04.09.2017

3. Viittaustekniikka

3.1 Perusperiaatteet

Perusperiaatteena lähteiden merkitsemisessä on se, että lukijan on saatava joko tekstistä tai tekstiviitteestä selville, kenen ajatuksia lainataan tai esitetään referoiden ja minkä teoksen tai artikkelin miltä sivulta lainatun kohdan voi löytää. Viitteet merkitään sekä suoraan sitaattiin että referoituun lainaukseen. Lähteiden merkitsemisessä käytetään suomen kielen kannalta oikeaoppista tyyliä, vaikka se onkin ristiriidassa englanninkielisen APA-ohjeistuksen kanssa.

Tekstiviitettä käytettäessä viittaus lähdemateriaaliin kirjataan sulkeiden sisään aina kulloisessakin tekstin kohdassa. Viitteet ovat viittauksia lähdeluetteloon, josta vasta ilmenevät lähdeteoksen tarkat tiedot. Viitetekniikan ja lähdeluettelon on aina vastattava toisiaan. Tekstiviitteissä käytetään (tekijä vuosi) rakennetta, tai (tekijä vuosi, sivu), eli viitataan sivunumeroon ilman mitään sivunumeron lyhennettä.

- -  sana sana sana. (Laaksamo 1998, 21.) Sana sana sana - -
- -  sana sana sana. (Laaksamo 1998, 68–72.) Sana sana sana - -

Jos tekijä ilmenee tekstissä, nimi voi jäädä viitteestä pois:

- - kuten Laaksamo (1998, 21) on tutkimuksessaan todennut - -

Mikäli lainattuja ajatuksia esitetään vain yhdessä virkkeessä, viittaus merkitään virkkeen sisään (ilman pistettä):

Tutkijoiden mielipiteet asiasta vaihtelevat, mutta yleinen 
suuntaus on se, että oppiminen tulisi aloittaa alle 10-vuotiaana. 
Oppiminen voidaan myös aloittaa jo lastentarhaiässä (Stern 1987, 82).

Jos lähdeteoksen tietoja on hyödynnetty useammassa virkkeessä laitetaan viite viimeisien referoidun virkkeen pisteen jälkeen. Viite muodostaa tässä tapauksessa oman virkkeen, joka päätetään pisteeseen (piste sulkeiden sisässä).

Pintastruktuurin analyysi ei useinkaan paljasta syvyysstruktuuria.
Tämä tulee selvästi ilmi nimenomaan kaksiselitteisissä ilmauksissa,
joissa sama pintastruktuuri edustaa kahta eri syvyysstruktuuria.
(Ravila 1967, 163.) Tämä ei kuitenkaan - -

Tällaisen viittauksen ulottuvuusalue on kyseisen kappaleen alkuun saakka. Se ei voi ylettyä kappaleen rajan yli. Jokaisessa lainatussa kappaleessa on oltava viitemerkintä, vaikka tiedot olisivat saman lähteen samalta sivultakin. Kappaleen loppuun asetettu viite ulottuu koko kappaleeseen.

Jos osa kappaleesta - esim. kappaleen alku - on kirjoittajan omaa tekstiä ja kappaleen loppuosa on otettu jostain lähteestä, lainauksen alku tulee osoittaa ns. kehysliitoksella, eli nostetaan lähdejulkaisun kirjoittaja tekstiin mainitsemalla hänet nimeltä. Pitkissä kappaleissa, missä käytetään useampia lähteitä ja kirjoittajan omia kommentteja tai tulkintoja, on luettavuuden ja tekstin sisällön kannalta perusteltua referoinnin paketointi, mistä ilmenee referoinnin alku ja loppu. Referoinnin ensimmäisessä virkkeessä mainitaan kirjoittaja ja vuosi, joka merkitään sulkuihin. Referaatti voi jatkua useampia virkkeitä. Viimeisen virkkeen loppuun merkitään paketoinnin loppu, lähdetieto sivunumeroineen.

Kaikki rakenteet eivät ole merkitykseltään välttämättömyyttä ilmaisevia.Ikolakin (1974) toteaa, että nesessiivisyys voi olla rakenteissa
eriasteista. Se voi vaihdella vahvasti nesessiivisestä merkityksestä
täysin olemattomaan nesessiivisyyteen. (Ikola 1974, 22.)

Jos tekstiyhteydestä selviää, että kehysliitoksessa mainitun lähteen referointi jatkuu, kappaleen lopusta voidaan jättää viite pois.

Kun tekijöitä on enemmän kuin yksi:

Leena Lahtinen ja Seppo Virtanen (1986, 66) ovat todenneet - -
(Lahtinen & Virtanen 1986, 66.)

Lahtinen, Virtanen ja Hämäläinen (1988, 121) esittävät, että – – Myöhemmin useampitekijäiseen lähteeseen viitattaessa riittää ensimmäisentekijän mainitseminen:
(Lahtinen ym. 1988, 121.)

Viittaus useaan lähteeseen:

(Virtanen 1980, 13; Saari 1987, 30; Huusko 1988, 23–24.)

Nimien järjestys riippuu usein tutkimustraditiosta;

Jos julkaisun tekijä on tuntematon tai esimerkiksi laaja toimituskunta, voidaan viitata suoraan julkaisun nimeen, nimestä muodostettuun lyhenteeseen tai mihin tahansa symboliin, joka viittaa lähdeluettelon vastaavaan kohtaan ja selviää siellä tarkasti.

(Suomen Hiihtoliiton miet. 2001, 13.)
(ISO 1996, 22.)
(Anon. 1977, 12.)

Jos joutuu viittaamaan saman kirjoittajan samana vuonna ilmestyneisiin julkaisuihin, on viittauksiin merkittävä vuosiluvun jälkeen pieni kirjain. Tämä toistetaan myös lähdeluettelossa.

(Toivanen 1998a, 77.)

Jos lähteinä on saman sukunimisten kirjoittajien julkaisuja samalta vuodelta, viitteeseen merkitään etunimen alkukirjain:

(Toivanen, P. 1988, 77.)

Mikäli jostain syystä joudutaan tyytymään ns. toissijaiseen lähteeseen, tulee tämän ilmetä viitteestä ja tekstistä seuraavasti:

Päävalmentaja Kyrö on todennut (Petäjä 2001, 39) hiihdossa 
olevan tärkeää - -

Honkasalon (2011, 15) mukaan Merleau-Ponty (1962) tarkoittaa - -

- - kokemuksemme ovat näin ollen ruumiillistuneita (Merleau-Ponty 1962, viitattu lähteessä Honkasalo 2011, 15).

Lähdeluetteloon merkitään tällöin vain luettu lähde, ei alkuperäistä.

 Sanomalehtiartikkeliin viitatessa sivunumero voi jäädä pois:

(Ruunasjärvi 1989.)

Viitattaessa artikkeliin tai kokoomateoksen osaan, viittaukseen kirjoitetaan artikkelin kirjoittajan nimi. Koko teoksen toimittaja sekä julkaisun nimi selviävät tietoineen vasta lähdeluettelosta.

(Virtanen 1983, 45.)

Kun kyseessä on suullisesti tai kirjeitse (myös sähköposti) saadut tiedot, puhelinkeskustelu tai luentomuistiinpanot, merkitään viitteeseen tiedonantajan etunimen ensimmäinen kirjain, sukunimi, tarkka päivämäärä ja lähteen luonne:

Tutkija R. Korhosen (henkilökohtainen tiedonanto 5.1.1995) mukaan - -

- - on perusteltua. (R. Korhonen, henkilökohtainen tiedonanto 5.1.1995.)

- - kuten tällä tieteenalalla tapana onkin
(T. Eerola, luentomuistiinpanot Musiikkipsykologia II -kurssilla
15.2.2012).

HUOM! Lähtökohtaisesti tutkielmissa ja seminaaritöissä ei ole
suositeltavaa viitata muihin kuin julkaistuihin lähteisiin, joten käytä
henkilökohtaisia tiedonantoja harkiten tekstissäsi.

Sosiaaliseen mediaan (esim. Twitter) viitatessa käytetään suoria sitaatteja, joita ei saa muotoilla uudelleen, koska esimerkiksi tviitit kuuluva tekijänoikeuslain piiriin.

– – kuten myös Yle Tiede (@yletiede 3.9.2017) tviittasi: 
""Tieteentekijöilläon velvollisuus kertoa tutkimustuloksia.
Poliitikoilla pitäisi olla velvollisuus kuunnella!""

Jos lähteen päivämäärää ei ole tiedossa, merkitään tekstiin käyttöpäivämäärä.

Hyperlinkin täytyy viitata aina alkuperäiseen sivustoon (EU-tason määräys). Sama viittaustekniikka koskee myös YouTube-videoita ja muita ääni- ja kuvatallenteita. Lähdeluettelossa täytyy olla mainittuna tallenteen tyyppi (YouTube, DVD, podcast). Jos lähteessä on pysyvä osoite näkyvissä (DOI, URL, URN, se täytyy kopioida lähdetietoihin. Linkki vie suoraan alkuperäiseen lähteeseen. Kiinnitä huomiota tekijän antamiin CC-lisensseihin, katso: http://creativecommons.fi/lisenssit/ 

 

3.2 Lähdeviitteen tarpeellisuus

Viittauksia ei pidä käyttää tarpeettomasti. Yleistietoon ei tarvitse viitata. On muistettava, että kirjoittaa omantasoista lukijaa varten. Silti joudutaan koko ajan arvioimaan, mikä tieto on yleistietoa, mikä taas jostain lähteestä saatua. Rajatapauksissa viitteeseen voi lisätä: ks. esim. tai vrt. esim.

(Ks. esim. Poikolainen 1993, 23.)

- - sana (vrt. esim. Huusko 1985, 45).

3.3 Suora lainaus

Suoraa lainausta on yleensä vältettävä, mutta jos sellainen on otettava, se tulee jäljentää täsmälleen alkuperäisessä asussaan. Suoran lainauksen ympärille tulevat lainausmerkit.

- - ja hän toteaakin, että "tieteellisen toiminnan tulee täyttää kaikki 
ne kohdat, jotka niistä on työryhmän pohjalta laadittu" (Summanen 1987, 32).

- - ja hän toteaakin, että "tieteellisen toiminnan tulee täyttää kaikki 
ne kohdat, jotka niistä on työryhmän pohjalta laadittu. Vain näin 
tutkimus on luotettava." (Summanen 1987, 32.)

Viitemerkinnän voi tietysti sijoittaa myös tekstissä mainitun nimen yhteyteen.

Jos suorasta lainauksesta jätetään tarkoituksellisesti jotain pois, merkitään pois jätettävään kohtaan kaksi ajatusviivaa:

Hermann Paul (1936, 22) luonnehtii asiaa seuraavasti: "Perfektille on 
imperfektiin verrattuna - - luonteenomaista, että se - - ilmaisee 
tekemisen suhteen nykyaikaan - -."

Selventävät lisäykset suoraan lainaukseen merkitään hakasulkeisiin:

"Sinä vuonna [1980] ei kukaan vielä osannut odottaa, että tämä suuri 
sankari tulisi olemaan [Ville] Saarinen" (Rapola 1988, 230).

 

Viittaamisen esitystapoja

Seuraava lista on tarkoitettu lähtökohdaksi etsittäessä verbejä, jotka sopisivat tiedonlähteen esille tuomiseen sekä kuvaamaan referoidussa lähteessä tapahtuvia ajatuksia tai tuloksia (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 1997, 343–344):

a) verbejä, jotka viittaavat ensi sijassa selostettavan tutkijan sanomisiin tai tekemisiin:

	ehdottaa  esittää   huomauttaa	ilmaista  jatkaa        
	kuvata	  käsitellä lausua	lisätä	  mainita     
	sanoa	  selostaa  todeta	verrata	  kirjoittaa  
	korostaa  kiistää   kumota	myöntää	  vastustaa	
	luetalla  nimetä    nimittää	kutsua	  
	olla jotakin mieltä
	tuoda esille/julki  
	yhtyä jonkun ajatuksiin

b) verbejä, jotka viittaavat ensi sijassa tutkijan mentaalisiin toimintoihin:

	ajatella  arvella   harkita   havaita  huomata	uskoa
	olettaa	  otaksua   pohtia    tuumia   tarkastella 	
	katsoa	  miettiä   vähätellä epäillä  hylätä	torjua
	vaatia	  arvioida  pitää jonakin 
	pitää parempana tai huonompana	

c) verbejä, jotka viittaavat ensi sijassa tutkimuksenteon vaiheisiin:

	arvioida   laskea   mitata     määrittää
	määritellä osoittaa analysoida eritellä
	saada tulokseksi	

d) verbejä, joilla viitataan tietoihin tai tuloksiin:

	olla ristiriidassa  sotia vastaan  
	olla yhtäpitävä     jonkin kanssa  
	tukea  	            olla esimerkkinä
	vastata jotakin	    selittää	
	näyttää toteen	    todistaa	
	osoittaa	    vahvistaa oikeaksi tai todeksi
	osoittaa vääräksi   valaista	vakuuttaa

3.4 Plagiointi

Plagiointi tarkoittaa tekstiä, tutkimustuloksia, kuvia ym. aineistoa, joka ei ole kirjoittajan / kirjoittajaryhmän omaa tuottamaa mutta josta on jätetty ilmoittamatta sen alkuperä. Sana plagiointi tulee latinan kielen sanoista plagium (suom. sieppaaminen, ryöstäminen) ja plagiarus (suom. sieppaaja, ryöstelijä). Plagiointi - siis lainaaminen ilman lähdeviitettä - on vilppi, vakava akateeminen rikos. Jyväskylän yliopiston opintosuoritusjohtosäännön 23 §:n mukaan vilpistä kiinni jääneen opiskelijan opintosuoritus voidaan hylätä. Sovellettaviksi voivat joissain tapauksissa tulla myös muut, ankarammat sanktiot - ks. esim. Yliopistolaki 19 §.

Kaikki opinnäytteet tarkistetaan plagiaatintunnistusjärjestelmän avulla.

Plagioinnin lisäksi vilppiä ovat myös piittaamattomuus, sepittäminen ja havaintojen vääristely. Katso: 

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan kanta vilpistä tieteessä

ja

JY tutkintosääntö

 

 


 

Näiden ohjeiden pohjana on käytetty Timo Nurmen opasta viestintäseminaarin tekijöille sekä lähteitä:

Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. (1997). Tutki ja kirjoita. Helsinki: Kirjayhtymä.

Pieni opas tieteellisen kirjoittamisen muotoseikkoihin. (2008). Opetusmateriaali. Helsingin yliopisto. Puhetieteiden laitos.