02.12.2016

Taidehistoria

ikoni.jpg

Taidehistoria oppiaineena

Taiteessa ihmismieli, tunteet, uskomukset, mielikuvitus, ideat ja järkeily muotoutuvat teoiksi ja tapahtumiksi. Nämä prosessit ovat taidehistorioitsijan mielenkiinnon kohteena erityisesti silloin, kun kyseisillä teoilla ja tapahtumilla on visuaalinen ulottuvuus. Tarkastelemalla ja tulkitsemalla taiteen ja visuaalisen kulttuurin ilmiöitä taiteentutkija voi siten päätyä pohtimaan ja selvittämään kysymyksiä taiteilijan elämästä tai ammatista, taiteen tekemisen tavoista ja käytänteistä, taiteen erityispiirteistä ja aihemaailmasta tai sen vastaanotosta ja teorioista ‒ tai edelleen sen sosiaalisesta, ideologisesta, kulttuurisesta, uskonnollisesta, filosofisesta, taloudellisesta tai tieteellisestä taustasta.

Taidehistorioitsija ottaa huomioon taiteen tekemisen ja siihen liittyvän ajattelun historialliset edellytykset ja muistaa myös, että itse taidehistoriakin tieteenalana on jatkuvan historiallisen muutoksen alainen. Tämän päivän taidehistorian tutkimuksen kohteena eivät ole vain perinteiset visuaalisen taiteen lajit kuten maalaustaide, kuvanveisto, grafiikka tai rakennustaide, vaan laajasti ottaen koko visuaalisen kulttuurin ja kulttuuriympäristön ilmiöt. Myös taidehistorian ja taideteorioiden historia on nykyisin tieteenalan kriittisen tarkastelun kohteena.

Taidehistoriasta kandidaatintutkinnon tehtyäsi voit jatkaa maisterintutkintoon tai voit myös hakea erikseen laitoksen järjestämään kulttuuriympäristön tutkimuksen maisterikoulutukseen tai Historian ja etnologian laitoksen sekä Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen järjestämään arkistonhallinnan maisteriohjelmaan.

Taidehistorian oppiaineeseen tehtyihin pro gradu -tutkielmiin pääset tutustumaan Jyväskylän yliopiston kirjaston haun kautta.

Missä taidehistoriasta valmistunut työskentelee?

Taidehistoriasta valmistuttuasi voit työllistyä esimerkiksi kansallisiin ja kansainvälisiin suunnittelu-, hallinto-, johto- ja asiantuntijatehtäviin erilaisissa kulttuuriorganisaatioissa (korkeakoulut, kaupunkien kulttuuritoimi, järjestöt, projektit). Monet työllistyvät tutkimus- ja koulutustehtäviin eri sektoreilla. Myös museolaitos tarjoaa taidehistorioitsijalle laajan tehtäväkentän.

Opintojen aikana voit tutustua kiinnostaviin työtehtäviin suorittamalla harjoittelun, joka tarkoittaa yleensä kolmen kuukauden työssäoppimisjaksoa opintoihin ja opiskeltavaan alaan liittyvissä työtehtävissä.

Taidehistoriasta valmistuneiden työllistymisestä voi etsiä lisätietoa esimerkiksi töissä.fi - korkeakouluista valmistuneet työelämässä -sivustolta (http://www.toissa.fi/).

Taidehistorian oppiaineessa tehtävästä tutkimuksesta

Jyväskylän yliopiston taidehistorian ”kriittinen massa” muodostuu tiedeyhteisömme moniäänisestä vuoropuhelusta. Kokonaisuutena katsoen Jyväskylän taidehistorian painoalat hahmottuvat nykyisin muodostamiensa ongelmakenttien mukaisesti: 1) rakennetun ympäristön, kaupunki- ja maisematutkimuksen kysymykset. 2) kulttuuriin liittyvät, yhteiskunnallisesti ja yhteisöllisesti muotoutuvat ja muuttuvat identiteetit, asenteet ja arvot. 3) taiteen materiaalisuus, tekijyys ja kritiikki, markkinat ja kokoelmat. 4) havainto, kokemus, merkitys ja tulkinta visuaalisessa taiteessa ja kulttuurissa. Kaikille Jyväskylän taidehistorian painoaloille on ominaista poikkitieteellinen työskentely ja yhteistyö muiden tieteenalojen kanssa.

 

Kokemuksia taidehistoriasta (2013, jolloin oppiaine sijaitsi vielä Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksessa)

Kai Ylinen

Viisi vuotta taidehistoriaa Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella on takana, eikä tulevaisuus enää varsinaisesti pelota. Noihin vuosiin mahtuu paljon epävarmuutta ja paikallaan junnaamista, mutta sitäkin enemmän iloa, ihmeitä ja innostusta. Ahdistuksesta on tullut ylpeyttä.

Kun hyväksymiskirje aikoinaan kolahti postiluukusta, ajattelin, ettei yliopisto ole minua varten. En ollut piirun vertaa teoreettinen ihminen. ”Käytäntöä ammattikorkeassa, teoriaa yliopistossa” oli ainoa opinto-ohjaus mitä sain, ja minä tarvitsin konkreettista käsillä tekemistä. Molemmat väitteet ovat kaatuneet aikaa sitten. Tämä on minua varten, eikä yliopiston ole pakko tarkoittaa pelkästään nenä kiinni teoriakirjallisuudessa istumista. Paljon täältä löytyy tekemistä ja sen kautta oppimista.

Taidehistoria on hämäävä nimi. Se ei tarkoita pelkästään taiteen historian opettelua, vaan enemmänkin taiteen ja taideilmiöiden laajaa tuntemusta ja tutkimista. Siihen on kuulunut myös taiteen muotoja ja näkökulmia, joista en välitä tai joita en koskaan kunnolla oppinut ymmärtämään. Ilman näitä en tosin olisi ymmärtänyt niitä taiteen alueita, joita nykyään rakastan. En ollut kovin kiinnostunut perinteisistä kuvataiteen muodoista, joten vietän aikani enemmänkin hylättyjen teollisuusalueiden liepeillä ja suuntaan voimavarojani graffitiin ja katutaiteeseen. Opinnäytteeni on puolustuspuhe sille, ettei merkittävän graffitialueen hävittäminen asuinkortteleiden rakentamisen yhteydessä välttämättä ole kenenkään etu. Olen osana opintojani osallistunut myös peli- ja elokuvatutkimuksen kursseille, saanut työskennellä tapahtumien työryhmissä, järjestää näyttelyä ja toimia tuottajana videopelille. On virhe luulla, että pelejä pääsee tekemään vain koodaamalla.

Mitä minusta tulee? Rasittavaa kysymystä kuulee muilta tahoilta lähes kyllästymiseen asti, mutta todellisuudessa se on asia, joka omassakin päässä kiertää jatkuvaa kehää. Olen löytänyt oman juttuni, ja toivottavasti ensi keväästä lähtien työskentelen tuottajana projektityössä taide- tai pelialalla, kaupunkitaiteen tutkijana tai oman visuaalista kulttuuria ja tietoteknisiä palveluja yhdistävän yritykseni parissa. Tämä ala on laaja ja sivuainevalinnat vielä lisäävät sen suuruutta. Minulle museologia, etnologia ja tietotekniikka ovat avanneet tien sinne minne haluan mennä. On täysin mahdotonta luetella jokaista paikkaa, johon taidehistorian opiskelija voi työllistyä. Se on ikävän kuuloinen tosiseikka, joka harvoin auttaa todistelemaan epäileville vanhemmille tai uusille tutuille miksi taidehistoriaa kannattaa opiskella. Minä näen sen kuitenkin näin: anna mielikuvitukselle tilaa, koska harvalla siihen on yhtä suuri mahdollisuus. Omaa kiinnostustaan ja osaamistaan ei tarvitse heti tietää (minulta se vei ainakin kolme vuotta yliopistossa). Se muotoutuu kunnolla vasta oikeassa ympäristössä ja vain riittävän ajan kanssa.