25.06.2007

Kansallinen kielitaitovaranto

Monikielisyyden ja laajan kielitaitovarannon turvaaminen

Nykyinen kieliohjelma antaa periaatteessa mahdollisuudet monipuoliseen kielivalikoimaan, mutta käytännössä monipuolisuus ei toteudu ja käytänteet ovat selvästi johtaneet kielten opiskelun yksipuolistumiseen.

Perusopetuksessa englanti on lähes poikkeuksetta oppilaiden ensimmäinen vieras kieli, joko siksi, että he ovat sen itse valinneet, tai siksi, että vaihtoehtoja ei ole tarjolla tai muita kieliä kuin englannin valinneita oppilaita ei ole opetusryhmäksi asti. Vuonna 2005 englantia A1-kielenä opiskeli 89,5 %, saksaa 1,4 %, ranskaa 0,8 %, venäjää 0,2 % ikäluokasta. Ruotsinkielisissä kouluissa A1-kielenä suomea opiskelevia oli 91,7 %. Viimeistään viidenneltä luokalta alkavaa vapaaehtoista A2-kieltä opiskelee enää vain vajaat 30 prosenttia peruskoulujen oppilaista.

Lukion kielivalinnat ovat kytköksissä perusasteen kielivalintoihin, joten ne noudattavat samaa linjaa. Uusimpien Tilastokeskuksen tilastojen mukaan vuonna 2006 suomenkielisen lukiokoulutuksen päättäneistä englantia on opiskellut A-kielenä 99,3 % opiskelijoista, ruotsia 7,7 %, suomea 6,3 %, ranskaa 2,3 %, saksaa 8,9 % ja venäjää 0,65 %. Vain kolme opiskelijaa on suorittanut A-kielen oppimäärän espanjassa ja yksi lukiolainen italiassa. Valinnaisia B2- ja B3-kieliä vähintään kuusi kurssia suorittaneita on yhteensä reilu kolmannes, mutta ero tyttöjen ja poikien välillä on selkeä: tytöistä lähes joka toinen (45 %) mutta pojista vain joka viides (20 %) on opiskellut valinnaisia kieliä.

Nykytilan analyysi osoittaa selvästi, että vapaaehtoisten ja valinnaisten kielten opiskelu on vähentynyt ja kieltenopiskelu keskeytetään yhä useammin lukiossa. Kurssimuotoinen lukio ja ylioppilastutkinnon hajautus on vähentänyt kieltenopiskelua ja johtanut heikentyneisiin oppimissaavutuksiin. Ongelma näkyy jo selvästi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kielenopetuksen arjessa niin ainelaitoksilla kuin kielikeskuksissakin.

Ammatillisella toisella asteella opetussuunnitelman perusteet on laadittu A1-kielen ja B2/3-kielen tasoisiin opintoihin. Opiskelijan tulee suorittaa jonkin vieraan kielen opintoja 2 ov:n laajuisena. Käytännössä kaikki opiskelevat englantia – myös silloin kuin oppilaalla on perusopetuksessa ollut A-kielenä jokin muu kieli kuin englanti. Valinnaisten kieliopintojen suorittamisessa on suuria koulutusalakohtaisia eroja. Monilla aloilla valinnaisia kieliopintoja suoritetaan erittäin vähän. Toisen kotimaisen kielen oppimistulokset ovat heikkoja, koska käytettävissä on vain 1 ov:n laajuinen resurssi. Myös äidinkielen taitojen puolella on selvästi kehittämisen varaa.

Monipuoliset – sekä äidinkielen että vieraiden kielten – viestintätaidot painottuvat entistä enemmän lähes kaikilla työelämän aloilla. Tämä ei kuitenkaan näy korkeakoulututkinnoissa, joissa kieliopintojen osuus ja painoarvo on varsin vaatimaton. Tällä hetkellä valtaosa kieltenopetuksen resursseista käytetään kotimaisten kielten ja englannin opetukseen, joten mahdollisuudet monipuolisen ja kysyntään nähden riittävän kielivalikoiman tarjoamiseen ovat heikot.

Ongelmaan voidaan puuttua uudistamalla kieliohjelmaa ja kehittämällä erityyppisiä tukitoimia. Koska kieliohjelman uudistamisen vaikutukset ovat hyvin hitaita, seuraavassa esitetään ensin tukitoimia nykyisen kieliohjelman kehittämiseksi.

Nykyisen kieliohjelman tukitoimet

Varhaiskasvatus

• Varhainen vieraiden kielten oppiminen mahdollistetaan ja kannustetaan kuntakohtaisiin ratkaisuihin. Kielikasvatus integroidaan sisältöihin jo varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa.

Perusopetus ja toinen aste

• Kunnat laativat pitkäjänteisen kieliohjelman, jossa osoitetaan, miten kielikoulutuksen jatkumoajattelu toteutetaan. Koulutuksen järjestäjät pienentävät nykyisiä ryhmäkokovaatimuksia ja turvaavat oppilaille mahdollisuuden valita ns. harvinaisempia kieliä ja jatkaa niiden opiskelua koko perusopetuksen ja toisen asteen ajan. Opetusministeriö määrittelee ryhmäkoon riittävän pieneksi ja oppilaalle subjektiivisen oikeuden ensimmäiseen vieraaseen kieleen koko perusopetuksen ajaksi.

• Kunnat perustavat kiertävien kieltenopettajien virkoja ns. vähemmän opiskeltuihin kieliin. Kielikoulutuksen tarjoajien (esimerkiksi lukion ja aikuiskoulutuksen) välistä alueellista ja seudullista yhteistyötä lisätään.

• Kunnat luovat kouluverkostoja, jotka sitoutuvat järjestämään opetusta pienilläkin opetusryhmillä erityisesti ranskan, saksan ja venäjän kielten opiskelijamäärien lisäämiseksi. Verkostoa koordinoimaan perustetaan kunkin kielen opetukseen ja oppimiseen erikoistunut valtakunnallisesti toimiva resurssikeskus (Saksalainen koulu, Ranskalais-suomalainen koulu ja Suomalais-venäläinen koulu), joka toimii yhteistyössä Opetushallituksen ja kohdemaiden kulttuurikeskusten kanssa. Opetusministeriö kohdentaa hankerahaa verkostojen luomiseen ja toimintaan.

• Lisätään pienten kuntien ja koulujen kielitarjontaa kehittämällä verkko- ja etäopiskelumahdollisuuksia sekä koulujen välistä yhteistyötä. Opetushallitus ja kielten resurssikeskukset yhdessä verkko-opetuksen asiantuntijoiden kanssa kehittävät ja koordinoivat toimintaa ja pyrkivät luomaan uudenlaisia opetusratkaisuja kielten verkko-opetukseen sekä etäopetukseen mutta myös sitä laajemmin.

• Koulut hyödyntävät nykyistä paremmin koulun ulkopuolisiakielenoppimismahdollisuuksia (media, tietoverkot, opintomatkat, leirikoulut, kansainväliset projektit ym.). Suoritusten dokumentoinnissa hyödynnetään soveltuvin osin Eurooppalaista kielisalkkua.

• Opetusministeriö tukee useilla eri kielillä tapahtuvaa vieraskielistä opetusta ja kotimaisten kielten kielikylpyopetusta systemaattisesti ja kielikohtaisesti. Kehittämistoimien koordinoinnista vastaa Opetushallitus yhdessä muiden asiantuntijatahojen kanssa.

• Kunnat kehittävät ratkaisuja, jotka tukevat myös suppeaa vieraiden kielten ja muiden oppiaineiden integrointia.

• Kunnat harkitsevat kieli- ja kulttuuripainotteisten koulujen perustamista ja yhteistyön tiivistämistä suurlähetystöjen ja eri maiden kieli- ja kulttuurikeskusten kanssa. Opetusministeriö kohdentaa hankerahaa koulujen perustamiseen.

• Kunnat harkitsevat kieliin erikoistuneiden lukioiden perustamista. Lukioissa on laajan vieraiden kielten valikoiman lisäksi tarjolla laajaa äidinkielen opetusta. Laajan äidinkielen opetuksen avulla suuntaudutaan jo yleissivistävässä koulutuksessa taitoihin, joita esimerkiksi tulevat toimittajat, kääntäjät, juristit ym. monikielisiin tehtäviin valmistuvat tarvitsevat. Opetusministeriö kohdentaa hankerahaa kielilukioiden perustamiseen.

Korkea-aste

• Korkeakoulut laativat koko toimintansa kattavat kielistrategiat. Strategioissa huomioidaan kielten koulutuksen sekä opiskelija- ja opettajaliikkuvuuden vaatimusten lisäksi myös työntekijöiden kielelliset oikeudet sekä vieraskielisen opetuksen strategiat.

• Korkeakoulut kiinnittävät sekä opiskelijavalinnoissaan että opetussuunnitelmatyössään entistä enemmän huomiota kielitaitoon. Monipuolinen kielitaito otetaan huomioon valintakriteerinä ja resursseja ohjataan tarkoituksenmukaisesti monipuolisiin kieliopintoihin.

• Korkeakoulut lisäävät alueellista ja valtakunnallista yhteistyötä erityisesti vähemmän opiskeltujen kielten tarjonnan järjestämisessä.

• Korkeakoulut kehittävät vieraskielistä opetusta myös muilla kielillä kuin englanniksi. Kehitystyössä otetaan huomioon korkeakoulun vahvuusalat ja niiden kielitaitotarpeet.

• Korkeakoulut edellyttävät vieraskielistä opetusta antavilta opettajilta opetuskielen taitonsa osoittamista kielitutkinnolla tai muulla tunnustettavissa olevalla tavalla.

• Korkeakoulut kiinnittävät erityistä huomiota vieraskielistä opetusta kehittäessään opiskelijoiden äidinkielen (suomen tai ruotsin) taidon kehittymiseen olennaisena osana asiantuntijoiden kielitaitoa.

• Korkeakoulut järjestävät ulkomaalaisille opiskelijoille riittävästi suomen (ruotsin) kielen opetusta, jotta työllistyminen suomalaisille työmarkkinoille olisi mahdollista.

Aikuiskoulutus

• Harvinaisten kielten ja opinnoissaan pidemmälle ehtineiden opiskelumahdollisuuksia lisätään monimuotoistamalla kieltenopetusta niin, että lähiopetuksen lisäksi tarjolla on enenevässä määrin etäopiskelua, verkkoopiskelua sekä itseopiskelumahdollisuuksia ja työpajatyyppistä opiskelua.

• Kielikoulutuksen tarjoajien välistä alueellista ja seudullista yhteistyötä lisätään.

Työelämän kielikoulutus

• Kielikoulutusta suunnitellaan yhdessä työelämän ja kielikoulutuksen asiantuntijoiden kanssa.

• Opetusministeriö valmistelee yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa valtakunnallisen strategian maassa vähemmän opiskeltujen kielten (venäjä, saksa, ranska, espanja) sekä Euroopan ulkopuolisten kielten (arabia, kiina, japani) varannon takaamiseksi.

• Julkishallinto kehittää erityisesti äidinkielen kirjallisen ja suullisen sekä vieraiden kielten suullisen kielitaidon koulutusta.

Kieliohjelman uudistaminen

Edellä esitettyjen tukitoimien lisäksi Kielikoulutuspoliittinen projekti esittää harkittavaksi vaihtoehtoja uudeksi kieliohjelmaksi. Nykyisen kieliohjelman vaihtoehtojen suunnittelussa on otettu huomioon se, että kullakin koulutusasteella tehtävät muutokset vaikuttavat myös seuraavien koulutusasteiden kieliohjelmaan ja viime kädessä Suomen kielitaitovarantoon. Myös nykyinen lainsäädäntö asettaa tiettyjä reunaehtoja kieliohjelman vaihtoehdoille. Esitetyt vaihtoehdot ovat perustuslain ja kielilain mukaisia.

Asiantuntijatyöryhmän työskentelylle tyypilliseen tapaan projektiryhmä analysoi vaihtoehtojen sisältöjä, jatkumoa varhaiskasvatuksesta työelämään, vaikutuksia ja toimintaedellytyksiä sekä vahvuuksia ja heikkouksia asettamatta vaihtoehtoja paremmuusjärjestykseen, ja jättää vaihtoehtojen jatkotyöstämisestä päättämisen opetusministeriön tehtäväksi. Projektiryhmä esittää, että jatkotyöstämiseen valitut vaihtoehdot pilotoidaan.

Nykyisen kieliohjelman ja vaihtoehtojen kustannuksia projektissa ei ole voitu luotettavasti arvioida, sillä eri toimijatahojen (mm. Kuntaliiton, Opetushallituksen, kuntien opetusviranomaisten) laskentaperusteet vaihtelevat, ja kielikoulutukseen käytettyjen taloudellisten voimavarojen erittely on puutteellista. Tässä yhteydessä vaihtoehtoja on esitelty vain lyhyesti ja keskitytty yleisiin, suuria oppilasjoukkoja koskeviin kieliohjelmiin. Laajemmat analyysit löytyvät loppuraportin perusopetusta ja toista astetta käsittelevästä Hämäläisen, Väisäsen & Latomaan artikkelista Perus- ja toisen asteen kielikoulutus: peruskielitaidosta monikielisyyteen? Siinä on kehitelty myös muita, erityisryhmiä koskevia ohjelmavaihtoehtoja.

Vaihtoehdot A–E on suunniteltu silmällä pitäen suomenkielistä yksikielistä koulutusta, ja niissä keskitytään vieraiden kielten ja toisen kotimaisen kielen yleisiin opetusratkaisuihin. Valtakunnallista kieliohjelmapolitiikkaa pohdittaessa tulee kuitenkin ottaa huomioon myös seuraavat seikat riippumatta valittavasta vaihtoehdosta:

1) kaksikielisten oppilaiden mahdollisuus opiskella kahta kieltä äidinkielen laajuisina opintoina

2) maahanmuuttajaoppilaiden mahdollisuudet opiskella suomi (ruotsi) toisena kielenä -opintoja sekä omaa äidinkieltään

3) suppean vieraskielisen opetuksen ja kotimaisten kielten kielikylpyopetuksen huomioiminen osana kieliohjelmaa

4) laajaan vieraskieliseen opetukseen ja kotimaisten kielten kielikylpyopetukseen osallistuvien oppilaiden mahdollisuudet opiskella vieraan kielen/kielikylpykielen opintoja äidinkielenomaisesti toisena kielenä -oppimäärän mukaisesti.

Kielikoulutuspoliittinen projekti ehdottaa myös, että nykyistä terminologiaa tarkistetaan. Termit A1-kieli, A2-kieli, B1-kieli jne. viittaavat opintojen laajuuteen, joka on määritelty tuntijakopäätöksissä. Toisaalta opetussuunnitelman perusteissa käytetään osaamisen tason määrittelyn apuna Eurooppalaisen viitekehyksen käsitteitä: A1-taso, A2-taso, B1-taso jne. Projektin esittämissä vaihtoehdoissa on luovuttu nykyisistä opintojen laajuuteen viittaavista nimikkeistä ja niiden tilalla käytetään nimikkeitä K1-, K2-kieli jne. Numero viittaa siis opintojen aloitusajankohtaan, ei opintojen laajuuteen tai kielten valinnaisuuteen.

Kielikoulutuspoliittisen projektin esittämät kieliohjelmavaihtoehdot ovat:

Vaihtoehto A

• Nykyinen kieliohjelma säilytetään muuten ennallaan, mutta yhteisten kielten (K1 ja K2) ajankohtaa ja tuntijakoa muutetaan. Alakoulussa kaikilla olisi kaksi kieltä, ja niiden opiskelu aloitettaisiin viimeistään vuosiluokilla 3 ja 5. Toinen alakoulun yhteisistä kielistä olisi toinen kotimainen kieli, toisen voisi valita vapaasti opetussuunnitelman perusteissa määritellystä valikoimasta. Yläkoulussa ja toisella asteella olisi lisäksi mahdollisuus opiskella valinnaisia kieliä.

Vaihtoehto B

• Nykyinen kieliohjelma säilytetään muuten ennallaan, mutta yhteisten kielten (K1 ja K2) ajankohtaa ja tuntijakoa muutetaan kuten vaihtoehdossa A. Alakoulussa kaikilla olisi kaksi yhteistä kieltä. Lisäksi lukiokoulutukseen sisällytettäisiin kolmas yhteinen kieli. Yläkoulussa, lukiossa ja ammatillisella toisella asteella olisi lisäksi mahdollisuus opiskella valinnaisia kieliä.

Vaihtoehto C

• Nykyisen kieliohjelman tuntijako säilyisi. Alakoulun yhteinen kieli alkaisi viimeistään 3. luokalla (K1) ja sen voisi valita nykyisestä valikoimasta. Samoin ohjelmaan sisältyisi edelleen valinnainen kieli (K2) alkaen viimeistään 5. luokalta. Seitsemännellä luokalla yhteiseksi kieleksi (K3) olisi valittava jokin naapurimaan kieli: ruotsi (ellei jo K1 tai K2), venäjä, norja tai viro. Yläkoulussa ja toisella asteella olisi edelleen mukana valinnaisia kieliä.

Vaihtoehto D

• Kaikissa valinnoissa, sekä yhteisissä että valinnaisissa kielissä, opiskeltava kieli olisi opiskelijan päätettävissä. Yhteisinä kielinä olisi K1 ja K2, joiden opinnot alkaisivat alakoulussa. Yläkoulussa ja toisella asteella olisi mahdollisuus opiskella valinnaisia kieliä. Jokaisella olisi kuitenkin subjektiivinen oikeus aloittaa ruotsin opinnot missä opinpolun vaiheessa hyvänsä.

Vaihtoehto E

• Kaikilla perusopetuksen oppilailla olisi ohjelmassa kolme yhteistä kieltä: kaksi kieltä alakoulusta (K1, K2) alkaen ja kolmas (K3) yläkoulusta alkaen. Viimeistään kuudennelta luokalta alkava yhteinen K2-kieli olisi kaikilla ruotsi, muut valinnat olisivat vapaita.

  • Vaihtoehtojen tarkempi kuvaus ja arviointi löytyy KIEPO-projektin loppuraportista Leena Hämäläisen, Tuula Väisäsen ja Sirkku Latomaan artikkelista Perus- ja toisen asteen kielikoulutus: peruskielitaidosta monikielisyyteen? sekä taulukkomuotoisena yhteenvetona loppuraportin liitteestä 3.
  • Ks. lisää kielitaitovarannosta loppuraportista Pirjo Hiidenmaan artikkelista Ei vain luonnonlahjoilla: ohjailua, opetusta, apuneuvoja kielenkäytön tueksi
  • Alkuperäiskansojen sekä kieli- ja kulttuurivähemmistöjen kielikoulutuksesta voi lukea seuraavista loppuraportin artikkeleista:
    • Ellen Näkkäläjärvi & Rauna Rahko: Saamen kielen ja saamenkielisen opetuksen asema ja merkitys
    • Anne-Mari Mäki: Romanit ja romanikieli heikko asema perustuslaista huolimatta
    • Kaisa Alanne: Viittomakieliset ja viittomakielet