08.05.2007

Korkeakoulujen kielikoulutus

Kieliasiantuntijoiden koulutus

Kieliaineiden valikoimalla eri yliopistoissa on pitkälti historialliset syyt. Kielivalikoimaa ja koulutuksen volyymia ei ole suunniteltu valtakunnallisesti, eikä kattavia kieliasiantuntijoiden tarveselvityksiä ole opettajankoulutusta lukuun ottamatta tehty.

Kieliaineissa on edelleen monia oppiaineita, jotka toimivat muutaman professorin ja lehtorin työpanoksella, jolloin resursseja tutkimustyöhön on tarjolla niukasti. Ratkaisun tähän toisivat joko pienten oppiaineiden lisäresursointi tai olemassa olevien resurssien keskittäminen valtakunnallisesti vain osaan yliopistoista. Keskittämisen vaarana on alueellisen kielivalikoiman supistuminen, jolla on haittavaikutuksia myös muiden pääaineiden tutkintojen sisältöön. Toiminnallisesti järkevä ratkaisu voisi olla myös yliopistojen nykyistä selkeämpi profiloituminen erityyppisten kieliasiantuntijoiden kouluttamiseen.

Opintojen viivästyminen ja keskeyttäminen sekä opiskeltavan alan vaihto ovat kieliaineissa tavallisia ja valmistumisajat ovat melko pitkiä. Opintojen viivästymiseen on monia syitä, joista kielitaidon lähtötason alhaisuus ja ammattikuvan epämääräisyys ovat keskeisiä.

KIEPO-projektin suositukset:

• Opetusministeriö teettää laaja-alaisen selvityksen kieliaineiden asiantuntijoiden tarpeesta yhteiskunnassa. Sen pohjalta arvioidaan yliopistojen kieliaineiden opetustarjonta ja kielivalikoima.

• Kielten ainelaitokset profiloituvat nykyistä selkeämmin (esimerkiksi opettajankoulutus, kääntäjien ja tulkkien koulutus, muiden kieli- ja kulttuuriasiantuntijoiden koulutus). Profiloituminen suunnitellaan valtakunnallisena yhteistyönä sekä valtakunnalliset että alueelliset osaamistarpeet ja yliopistojen oppiainevalikoimat huomioiden.

• Korkeakoulut harkitsevat myös panostusta laadukkaisiin ja uudella tavalla profiloituihin sivuainekokonaisuuksiin, joita tarjotaan muiden kuin kieliaineiden opiskelijoille. Kokonaisuudet kehitetään kielten ja muiden ainelaitosten sekä kielikeskusten yhteistyönä ja osa korkeakouluista voisi erikoistua niihin.

• Ainelaitokset selkiyttävät kieliasiantuntijuuden käsitettä ja ottavat opetussuunnitelmia laatiessaan entistä paremmin ja monipuolisemmin
huomioon yhteiskunnan kieliasiantuntijuuden tarpeet (esimerkiksi kieliteknologia, sanakirjatyö, tekninen kirjoittaminen, kielikonsultointi, kielipolitiikka, kielikoulutuspolitiikka ja -suunnittelu).

• Laitokset tehostavat opinto-ohjaustaan ja kannustavat myös
innovatiivisiin ja monipuolisiin sivuainevalintoihin. Työ- ja projektiharjoittelua ja pro gradu -tutkielmien tekemistä toimeksiantoina lisätään.

• Opiskelijoiden kielitaidon lähtötason nostamiseksi suunnitellaan erillisiä valmentavia opintokokonaisuuksia yhteistyössä kielikeskusten kanssa. Valmentavaa opetusta voisivat järjestää myös esimerkiksi kansanopistot, joiden kanssa yliopistojen ainelaitokset voisivat yhdessä suunnitella propedeuttista opetusta.

• Opiskelijoiden äidinkielen taitoon kiinnitetään erityistä huomiota sekä kielikeskusopetuksessa että ainelaitosten omassa opetuksessa.

Jatkokoulutus

Kielten tohtoreiden työllistyminen yrityksiin ja julkiselle sektorille korkeakoululaitoksen ulkopuolelle on toistaiseksi ollut vähäistä. Erityisesti englannin ja suomen kielissä on vaarana ylikoulutus, mikäli yliopistojen ulkopuoliset työmarkkinat eivät ala työllistää kieliaineiden tohtoreita selvästi nykyistä enemmän. Ranskan kielessäkin virkoja vapautuu selvästi vähemmän kuin tohtoreita tulee työmarkkinoille. Sen sijaan ruotsin ja saksan kielissä avoimeksi tulevia yliopistovirkoja on enemmän kuin tohtoriresursseja.

KIEPO-projektin suositukset:

• Jatkokoulutuksen tarpeista ja painotuksista tehdään selvitys. Tohtorikoulutukseen valinnassa otetaan nykyistä paremmin huomioon eri alojen tohtoritarve.

• Koulutuksen järjestämistä verkostomallisena myös varsinaisten tutkijakoulujen ulkopuolella kehitetään.

• Jatkokoulutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota tutkimusaiheiden valintaan ja jatkotutkintoon kuuluvien muiden opintojen sisältöön, jotta mahdollistettaisiin tohtoreiden parempi sijoittuminen myös yliopistojen ulkopuolelle.

• Yliopistoihin ja alan tutkimuslaitoksiin perustetaan lisää post doc -virkoja, ja muutetaan esimerkiksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen viroista nykyistä suurempi osa tohtoritasoisiksi.

Toinen kotimainen kieli korkeakouluopinnoissa

Suuri osa korkeakouluopiskelijoista ei ole saavuttanut toimivaa peruskielitaitoa (B1), joka on lukion tavoite ja korkeakoulujen alakohtaisten ruotsin opintojen lähtötaso. Sen vuoksi korkeakoulut joutuvat käyttämään yhä enemmän niukoista resursseistaan täydentävään, lukion tietoja paikkaavaan opetukseen, mikä on korkeakoulujen resurssien epätarkoituksenmukaista käyttöä eikä kuulu niiden perustehtävään. Tämä kehitys näyttää edelleen kiihtyvän ruotsin kielen ylioppilastutkinnon valinnaisuuden myötä ja on asettanut korkeakoulut ylivoimaisen ongelman eteen. Kielikeskusten ja ammattikorkeakoulujen keskeinen tehtävä on kuitenkin alakohtaisen kielitaidon opetus. Peruskielitaidon opetus kuluttaa kuitenkin niin paljon resursseja, että alakohtaiseen kielenopetukseen ja laajan kielivalikoiman tarjoamiseen jää niukasti mahdollisuuksia.

KIEPO-projektin suositukset:

• Nykyiset kielitaitovaatimukset säilytetään ja ruotsin kielen opetukseen suunnataan lisäresursseja. Korkeakoulut antavat opiskelijavalinnassaan lisäpisteitä ruotsin kielen ylioppilastutkinnon suorittamisesta.

• Vaihtoehtoisesti nykyisiä ruotsin kielen kielitaitovaatimuksia muutetaan esimerkiksi seuraavien vaihtoehtojen mukaisesti. Ruotsinkielisissä korkeakouluissa ei puolestaan voida nähdä tarkoituksenmukaiseksi alentaa opiskelijoiden kielitaitovaatimuksia suomen kielen osalta.

a) Nykyisiä ruotsin kielen taitovaatimuksia madalletaan ja tarjotaan opiskelijoille mahdollisuus suorittaa viitekehyksen B1-taitotason mukainen oman alan tyydyttävä puheen ja luetun ymmärtämisen taidon tutkinto. Tällöin kaikilla korkeakoulututkinnon suorittaneilla ei olisi kelpoisuutta julkisiin tehtäviin kaksikielisillä virka-alueilla. Lisäksi vaarana on ruotsin kielen osaamistason madaltuminen entisestään.

b) Opiskelijoille tarjotaan subjektiivinen oikeus valita tutkinnon toiseksi pakolliseksi kieleksi joko ruotsi tai jokin vieras kieli taitotasolla B1. Tällöin kaikilla korkeakoulututkinnon suorittaneilla ei olisi kelpoisuutta valtion virkoihin yksikielisilläkään virka-alueilla ja kielitaitovaranto supistuu ruotsin kielen osalta. Lisäksi valinnan mahdollisuus on teoreettinen, ellei opiskelijalla ole edeltäviä opintoja muissa vieraissa kielissä kuin englannissa.

  • Ks. tarkemmin loppuraportista Riitta Pyykön, Ulla-Kristiina Tuomen, Taina Juurakko-Paavolan & Ullamaija Fiilinin artikkelista Uutta yhteistyötä ja profiilien terävöittämistä: korkeakoulujen kielikoulutus