 70 vuosikymmenen ajalta. Elokuvan kuluessa alkuaikojen idealista muovautuu keltaisen lehdistön luoja, joka on pistämässä alulle Espanjan ja Yhdysvaltojen välistä sotaa lisätäkseen lehtiketjunsa levikkiä, ja on lopulta valmis hyväksymään kapitalismin fasistiset kehitysnäköalat. Mm. tässä suhteessa Kanen rooli muistutti paljolti William Randolph Hearstia, joka tosielämässä lietsoi vastaavanlaista sotaa levikkinsä lisäämiseksi. Welles vaati ehdotonta salassapitoa elokuvan valmistuksessa, eikä edes RKO:n työntekijät ja johtajat päässeet kuvauspaikalle. Hearst sai kuitenkin käsikirjoituksen käsiinsä ja pyrki estämään kuvaukset. Hearst ei onnistunut yrityksessään, mutta boikotoimalla elokuvan mainostamista ja mustamaalaamalla Wellesin maineen hän vaikutti ratkaisevasti Citizen Kanen taloudelliseen epäonnistumiseen ja Wellesin tulevan elokuvauran vaikeutumiseen.

Citizen Kane on elokuvan muotoa ainutlaatuisella tavalla uudistanut teos, jonka merkitystä elokuvan historiaan on usein verrattu D.W. Griffithin Kansakunnan syntyyn (The Birth of a Nation, 1915). Citizen Kanen työryhmä oli synteesi elokuva-alan noviiseista (Wellesistä ja muista Mercury-ryhmän jäsenistä) ja RKO-studion työntekijöistä, kuten kuvaajalegenda Gregg Tolandista sekä taitavista lavastajista, jotka olivat kokeneita Hollywoodin ammattilaisia. Yhdessä Tolandin kanssa Welles loi teknisillä innovaatioilla (joita tosin oli käytetty aikaisemminkin elokuvan historiassa) uuden esteettisen maailmanjärjestyksen, jonka keskiössä olivat filmin manipulointi, erityisen kontrastinen valaistus, harvoin käytetyt matalat kuvakulmat ja erikoisilla linssivalinnoilla aikaansaatu kuvan syvätarkkuus. Kuvan syvätarkkuus tarkoittaa sitä, että elokuvan kohtauksissa niin etu- ja taka-ala kuin kaikki siltä väliltäkin piirtyivät filmille yhtä tarkkoina. Tämä johti ”todellisuuden monimerkityksisyyteen”, jossa ihmisten ja heidän sosiaalinen taustansa, ihmisten ja esineiden suhde, esitetään jakamattomana. Yleensä elokuvantekijät pirstovat toiminnan ”luonnollisen anatomian” ja muuttavat sen sarjaksi abstrakteja merkkejä. Syvätarkkuuden avulla Welles puolestaan palautti pitkissä otoksissaan ”todellisuudelle” sen tiheyden, ominaisluonteen ja koko painokkuuden. Lisäksi elokuvan ääniraita luo merkittävän ulottuvuuden teokseen. Siinä Wellesin radiokuunnelmista periytyvä näyttelijöiden osittain päällekkäinen ja kuvanulkopuolinenkin puhe yhdistyvät Bernard Herrmanin säveltämään elokuvan tapahtumia tarkasti mukailevaan musiikkiin.

Elokuvan muodon uudistajana Citizen Kane näyttäytyy myös tyylinsä puolesta. Siinä missä monet arvostetut elokuvat tavoittelevat yleensä täsmällistä, yhtenäistä tyyliä, tekee Citizen Kane täysin päinvastoin. Welles sulautti teokseensa 30-luvun elokuvan tärkeimmät lajit aina salonkikomediasta kauhuelokuvaan, osin pastissina ja parodiana mutta lopulta traagisena näkemyksenä. Peter von Baghin mukaan Citizen Kanessa voidaan nähdä kohtaavan elisabetiaanisen teatterin mahtipontisuus, intiimin kamarielokuvan herkkyys, realismi ja surrealismi, suuret yhteiskunnalliset ja historialliset linjanvedot ja kymmenet syvätarkasti piirretyt yksilölliset muotokuvat, fiktio ja dokumentti, kokeelliset elementit ja virallisten uutiskatsausten ainekset, traaginen vakavuus ja koomiset irrottelut.

Citizen Kane sai valmistuttuaan yhdeksän Oscar-ehdokkuutta, joista se voitti yhden – parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen -palkinnon. Tämän jälkeen elokuva vaipui unohduksiin, kunnes kriitikot palauttivat sen arvostuksen 1950-luvulla. Vuodesta 1962 lähtien Sight & Sound -lehti on valinnut joka vuosi Citizen Kanen maailman parhaaksi elokuvaksi ja vuonna 1998 American Film Institute valitsi sen parhaaksi koskaan tehdyksi amerikkalaiseksi elokuvaksi. Citizen Kanen tekemisestä kertova tv-elokuva RKO 281 valmistui vuonna 1999.

 

Lähteet/lisätietoa:

Peter von Bagh: Elämää suuremmat elokuvat

Peter von Bagh: Elokuvan historia

James Naremore: Orson Wellesin maaginen maailma

http://www.imdb.com/name/nm0000080/

http://www.geocities.com/Hollywood/Theater/1612/