06.04.2017

Radikaalin kulttuurikorservatismin intellektuaalinen perintö

Radikaalin kulttuurikonservatismin intellektuaalinen perintö

Projektin tarkoituksena on tutkia radikaalin kulttuurikonservatismin historiallisia juuria ja intellektuaalista perintöä. Radikaalia kulttuurikonservatismia voidaan pitää aristokraattis-kirkollisen klassisen konservatismin radikalisoituna versiona. Toisin kuin klassiset konservatiivit, modernit radikaalit kulttuurikonservatiivit eivät uskoneet, että perinteiset konservatiiviset keinot – esimerkiksi vallitsevien olojen puolustaminen, maltillisuus tai vähittäinen muutos – kykenisivät enää ylläpitämään tai edistämään konservatiivisia arvoja politiikassa ja yhteiskunnassa. Heidän mielestään länsimainen kulttuuri voitiin pelastaa liberalismin, sosialismin ja materialismin ”vitsaukselta” ainoastaan radikaaleilla ja vallankumouksellisilla keinoilla. Toisin kuin 1900-luvun alun konservatiivit, jotka olivat itsetietoisesti antiradikaaleja, nämä uudet konservatiivit – kuten Friedrich Nietzsche, Oswald Spengler, Edgar Julius Jung, Ernst Jünger, Carl Schmitt, Martin Heidegger, Mircea Eliade tai Julius Evola – olivat konservatiiveja ainoastaan päämäärien suhteen.

Radikaali kulttuurikonservatismi on yksi keskeisistä Ranskan vallankumouksen jälkeisistä aatesuuntauksista, ja sen kultakausi voidaan paikantaa maailmansotien välisiin vuosikymmeniin. Vaikka toinen maailmansota merkitsi radikaalin konservatismin kriisiä, suuntaus ei kuitenkaan hävinnyt Euroopan ideologiselta kartalta, vaan jatkoi kukoistamistaan: ensin eurooppalaisessa akateemisessa yhteisössä ja nykyään yhä enemmän myös eurooppalaisessa politiikassa. Projektin yhtenä tarkoituksena onkin tarkastella sitä, missä määrin, missä muodossa ja millä tavoin radikaalikonservatiiviset poliittiset ajatukset pitivät pintansa toisen maailmansodan jälkeisessä eurooppalaisella poliittisessa kulttuurissa.

Lisäksi projektin pyrkimyksenä on kehittää uusia metodologisia välineitä aatteiden ja käsitteiden tutkimisen tarpeisiin. Tarkoituksen ei ole niinkään luoda täysin uutta historiantutkimuksen metodia, vaan pikemminkin yhdistää sellaisia aatehistorian kentällä jo olemassa olevia metodologisia suuntauksia kuin käsitehistoria, diskurssin rakenteellinen analyysi, metaforologia ja ajattelujärjestelmien tropologinen analyysi.

Tutkimusryhmä

Mika Ojakangas (professori, tutkimusryhmän vastuullinen johtaja)

Jussi Backman (yliopistonlehtori)

Markku Koivusalo (tutkijatohtori)

Timo Pankakoski (tutkijatohtori)

Tuomas Parsio (tohtorikoulutettava)

 

Project description in English